Revanssi Via Ferratalla

Nelisen vuotta sitten vaelsimme Itävallan vuorien huipuilla. Viikon vaeltamisen jälkeen olin sen verran totuttautunut korkeisiin paikkoihin, että päätimme lisätä hieman panoksia ja ennen kuin huomasinkaan olin kiinnittämässä itseäni valjaista vuoren seinämään kiinnitettyyn rautareittiin. Pahimmissa painajaisissani unen kauhu liittyy aina korkeisiin paikkoihin ja tipahtamiseen, pelkään siis tosissani korkeita paikkoja – jopa enemmän kuin pimeää. Hengissähän tuosta ensimmäisestä Via Ferrata yrityksestä selvittiin, mitä nyt vietin reitin keskivaiheilla tunnin itkeskellen ja itseäni kooten, jalat kun muuttuivat ylikeitetyiksi makaroneiksi, eikä eteneminen onnistunut pelon vuoksi niin ylös kuin alaskaan päin.

Sacred Valley, Inkojen pyhä laakso, on täynnä Inkojen aikaisia raunioita ja suurin osa turisteista saapuukin laakson pieniin kyliin historialliset kivikasat ja rakennukset mielissään. Monista yrityksistä huolimatta emme saaneet aikaiseksi hankkia taksikyytiä Morayn ihmeellisille koelaboratorioille, eli ympyrän muotoon rakennetuille viljelyterasseille, saatikaan käveltyä sieltä inkojen aikaiselle suolakaivokselle. Vietimme melkein viikon Urubambassa Jorgen pitämässä Llama Pack Backpackers – hostellissa, vaelsimme lähivuorilla, paimensimme laamoja, harjoitimme tasapainoamme slacklinella, kuuntelimme Jorgen tarinoita Himalajan vuorilla kiipeilystä ja siellä koetuista lentävistä tulessa olevista laamoista (kaikkea sitä hapenpuute aiheuttaakin) ja vain nautimme vähän kuin kotona oleskelusta, me kun olimme koko hostellin ainoat asukkaat.

urubam3

urubam5

urubam6

urubam9

urubam2

Aktiviteettientäytteisen viikon kruunasi laamavaelluksen ohella revanssi rautareitillä, Urubamban Via Ferratalla. Lupauduin vähän vahingossa matkaan, kun en kehdannut Jorgelle -kokeneelle kiipeilijälle- sanoa, etten ehkä haluakaan, kun pelottaa. Taas valjaita päälle sujauttaessa ja jalkaa ensimmäiselle rautatikkaalle laittaessa jalat alkoivat temppuilla, muuttuivat vakaista sääristä lötköiksi pelkurikintuiksi. Sinnikäästi kuitenkin raahasin koipea tikkaalta toiselle, tasanteelta seuraavalle, siirtelin varmistusköyden lukkoja rautareitin vaijerin kiinnityskohtien puolelta toiselle. Oppaamme hengitteli jatkuvasti niskaani ja sai minut sisuuntumaan, pakko päästä nopeampaa eteenpäin ja unohtaa pelkoni, minähän vielä näytän kaikille (ja ehkä eniten itselleni)! Ja yhtäkkiä ne makaronijalat muuttuivatkin käskyjä vastaanottaviksi, reippaasti kapuaviksi. Mielestä kaikkosi se Itävallan rautareitillä koettu kauhukokemus ja paniikki, ylöspäin kapuaminen muuttui mukavaksi, jopa nautittavaksi. Maisemat olivat huikaisevat alas viljelymaan peittämään laaksoon ja saatoimmepa hetken ajan haaveilla myös vuoren rinteeseen vaijereiden varaan ripustetuissa kapselihotelleissa yöpymisestä. Ja ne paperipussista kaivetut eväät siellä pienen jyrkänteen reunalla valjaista kallioseinämään kiinnitettynä maistuivat paremmilta kuin koskaan!

vf4

vf2

vf20

vf3

vf21

Euforinen olotila hengissä selviämisestä ja 400 metrisen kallioseinämän selättämisestä ei päättynytkään vuoren huipulle, vaan adrenaliiniin keräämistä elimistöön jatkettiin vielä laaksoon laskeutumisen verran. Alas päin ei mentykään polkua tallaten vaan vauhdikkaasti viittä eri kaapelia pitkin liukuen. Vauhdinhurmassa vesi valui silmistä ja tuuli ujelsi korvissa, vauhtia nimittäin riitti! Laaksoon laskeutuessa naama oli yhtä hymyä, mikään ei voita pelkojen voittamisen auheuttamaa iloa ja onnistumisen tunnetta, mie pystyin sittenkin!

Eräs asia Urubambassa vaatii erityismaininnan, nimittäin ravintola El Huacatay, jonka pöydän ääressä söimme reissumme parhaan aterian, alpakkaa kahvikastikkeessa. Eikä muutkaan ruuat lainkaan huonoja olleet, palvelusta tai miljööstä puhumattakaan. Jos siis pistäydyt inkojen aarteita katselemassa, pysähdy myös tässä Urubamban aarteessa, et tule pettymään, lupaan sen!

Majoitus Llama Pack Backpackers 4-hengen dormihuone, 35 PEN/hlö (9€)
Via Ferrata + Zip Line , Natura Vive 255 PEN (65,7€)

Mainokset

Projekti Llama Pack

uru10

Sanotaan, että ne hulluimmat ideat ovat niitä parhaimpia. Tapasimme Sacred Valleyssa Urubambassa miehen, jolla oli hullu idea, ja joka sai meidätkin kehittelemään yhtä villejä visioita.

Inkojen valtakunnassa suurin osa asukkaista asusti vuorilla hyvin yksinkertaista elämää laamoja kasvattaen. Laamat ja alpakat laidunsivat korkealla vuorenrinteillä ohuessa ilmanalassa, ne toimivat taakankantajina ja niistä saatiin villaa vuoristoilmastoon sopiviin vaatteisiin ja lihaa lautaselle perunan seuraksi. Ei ollut niin jyrkkää rinnettä, korkeaa huippua, karua maata tai mutkikasta polkua, jolle laama ei olisi mennyt jälkiä jättämättä.

Tänä päivänä laaman kasvattajat ovat lähes hävinneet Perun vuoristojen kylistä. Ja ne harvat huippujen välisissä laaksoissa tai vuoren rinteillä laiduntavat laamat ovat vaihtuneet vuosisatojen saatossa pienikokoisiin alpakan ja laaman risteytyksiin, alpacochoihin. Pienikokoiset risteytykset eivät kestä taakan painoa, niitä ei siis voi käyttää apuna tavaroiden kuskaamiseen esimerkiksi laaksossa olevasta kylästä vuoristokyliin, alpacochien villa on huonolaatuisempaa ja lihakin sitkeämpää kuin puhtaan laaman tai alpakan. Luonnekin saattaa olla vähemmän ystävällinen ja aavistuksen kovapäinen.

Urubamban kylässä asuvan Jorgen hullu idea on elvyttää perulainen laamakanta ja samalla myös osa inkojen perintöä. Muutamien vuosien ajan hän usean kerran viikossa vaeltanut Cancha Canchan kylään kertomaan visiostaan –pienen kylän elämän elvyttämisestä, laamojen jalostamisesta, ympäristön suojelusta ja laamankasvattajan positiivisesta imagosta. Pikkuhiljaa varautuneet vuorien asukkaat ovat sulaneet niin sympaattiselle Jorgelle kuin hänen hullulle ideallekin, enää heidän mielikuvissaan laamankasvattaja ei ole se yhteiskunnan köyhin ja onnettomin, vaan laamoissa nähdään toivo, parempi tulevaisuus ja elävämpi kylä. Taakkoja kantavien laamojen myötä, tulevaisuudessa villan ja lihan lisäksi, laamat toisivat kylään myös vaeltavia turisteja ja siten hieman rahaa hyvin yksinkertaista elämää viettäville quechuaa puhuville kyläläisille. Laama on myös nykyisin taakkojen kannosta vastaavia hevosia ja aaseja parempi alueen herkälle ekosysteemille; laama ei nyhdä vuorilla kasvavaa niukkaa ruohoa juurineen eikä jätä jälkeensä syvään tallautuneita polkuja, se myös pystyy nousemaan huomattavasti korkeammalle, vuorten huipulle, kuin tällä hetkellä vaeltavien turistien tavaroita kantavat kaviolliset.

Jorgen visiossa Cancha Canchan kyläläisten laamat ovat huippuluokkaa, isoja ja lihaksikkaita, lempeitä ja sitkeitä, pitkäjänteisen jalostustyön tuotoksia. Tuossa tulevaisuudenkuvassa yli viiteentuhanteen metriin nousevilla pyhillä vuorilla on vuoristomajalta toiselle vieviä patikkapolkuja ja noilla patikkapoluilla kulkevat vaeltajat rinnallaan vuoristokylistä vuokrattu laama rinkka selkään sidottuna. Ja jos ideaa makustelisi vielä hieman enemmän, katsoisi tulevaisuutta muutaman kymmenen vuotta eteenpäin, saatettaisiinpa siellä Cancha Canchan sähköttömän savupirtin sisällä hieroa kauppoja Perun parhaimpien laamojen jälkeläisistä, jopa ihan ulkomaalaisten vieraiden kanssa.

uru9

uru6

uru8

uru3

Pääsemme tutustumaan Jorgen Llama Pack- projektiin laamavaelluksella Cancha Canchan kylään. Kylän projektivastaava Patricio on meitä vastassa lähes laaksossa asti. Mukanaan hänellä on yli kymmenen alpacochan lauma, jonka sateesta märät jäsenet toimivat meidän escortteina koko yhdeksän kilometrin matkan ajan. Polku on sama, jota inkojen imperiumin laamakasvattajat käyttivät, loivasti nouseva, joen vartta mukaileva. Laamalaumalla on tarkka arvojärjestys, ohittamista yrittävä arvoasteikossa alemmalla oleva laama saa välittömästi edelläolevalta kaveriltaan pahan katseen lisäksi sylkäisyn naamaansa. Kylään markkinoille matkalla ollut perhe hevosineen ei saanut sylkäisyä osakseen, ainoastaan pitkiä ihmetteleviä katseita.

Olemme saaneet viettää jo muutaman päivän Jorgen seurassa, ehkä maailman mukavin kaveri, täytyy myöntää. Kuulemme vaelluksen ajan lisää projektista ja Jorge tartuttaa innostuksen meihinkin. Patriciokin on tyytyväinen, ensi kesänä syntyy useita uusia laamoja -toivottavasti näistä tulee lauman jäseniä suurempia, isä kun on Jorgen lainaama Punosta saapunut puhdasrotuinen, alpacochoihin verrattuna lähes jättiläinen Wapo.

uru14

Puolen päivän jälkeen saavumme Cancha Canhcan kylään, jossa meitä jo odotetaan. Patricio kutsuu meidät kotiinsa, maalattiaiseen savupirttiin, jonka nurkissa juoksevat vapaana marsut – tulevien päivien lounaat ja päivälliset. Teepannu porisee avotulella ja pöytään nostetaan tarjottavaa, keitettyjä perunoita. Patricion lapset istuvat huoneen nurkassa ja mutustelevat leipiään. Patricion vaimo Lucia saapuu lähetystyöntekijän oppitunnilta ja esittelee käsitöitään, omien alpacochien, melkein laamojen, villasta tehtyjä pipoja ja pussukoita. Patricion veljet kertovat tulevasta vuoristokylien jalkapalloturnauksesta. Potissa on paljon rahaa, jostain vain pitäisi saada yhtenäiset t-paidat, voisiko Jorge hankkia heille laamatiimipaidat?

Jumalten vuorten ympäröimässä kylässä aika on pysähtynyt jonnekin satojen vuosien päähän. Kivisten savupirttien seinät ovat noesta mustat ja aina välillä kana kurkistaa oviaukosta taloon sisälle. Kyläläisten päällä ovat edelleenkin perinteiset, värikkäät asut, miehillä ponchot ja naisilla hulmuavat hameet. Perunat kasvavat vuoren kalteville pelloille muokatuilla pelloilla ja kerran viikossa osa kyläläisistä vaeltaa alas laaksoon ja takaisin tarvittavia ruoka-aineita hakemaan. Nykyisin tavarat kannetaan takaisin kylään selkään kieraistujen liinojen mutkassa tai alemmasta kylästä lainatulla hevosella, mutta tulevaisuudessa toivottavasti omilla taakkaa kantavilla laamoilla.

Sadepisarien tipahdellessa taivaalta hyvästelemme Patricion ja Lucian perheineen. Laamat on vapautettu aitaukseensa ja paluumatka tehdään ilman karvakavereiden seuraa. Viimeisien kilometrien aikana reppu painaa selässä, olisipa mukana edes yksi laama…

Niin mikäs se meidän oma hullu ideamme olikaan? No oma laamapa hyvinkin, mikseipäs kokonainen lauma ja innostunut vaellusporukka. Tätä ideaa täytyy alkaa tosissaan kehittää!

uru4

Meinasipas unohtua, lisää tietoa Llama Pack projektista löytyy osoitteesta llamapack.wordpress.com.