Ajan patinaa ja uutta tekniikkaa Victoriassa

Olisimme voineet jatkaa tuota takkatulen ja levon täyttämää joululomaa vielä vaikka kuinka kauan Campbell Riverissä, mutta ei auta, maailma ei odota (no odottaa se oikeasti). Saimme kutsun Timon toisen serkun luokse Nanaimoon, jossa serkukset pistivät pakettiin viimeiset 30 vuotta, joimme runsaasti viherpirtelöitä ja rapsuttelimme superkilttiä pitbullia. Ja meidät perehdytettiin myös kanadalaiseen kahviketjuun, jossa ehdottomasti pitää käydä Starbucksin sijaan Kanadassa ollessa. Hyvin amerikkalaiseen tapaan kurvasimme drive in-kaistalle ja tilasimme Tim Hortonsin isot (siis tosi isot!) latet. Ja ihan hyväähän se oli!

victoria20

Nanaimosta jatkoimme Vancouver Islandin eteläkärkeen Brittiläisen Columbian provinssin pääkaupunkiin Victoriaan. Luonnon ohella Victorian kaupunki on saaren suurimpia turistinähtävyyksiä ja näin joulunkin jälkeen kadut olivat täynnä kamera kaulassa haahuilevia matkaajia. Turisteja paikalle houkuttelevat talvella downtownin kauniit, ajan patinoimat rakennukset ja erilaiset valassafarit. Kesällä taas Victoria viettelee vihreydellään ja auringollaan -Victoria on yksi Kanadan aurinkoisimmista kaupungeista ja lauhkea ilmasto pitää kaupungin nurmet vihreinä vuoden ympäri. Alueella kasvaa paljon sellaisia kasveja, joihin ei muualla Kanadassa törmää ja kaupungin lähettyvillä on jopa sademetsää, ei ihan ensimmäiseksi ajattelisi sellaista löytyvän Kanadasta.

Sataman lokki ja taustalla yksi kuuluisimmista rakennuksista, Empress Hotel

Sataman lokki ja taustalla yksi kuuluisimmista rakennuksista, Empress Hotel

Ja kun kääntyi neljäsosakierrosta oikealle, purjeveneiden takana pilkisti parlamenttitalo.

Ja kun kääntyi neljäsosakierrosta oikealle, purjeveneiden takana pilkisti parlamenttitalo.

victoria15

victoria6

victoria14

Kuljimme kaduilla kamerat tanassa talovanhuksia ihaillen, pistäydyimme Kanadan vanhimmassa Chinatownissa ja kökimme pimeän tultua pitkin parlamenttitalon puistoja ikuistamassa rakennuksen komeita jouluvaloja. Eksyimmepäs pubiinkin ihan vahingossa, kun kadulla kävellessä sivusilmällä lämpimään tavernaan tuijotellessa näkyikin televisioruuduilla tuttuja värejä. Suomalaiset ottivat mittaa ruotsalaisista ja taisimme olla ainoat, joiden katse oli suuntautunut intensiivisesti kiekkopeliin. No itselleni Victoriassa olon kohokohta oli uuden tietokoneen hankinta ja kaupungin lähiöissä kaksikerrosbussilla seikkailu, nyt kuulkaas toimii taas näppis ja ruutukin on järjettömän tarkka ilman mustia pallukoita. Ja kyllä hienoja hetkiä koettiin myös Victoriasta Vancouveriin menevällä lautalla, kun koko laivan matkustajakööri rynni yhtenä miehenä aivan yllättäen toispuole kantta. Hetken menoa ihmeteltyäni uteliaisuus voitti ja horjutin laivan tasapainoa entisestään tallustelemalla ihmisjoukon jatkeeksi. Eikä ne kaikki ihmiset aivan turhaan olleet kirineet nenää kiinni ikkunaan, lauttaa kun oli saattamassa Vancouveriin viiden miekkavalaan lauma. ”Ooh ja aah”, ihailin valaita ja puristin uutta rakasta läppäriäni tiukemmin syliini.

victoria8

victoria9

victoria4

victoria18

Parlamenttitalon iltavalaistusta.

Parlamenttitalon iltavalaistusta.

victoria19

Jos jalat eivät enää jaksaneet kävellä kaupungin katuja ja jos vain lompakko kesti (50CAD/15min), pystyi kaupunkiin tutustua myös hevospelillä.

Jos jalat eivät enää jaksaneet kävellä kaupungin katuja ja jos vain lompakko kesti (50CAD/15min), pystyi kaupunkiin tutustua myös hevospelillä.

Victoriassa on Kanadan vanhin Chinatown.

Victoriassa on Kanadan vanhin Chinatown.

Chinatownin kadulla.

Chinatownin kadulla.

Ja todisteita niiden valaidenkin näkemisestä. Aika mahtavia!

Ja todisteita niiden valaidenkin näkemisestä. Aika mahtavia!

Luetut kirjat: S. J. Watson Kun suljen silmäni, Hélène Grémillon Uskottuni
Majoitus Embassy Inn, Victoria, kahden hengen huone keittiöllä 99,8CAD (67euroa)
Bussi Nanaimo-Victoria, Greyhound 25,7 CAD/pää (17,3euroa)
Bussi Downtown-Swartz Bay Terminal, (bussi nro. 70 tai 72), 2,5 CAD/pää (1,7 euroa)
Lautta Victoria-Vanouver (Swartz Bay-Tsawwassen) 15,50CAD/pää (10,4euroa)
Large Cafe Latte, Tim Hortons 3,6 CAD (2,4 euroa)
Siideri Darcys pub 6,75CAD (4,5euroa)

Mainokset

Joululoma Campbell Riverissä

Jouluhan on perinteisesti (ainakin meillä päin) pyhitetty rauhoittumiselle, kirjojen lukemiseen yömyöhään, suklaan syömiseen ja ähkystä selviämiseen. Tänä vuonna olisi ollut hyvät mahdollisuuden johonkin ihan muuhun, vaikkapa biitsillä turkoosin meren ääressä lötköttelyyn. Meillä kuitenkin oli jo reissun alkuvaiheessa vankka suunnitelma viettää pikkuisen samanlaista joulua kuin kotona (Timo ei tosin, kuten normaalisti, vaihtanut tänä vuonna autoon öljyjä), olimme nimittäin ilman asianomaiselle kertomista aikoneet viettää joulua Timon tädin luona paratiisirantoja viileämmässä kanadalaisessa joulusäässä.

Saavuimme hyvissä ajoin ennen joulua perille tupruttavan lumisateen saattelemana. Timon täti asustaa Vancouver Islandilla ja perille päästäkseen meidän täytyi matkustaa muutamalla bussilla ja yhdellä lautalla. Viimeinen bussi kuljetti meidät lauttaterminaalista Nanaimosta reilun sadan kilometrin päähän Campbell Riveriin saaren pohjoisempiin osiin. Koska se lumi tuolla saarella on aika harvinaista (talvea vietetään yleensä nurmet vihreinä plussasäässä), oli meidän viimeisen etapin bussikuski valkoisesta maasta aivan tohkeissaan ja kauhuissaan. Lumen tuloa päiviteltiin lukemattomia kertoja (menin jo sekaisin laskuissani) parin tunnin bussimatkalla. Seuraavaksi aamuksi tuo lumituisku oli kerryttänyt maahan noin kolmenkymmenen sentin lumivaipan, jonka johdosta kaupungin koulut sulkivat ovensa ja lapset aloittivat joulun vieton hieman aiemmin. Mehän olimme lumesta aivan tohkeissamme ja ryntäsimmekin heti ulos märkään lumeen kahlailemaan.

campbell1

campbell16

No tuo lumi suli lähes täysin ennen joulupäivää ja se valkoinen joulu jäi meilläkin vain haaveeksi. Mutta joulu oli siitä huolimatta oikein onnistunut. Ja varsin onnistunut oli myös meidän joululoma Campbell Riverissä. Keskityimme lähinnä olemiseen, syömiseen, lukemiseen, muisteluihin, pieniin luontoretkiin ja tietenkin myös nukkumiseen. Siinä sivussa tuli tuhottua vanhempiemme lähettämät joulusuklaat (niitä oli paljon), kuunneltua korvat höröllään Timon tädin matkoista pitkin maailmaa ja tutustuttua kandalaisen pikkukaupungin normaaliin elämään. Levähdyslomaan tuo visiitti pikkukaupungissa oli oikein omiaan, talvella sadekelillä siellä ei keskustan ruokakauppojen lisäksi ollut pahemmin näkemistä, joten möllöttelimme ihan rauhassa ilman suurempia tempoiluja näkemisten ja kokemisten suhteen. Kesällä sen sijaan asia olisi ollut aivan toisin, Campbell Riverin ja koko Vancouver Island ovat ulkoilijan ja retkeilijän unelmalomakohteita- vaelluspolkuja, huikeita maisemia, meren rantoja ja virtaavia jokia riittää. Päädyimmekin lopputulemaan, että Kanadaan pitää päästä vielä uudestaan, kesällä tai alkusyksystä, jolloin luonto on parhaimmillaan.

Joulupäivänä teimme kävelylenkin Elk Falls:lle, vaikka taivaalta tuli saavikaupalla vettä. Polun varrella oli suuria puita (yritettiin halata, mutta kädet ylsivät vain neljäsosa rungon ympäri)

Joulupäivänä teimme kävelylenkin Elk Falls:lle, vaikka taivaalta tuli saavikaupalla vettä. Polun varrella oli suuria puita (yritettiin halata, mutta kädet ylsivät vain neljäsosa rungon ympäri)

Ja siellähän se vesiputouskin jylisi.

Ja siellähän se vesiputouskin jylisi.

Jouluruuan jälkeen kävimme kyttäämässä hulluimpia jouluvaloja. Tässä naapuruston överimmästä päästä.

Jouluruuan jälkeen kävimme kyttäämässä hulluimpia jouluvaloja. Tässä naapuruston överimmästä päästä.

campbell18

Campbel Riverin rannalla.

Campbel Riverin rannalla.

campbell6

Maritame Heritage Center

Maritame Heritage Center

campbell8

Campbell River on kuuluisa lohistaan. Keväällä kalastuslaituri on täynnä kalastajia.

Campbell River on kuuluisa lohistaan. Keväällä kalastuslaituri on täynnä kalastajia.

Töllöteltiin toteemejakin.

Töllöteltiin toteemejakin.

Ja japanilainen toriikin löydettiin. Campbell River on japanilaisen Ishikari-kaupungin sisarkaupunki.

Ja japanilainen toriikin löydettiin. Campbell River on japanilaisen Ishikari-kaupungin sisarkaupunki.

The Big Rock. Mystinen nähtävyys tien varrella...

The Big Rock. Mystinen nähtävyys tien varrella…

Kävimme kävelylenkillä hieman kaupungin ulkopuolellakin olevalla rannalla. Joku oli rakentanut taideteoksia.

Kävimme kävelylenkillä hieman kaupungin ulkopuolellakin olevalla rannalla. Joku oli rakentanut taideteoksia.

Ja Timo kesytti hieman isomman tukin.

Ja Timo kesytti hieman isomman tukin.

Ja paluumatkalla oli mainiot maisemat. Takana näkyy Mt Washington.

Ja paluumatkalla oli mainiot maisemat. Takana näkyy Mt Washington.