Projekti Llama Pack

uru10

Sanotaan, että ne hulluimmat ideat ovat niitä parhaimpia. Tapasimme Sacred Valleyssa Urubambassa miehen, jolla oli hullu idea, ja joka sai meidätkin kehittelemään yhtä villejä visioita.

Inkojen valtakunnassa suurin osa asukkaista asusti vuorilla hyvin yksinkertaista elämää laamoja kasvattaen. Laamat ja alpakat laidunsivat korkealla vuorenrinteillä ohuessa ilmanalassa, ne toimivat taakankantajina ja niistä saatiin villaa vuoristoilmastoon sopiviin vaatteisiin ja lihaa lautaselle perunan seuraksi. Ei ollut niin jyrkkää rinnettä, korkeaa huippua, karua maata tai mutkikasta polkua, jolle laama ei olisi mennyt jälkiä jättämättä.

Tänä päivänä laaman kasvattajat ovat lähes hävinneet Perun vuoristojen kylistä. Ja ne harvat huippujen välisissä laaksoissa tai vuoren rinteillä laiduntavat laamat ovat vaihtuneet vuosisatojen saatossa pienikokoisiin alpakan ja laaman risteytyksiin, alpacochoihin. Pienikokoiset risteytykset eivät kestä taakan painoa, niitä ei siis voi käyttää apuna tavaroiden kuskaamiseen esimerkiksi laaksossa olevasta kylästä vuoristokyliin, alpacochien villa on huonolaatuisempaa ja lihakin sitkeämpää kuin puhtaan laaman tai alpakan. Luonnekin saattaa olla vähemmän ystävällinen ja aavistuksen kovapäinen.

Urubamban kylässä asuvan Jorgen hullu idea on elvyttää perulainen laamakanta ja samalla myös osa inkojen perintöä. Muutamien vuosien ajan hän usean kerran viikossa vaeltanut Cancha Canchan kylään kertomaan visiostaan –pienen kylän elämän elvyttämisestä, laamojen jalostamisesta, ympäristön suojelusta ja laamankasvattajan positiivisesta imagosta. Pikkuhiljaa varautuneet vuorien asukkaat ovat sulaneet niin sympaattiselle Jorgelle kuin hänen hullulle ideallekin, enää heidän mielikuvissaan laamankasvattaja ei ole se yhteiskunnan köyhin ja onnettomin, vaan laamoissa nähdään toivo, parempi tulevaisuus ja elävämpi kylä. Taakkoja kantavien laamojen myötä, tulevaisuudessa villan ja lihan lisäksi, laamat toisivat kylään myös vaeltavia turisteja ja siten hieman rahaa hyvin yksinkertaista elämää viettäville quechuaa puhuville kyläläisille. Laama on myös nykyisin taakkojen kannosta vastaavia hevosia ja aaseja parempi alueen herkälle ekosysteemille; laama ei nyhdä vuorilla kasvavaa niukkaa ruohoa juurineen eikä jätä jälkeensä syvään tallautuneita polkuja, se myös pystyy nousemaan huomattavasti korkeammalle, vuorten huipulle, kuin tällä hetkellä vaeltavien turistien tavaroita kantavat kaviolliset.

Jorgen visiossa Cancha Canchan kyläläisten laamat ovat huippuluokkaa, isoja ja lihaksikkaita, lempeitä ja sitkeitä, pitkäjänteisen jalostustyön tuotoksia. Tuossa tulevaisuudenkuvassa yli viiteentuhanteen metriin nousevilla pyhillä vuorilla on vuoristomajalta toiselle vieviä patikkapolkuja ja noilla patikkapoluilla kulkevat vaeltajat rinnallaan vuoristokylistä vuokrattu laama rinkka selkään sidottuna. Ja jos ideaa makustelisi vielä hieman enemmän, katsoisi tulevaisuutta muutaman kymmenen vuotta eteenpäin, saatettaisiinpa siellä Cancha Canchan sähköttömän savupirtin sisällä hieroa kauppoja Perun parhaimpien laamojen jälkeläisistä, jopa ihan ulkomaalaisten vieraiden kanssa.

uru9

uru6

uru8

uru3

Pääsemme tutustumaan Jorgen Llama Pack- projektiin laamavaelluksella Cancha Canchan kylään. Kylän projektivastaava Patricio on meitä vastassa lähes laaksossa asti. Mukanaan hänellä on yli kymmenen alpacochan lauma, jonka sateesta märät jäsenet toimivat meidän escortteina koko yhdeksän kilometrin matkan ajan. Polku on sama, jota inkojen imperiumin laamakasvattajat käyttivät, loivasti nouseva, joen vartta mukaileva. Laamalaumalla on tarkka arvojärjestys, ohittamista yrittävä arvoasteikossa alemmalla oleva laama saa välittömästi edelläolevalta kaveriltaan pahan katseen lisäksi sylkäisyn naamaansa. Kylään markkinoille matkalla ollut perhe hevosineen ei saanut sylkäisyä osakseen, ainoastaan pitkiä ihmetteleviä katseita.

Olemme saaneet viettää jo muutaman päivän Jorgen seurassa, ehkä maailman mukavin kaveri, täytyy myöntää. Kuulemme vaelluksen ajan lisää projektista ja Jorge tartuttaa innostuksen meihinkin. Patriciokin on tyytyväinen, ensi kesänä syntyy useita uusia laamoja -toivottavasti näistä tulee lauman jäseniä suurempia, isä kun on Jorgen lainaama Punosta saapunut puhdasrotuinen, alpacochoihin verrattuna lähes jättiläinen Wapo.

uru14

Puolen päivän jälkeen saavumme Cancha Canhcan kylään, jossa meitä jo odotetaan. Patricio kutsuu meidät kotiinsa, maalattiaiseen savupirttiin, jonka nurkissa juoksevat vapaana marsut – tulevien päivien lounaat ja päivälliset. Teepannu porisee avotulella ja pöytään nostetaan tarjottavaa, keitettyjä perunoita. Patricion lapset istuvat huoneen nurkassa ja mutustelevat leipiään. Patricion vaimo Lucia saapuu lähetystyöntekijän oppitunnilta ja esittelee käsitöitään, omien alpacochien, melkein laamojen, villasta tehtyjä pipoja ja pussukoita. Patricion veljet kertovat tulevasta vuoristokylien jalkapalloturnauksesta. Potissa on paljon rahaa, jostain vain pitäisi saada yhtenäiset t-paidat, voisiko Jorge hankkia heille laamatiimipaidat?

Jumalten vuorten ympäröimässä kylässä aika on pysähtynyt jonnekin satojen vuosien päähän. Kivisten savupirttien seinät ovat noesta mustat ja aina välillä kana kurkistaa oviaukosta taloon sisälle. Kyläläisten päällä ovat edelleenkin perinteiset, värikkäät asut, miehillä ponchot ja naisilla hulmuavat hameet. Perunat kasvavat vuoren kalteville pelloille muokatuilla pelloilla ja kerran viikossa osa kyläläisistä vaeltaa alas laaksoon ja takaisin tarvittavia ruoka-aineita hakemaan. Nykyisin tavarat kannetaan takaisin kylään selkään kieraistujen liinojen mutkassa tai alemmasta kylästä lainatulla hevosella, mutta tulevaisuudessa toivottavasti omilla taakkaa kantavilla laamoilla.

Sadepisarien tipahdellessa taivaalta hyvästelemme Patricion ja Lucian perheineen. Laamat on vapautettu aitaukseensa ja paluumatka tehdään ilman karvakavereiden seuraa. Viimeisien kilometrien aikana reppu painaa selässä, olisipa mukana edes yksi laama…

Niin mikäs se meidän oma hullu ideamme olikaan? No oma laamapa hyvinkin, mikseipäs kokonainen lauma ja innostunut vaellusporukka. Tätä ideaa täytyy alkaa tosissaan kehittää!

uru4

Meinasipas unohtua, lisää tietoa Llama Pack projektista löytyy osoitteesta llamapack.wordpress.com.

Mainokset

Machu Picchu –inkojen salainen kaupunki

Matkamme Machu Picchuun alkoi jo Cuscosta, kun monen maksuyrityksen jälkeen emme saaneet maksettua sisäänpääsylippuja internetin kautta, joten jouduimme viettämään yhden aamupäivän lipputoimistossa jonottaen. Ensin seisoimme 45 minuuttia hitaasti etenevässä kassajonossa vain kuullaksemme, että lippuvaraus on voimassa ainoastaan kuusi tuntia, ja että varatakseen liput uudestaan meidän tulisi siirtyä ensin lippujen varaustiskille ja vielä sen jälkeen uudestaan takaisin samalle maksukassalle. Jokainen jono luikerteli toimistosta pitkälle ulos kadulle ja toisten kiltisti jonotellessa, toiset tunkivat jonon ohitse pyssyä vyötäröllä keikuttelevasta vartijasta huolimatta. Todistettiinpas jonossa seisoessa myös yksi varkausyritys, kun erään naisen käsilaukku meinasi lähteä nopeasti paikalta poistuvan pitkäkyntisen matkaan. Useita tunteja myöhemmin, kaikissa mahdollisissa jonoissa jonotettuamme oli meillä kuitenkin liput hankittuna sekä Machu Picchulle että Inkojen kaupungin takana nousevalle Wayna Picchulle.
Junalippujen ostaminen sujui netin kautta joutuisasti, tosin jos olisi hieman tehnyt taustatutkimusta, olisi säästänyt matkassa Cuscosta Aguas Calienteen Machu Picchun juurelle pitkän pennin. Näin sadekaudella kun juna noiden kaupunkien välillä kulkee vain osan matkaa Ollantaytambosta Aguas Calienteen. Perurail on järjestänyt tuolle ensimmäiselle osuudelle Cuscosta Ollantaytamboon bussikyydityksen, joka kuitenkin on noin 10 kertaa kalliimpi, kuin jos hyppäisi minivanin eli collectivon kyytiin ja hurauttaisi muutamalla solella junan lähtöpaikalle. Onneksi ymmärsimme asian vasta retken jälkeen, jolloin pettymys rahojen menetyksestä ei luonut varjoa Machu Picchu-kokemuksen ylle.

Junamatka Ollantaytambosta Aguas Calienteen on elämys, juna kulkee korkeiden vuorten lomassa seuraten laaksossa kulkevaa joenuomaa. Rehevä kasvillisuus roikkuu raskaana kallioilta ja välillä hipaisee junan lasikattoa. Siellä täällä vuoren rinteeltä kohoavat Inkojen aikaisten rakennusten rauniot, joiden nurmikentillä lehmät ja lampaat laiduntavat. Junahenkilökunta tarjoilee jokaiselle kahvit sekä pullat, keskusradiosta soivat vaimeasti perulaisten kansanmusiikkikappaleiden sävelet.

Aguas Calientes, turisteille rakennettu kaupunki Machu Picchun alapuolella, on täynnä majapaikkoja, turistimenua tarjoavia ravintoloita ja matkamuistomyymälöitä. Ympäröivät vuoret ja kaupungin läpi vaahtopäänä virtaava joki tarjoaisivat upeat puitteet jollekin paljon kauniimmallekin, mutta Aguas Calientes on lähinnä pikaisesti kasaan kyhättyjä tiilihökkeleitä ylihintaisine huoneineen ja lukuisia turisteille pizzoja ja olutta tarjoavia ravintoloita sisäänheittäjineen. Jos kuitenkin aikomuksena on viettää kokonainen päivä Machu Picchulla ja välttää keskipäivän turistimassoja, on yöpyminen Aguas Calientessa väistämätöntä. Opaskirjat ja internetin keskustelupalstat ovat täynnä kertomuksia kaupungin huonoista ravintoloista, ruuasta saaduista mahataudeista ja kalliista ruokaan liittyvistä pettymyksistä. Pelaamme varman päälle ensimmäisenä iltana ja syömme herkullisen hyvää ruokaa kehutussa, mutta hieman tyyriimmässä Tree Housessa. Seuraavana päivänä emme olekaan niin onnekkaita valitessamme illallispaikkaa, ensimmäistä kertaa koko reissun aikana ruoka jää syömättä, mutta onneksi sisäänheittäjä on päästänyt suustaan taikasanat ”if you don´t like, you don´t pay”. Raaka osittain lattialla käynyt pizza jää pöydälle ja rahat lompakkoomme.

Aguas Calientes

Aguas Calientes

ac1

ac2

Heräämme jo ennen viittä ja astelemme hospedajen alakertaan aamupalalle. Saamme harvinaista aamiaisseuraa, pitkästä aikaa vaihdamme hyvät huomenet suomeksi. Oululainen reissari on ostanut meidän tavoin sisäänpääsylipun Wayna Picchulle, mutta hän kiipeää 2720 metriä korkealle huipulle päivän toisessa ryhmässä kello kymmeneltä, me taas ensimmäisen kahdensadan turistin joukossa seitsemän ja kahdeksan välillä.
Otamme bussin ylös vuoren huipulle Machu Picchun sisäänpääsyporttien edustalle. Juoksemme läpi raunioiden Wayna Picchun porteille ja ehdimme juuri ja juuri sisäpuolelle puoli minuuttia ennen ovien sulkeutumista. Osa kahdestasadasta lippunsa maksaneesta jää kiukustuneena portin taakse niiden sulkeutuessa tasan kello kahdeksan.

mp2

mp4

mp3

Ilma on sumuisen sateinen, pilvet roikkuvat matalalla ja Machu Picchun kaupunki katoaa valkoisen pilviverhon alle. Polku Wayna Picchulle on jatkuvaa sateesta liukkaiden portaiden nousemista ja valtavaa puuskutusta. Onneksi emme ole ainoita, joiden otsalla helmeilevät hikikarpalot, tasaiset levikkeet ovat täynnä vesipullon korkkeja availevia kiipeilijöitä. Polku huipulle ei ole teknisesti haastava, ainoastaan hieman kuntoa sekä korkean paikan sietokykyä vaativa. Huipun saavutettuamme Machu Picchu on peittynyt täysin pilvien alle, onneksi pieni suklaapatukka repun pohjalla korvaa pettymyksen. Alas tullessa portaat jyrkkenevät, kielekkeellä iltaa odottaa Kuun Temppeli, jonka ikkuna-aukoista näkymät vuoren rinteille ja alas laaksoon ovat huikaisevat. Kiipeämme vielä lopuksi Wayna Picchun edustalla olevalle pienemmälle kukkulalle, jonka huipulta näemme vihdoin Inkojen upean kaupungin koko loistossaan.

Kuun temppeli

Kuun temppeli

mp9

1530-luvulla Peruun saapuneet espanjalaiset valloittajat eivät koskaan löytäneet Machu Picchun inkakaupunkia. Tieto vuoren huipulla seisovasta menneen maailman muistosta pysyi paikallisten quechua-heimon jäsenten salaisuutena aina 1900-luvun alkuun, jolloin Machu Picchun läheisen kylän asukkaat näyttivät tien salaisuudelle amerikkalaiselle historioitsijalle Hiram Binghamille. Tuolloin alkanut ja edelleenkin jatkuva tutkimus ei ole tarjonnut täydellistä vastausta vuoren huipulla sijaitsevan kaupungin menneisyydestä. On arvioitu, että kaupungin rakennutti ennen espanjalaisten saapumista Inkojen valtakuntaa hallinnut inkakuningas Pachacutec. Kaupungin rakentamisen on arvioitu vieneen 50 vuotta ja siellä on sen kukoistuksen aikoihin asunut noin 500 asukasta. Kaupungin asukkaat, papit sekä kuningas itse hylkäsivät kaupungin espanjalaisten saapumisen aikoihin. Syytä kaupungin hylkäämiselle ei tiedetä ja kaupungin merkityksestäkin on tarjolla vain arvailuja – oliko vuoren huipulla, viidakon keskellä sijaitseva kaupunki ainoastaan kuninkaan lomanviettopaikka vai täysin järjestäytynyt, toimiva kaupunki, Amazonilta ylämaille kulkevien kauppareittien keskus?

Kunnostyöt ovat jatkuvasti käynnissä

Kunnostyöt ovat jatkuvasti käynnissä

mp13

mp18

Olipa totuus kaupungista mikä tahansa, niin sademetsän peittämien vuorten väliselle kapealle kaistaleelle valtavista, säännöllisen muotoisista, hiotuista kivilohkareista rakennettu kaupunki on lumoavan upea. Toisin kuin laaksossa oleva turistikaupunki Aguas Calientes, inkojen kaupunki on tarkasti järjestäytynyt, talot ja kadut viivoittimen avulla suoriin riveihin rakennettu. Jokaisella rakennuksella on oma merkityksensä, paikkansa ja arvonsa – kaupungin korkeimmalla kohdalla on astrologien työväline, intihuatana, veistetty kivi, jonka avulla he ennustivat auringon liikkeitä sekä päivän pituutta, ja sen alapuolella tärkeimmät temppelit sekä papiston asuintalot, kauempana ja hieman alempana taas tavallisten asukkaiden talot sekä tehdasrakennukset.

mp15

Olemme ajatelleet hankkivamme oppaan Machu Picchun porttien sisäpuolelta, mutta ilmeisesti oppaan valinta olisi pitänyt jo tehdä ennen Wayna Picchulle nousemista, raunioiden seassa kun ei kävele yhtään työtä tarvitsevaa opasta. Kuljeskelemme raunioiden välissä, välillä katsomme opaskirjastamme mikä minkäkin talon tarkoitus on ja pysähdymme englanninkielisten oppaiden ja turistiryhmien lähettyville muka levähtämään, tarkoituksenamme oikeastaan ottaa ilo irti muiden maksaman oppaan mielenkiintoisista tarinoista. Kiipeämme vielä ”talonmiehen” talolle, jonka edustalta löytyy se oikea kohta Machu Picchun ikuistamiseen muistikortille. Pyhän hautakiven viereisillä nurmikentillä laiduntavat laamat, jotka ruohonsyönnin ohella ovat kovin kiinnostuneita myös turistien eväistä. Machu Picchulta alas laaksoon Aguas Calienteen menee jyrkkä kävelypolku, mutta kun olemme ostaneet meno-paluulipun jo aamulla ja päivän mittainen kiipeily vuorten viisisataavuotiailla kiviportailla on jo käynyt hyvästä päivätreenistä, istahdamme kuntoilun sijaan bussin penkeille ja laskeudumme kippuraista, osittain maavyörymien katkaisemaa tietä alas laaksoon. Yllätys majapaikan vessassa on suuri, kun naama sekä kädet helottavat kirkkaanpunaisena päivän ulkoilun ja aurinkorasvan käytönkin jälkeen. Korkealla vuorella Inkojen valtakunnan parhaiten säilyneessä kaupungissa aurinko on voimakkaampi ja näköjään polttaa hipiän paksujen pilvienkin läpi.

mp14

mp12

mp16

Sisäänpääsylippu Machu Picchulle sekä Wayna Picchulle (Wayna Picchulle päästetään kiipeilemään päivässä 400 turistia, 200 klo 7-8 ja 200 klo 10-11) 140 PEN (36€)
Bussi Aguas Calientes meno-paluu 50 PEN (13€)
Perurail Cusco-Aguas Calientes 70$ (51€)
Majoitus Hospidaje Sol de Oro, kahden hengen huone omalla kylpyhuoneella, aamupala sis. Hintaan 112 PEN (29€)
Illallinen Tree House, pääruoka ja olut 57 PEN (14,7€)

Supersaverin Travel Blog Awards -kilpailu on päättynyt. Kiitos teille kaikille äänen antaneille! Aivan voittoon ei tällä kertaa ylletty, mutta hienosti viiden sakkiin kylläkin. Kirja seikkailuistamme maailman ympäri jää nyt tätä kautta painamatta, mutta ei huolta, aivan varmasti se jossain vaiheessa tulee löytymään kirjahyllystämme. Tätä opusta on sitten kaikki tervetulleita lueskelemaan meille kahvikupin ääreen. Äänestyksessä yksi suosikeistani ylsi voittajaksi, Katjan Fat in Bangkok-blogi voitti Parhaan Aasia Blogin- sarjan ja Herbsin Herbtravels-blogi taas sai raadin erityismaininnan. Onnea kaikille voittajille!