”Joutilaisuus on maailman vaikein asia, vaikein ja älyllisin”

laituri

On olemassa kahdenlaisia ihmisiä. Niitä, jotka vapaalla ollessaan nauttivat vapaudestaan vain olemalla, siis lepäävät, makaavat, loikoilevat, nauttivat, rentoutuvat, ovat stressaamatta ja tekevät tämän kaiken hyvällä omallatunnolla. Ja sitten on olemassa niitä, jotka vapaa-ajallaankin ovat jatkuvasti työn touhuissa, elämä on pieniä askareita täynnä. Ennen lomaa tällainen ihminen on tehnyt listan asioista, jotka lomalla pitää toteuttaa. Kesämökin pihaan kohoaa joka kesä uusi vaja tai maja, koska kuka sitä jouten joutaa olla. Ja vaikka tällainenkin ihminen joskus iltasaunan jälkeen istahtaa tuoliin hetkeksi hengähtämään, tuottaa makailu aurinkotuolissa romaanin parissa tai vain silmät ummistettuna tunnontuskia, se kun ei ole tehokasta.

Minä kuulun noihin jälkimmäisiin ihmisiin. Aina pitää olla jokin askare mielessä ja vähintään parikymmentä keskeneräistä. Olen tehokkaimmillani silloin, kun tekemistä on liiaksi. Tottakai tarvitsen välillä lepoa, mutta jos vapaa-aikaa on liikaa, minä lamaannun. Liiallinen vapaa-aika saa ajatukset liikkeelle ja yleensä lopputulos on katastrofi. Lomalla tai pidemmillä vapailla alan ensimmäisenä kehitellä ahdistuneita ajatuksia työstäni. Ensimmäisenä mielen valtaavat työn kaikki negatiiviset puolet, jotka taas saavat ajatukset siirtymään siihen, mitä muuta sitä voisi työkseen tehdä. Valitettavan usein pidemmät vapaat ja lomat saavatkin aikaan suunnitteluprosessin, jonka jälkeen olen keksinyt itselleni tukuttain uusia, parempia ammatteja: meribiologi, elämysmatkailuyrittäjä, eräkaupan pitäjä, maatilan emäntä, elämäntapaintiaani, patologi, hevosten rapsuttelija, ratsastuksenopettaja, käsityöväkertäjä ja mitä näitä nyt onkaan. Ja kun loman aikana on kehittänyt itselleen tällaisen angstin omaa työtään kohtaan, on töihin palaaminen entistä hankalampaa. Onneksi kuitenkin parin päivän työnteon jälkeen se oma työ tuntuukin taas maailman parhaammalta ja positiiviset seikat peittoavat kaikki ne lomalla kehitellyt negatiiviset asiat.

tioman1

En siis ole aikaisemmin oikein osannut pysähtyä ja vain olla jouten. Yksi matkamme tarkoitus olikin oppia relaamaan, olla ilman suurempia tekemisiä ja vielä pyrkiä olemaan ahdistumatta kaikesta siitä vapaasta ajasta. Täydellistä joutenoloa harjoittelimme reissun alussa Koh Changilla, mutta muuten olemme tässä parin kolmen kuukauden aikana reissanneet paikasta toiseen vauhdilla ja vapaapäivät pyhittäneet pyykin pesulle ja uusien matkasuunnitelmien teolle. Niinpä pari päivää Tiomanin saaren rauhassa, riippumatossa makailu ja kalliolla auringon palvominen saivat taas tutun ahdistuksen nousemaan pintaan. Nyt mielessä eivät pyörineet työasiat, vaan koti. Ja melkein itkuhan se tuli maatessa hiljaa auringon alla laineiden liplatusta kuunnellen. Siis koti-ikävä, nyt jo. Takana on kolme kuukautta ja edessä vielä suurin osa matkasta. Enkö olekaan oikea reissunainen, jonka koti on siellä, missä sydän on? Koska kyllä se sydän vielä sykki siinä kivelläkin maatessa, kokeilin pulssiakin kaulalta sekä ranteesta. Koti-ikävän vallattua mielen yritin tartuttaa koti-ikävää Timoon luettelemalla kaikkia asioita, mitä kotoa kaipasin. No ensinnäkin sitä kotia, omia nurkkia, omaa sänkyä, omia tavaroita ja sitä oman kodin tuomaa turvallisuuden tunnetta. Ja lauantaita kaipaan, siis niitä hitaita aamuja (joita täällä reissussa on ollut enemmän kuin niitä kiireisiä), jolloin keitetään pannullinen kahvia ja nautiskellaan kuppi toisensa perään viikon uutisia lueskellessa. Ja ratsastusta kaipaan, hevosia, tallielämää, siis turpaterapiaa, jonka parissa kaikki elämän murheet sulavat ja katoavat. Ja kaikkia kavereita, tuttuja ihmisiä, jopa niitä lähikaupan tuttuja tätejä. Pelkkä se tavallinen, pieni ja ahdistava arki tuntui sillä hetkellä, ah, niin ihanalta. Timo kuunteli kärsivällisesti ruikutustani ja totesi olotilani olevan aivan normaali. Häntä ei koti-ikävä pahemmin jäytänyt, mutta ilmeisesti säälistä yhtyi listaamaan hyviä, kaivattavia asioita kotoa. Ja kun kaikki mieleen tulleet ihanat koti-asiat oli käyty läpi, oli se koti-ikäväkin hieman kutistunut, silmäkulmia ei enää kirveltänyt ja joutenolokin alkoi tuntua huomattavasti helpommalta. Ensimmäinen erä koti-ikävää vastaan katsottiin siis päätyneen minun edukseni.

Joutenolon mestarit.

Joutenolon mestarit.

Juaran leppoinen kylänraitti.

Juaran leppoinen kylänraitti.

Sadetanssi rannalla tai viime kertainen tekstini teki muutoksen säähän, tuulen suunta kääntyi oikeasti ja savusumu väistyi saaren päältä. Olemme päässeet nauttimaan auringosta ja kirkkaasta taivaasta, illalla olemme ihmetelleet taivaalla möllöttävää jättimäistä täyskuuta ja aamulla taas syömään mennessä merta, joka on noussut nuosuveden turvin melkein metsänreunaan. Resorttimme on osoittautunut aivan loistopaikaksi, olemme jälleen olleet melkinpä ainoita asukkaita, joka sinänsä on kummaa, kun ennen saarelle saapumista pelkäsimme jäävämme ilman majoitusta lomasesongin vuoksi. Paikan pitäjät Julie ja James ovat äärettömän ystävällisiä ja mukavia, he ovat auttaneet kaikessa mahdollisessa, opastaneet hyvään ravintolaan, kertoneet ympäröivän viidakon eläimistä ja rauhoitelleet säikkynyttä mieltäni snorklausreissun jälkeen. Kävin nimittäin elämäni ensimmäisen kerran snorkkeloimassa muualla kuin Oulunjärvessä. Meidän rantamme läheisyydessä on pieni koralliriutta, jossa uiskenteli kaikenlaisia kirjavia kaloja. Pieni paniikki putkeen puhaltamisesta unohtui noita satenkaaren väreissä kiiltäviä kaloja katsellessa, merielämä on kyllä ihmeellistä. Pulikoidessa takaisin rantaan meitä vastaan ui isompi kala, mittaa noin puolitoista metriä. En edes aluksi tajunnut, mikä kala se oli, mutta sen ohittaessa meitä Timon puolelta kaksi aivosoluani yhdistyivät ja ymmärrys sai aikaan hätääntyneen paniikin. Hui, hai! Kyseessä oli mustaevähai, joka yleensä syö niitä sateenkaaren värisiä koralliriuttojen kaloja, mutta kuulema joskus erehtyy näykkäsemään myös kaloja isompia uimareita. Tämän kohtaamisen jälkeen meressä uinti tuntui hieman epämiellyttävältä, sinnikkäästi kuitenkin kävin välillä vetelemässä vaparia, kuitenkin varmuuden vuoksi hyvin lähellä rantaa.

Maidän majamme.

Maidän majamme.

piitsia

Meidän ranta, Juara, on hyvin hiljainen ja sijaitsee saaren toisella puolella pääkylään Tekekiin nähden. Tekekiä ja Juaraa yhdistää 9 kilometrin mittainen tie, jonka rakentamisen aloittivat toisen maailmansodan aikana saarella olleet japanilaiset. Tie jäi osittain kesken ja vasta muutamia vuosia sitten rakennusurakka saatiin päätökseen. Tie kulkee kukkuloiden yli ja se on osittain todella jyrkkä ja korjauksesta huolimatta hyvin huonokuntoinen. Paikalliset kuskaavat turisteja nelivetojeepeillään molempiin suuntiin, hinta reissusta yhteen suuntaan vain on todella suolainen, 35MYR henkilö (8,37€). Meidän rannalla on noin kymmenkunta resorttia majoineen, yksi minimarketti ja kourallinen ravintoloita. Emme aikomuksistamme huolimatta olleet ottaneet tarpeeksi käteistä matkaan, joten jouduimme tekemään reissun Tekekiin saaren ainoalle automaatille. Savusumun kaikottua valitsimme tietenkin sen kaikista aurinkoisimman ja kuumimman päivän patikalle ja siltä se kyllä tuntuikin. Tie oli paikoin niin jyrkkä, että kävelyä sai harrastaa pelkillä päkijöillä pohkeet pinkeinä, tuntui jopa, että parin viikon takainen kiipeilyreitti tulivuoren huipulle oli ollut helpompi nakki. Sinnikkäästi tarvoimme kuitenkin Tekekiin ja sen pankkiautomaatille ja pienen ketutuksen säestämänä vielä takaisinkin. Palatessa majapaikkaamme kuulimme, että Tekekiin olisi ollut myös pari kilometriä lyhyempi eikä niin jyrkkämäkinen viidakkopolku. Tiedon kuultua ketutuksen määrä kohosi eksponentiaalisesti. Miksi tehdä asiat helposti, kun ne voi tehdä myös hankalasti.

Patikkareissulla Tekekiin törmäsimme viidakon eläimiin: jättimäisiin monitoriliskoihin, oraviin, jättioraviin ja suloisiin apinoihin.

Patikkareissulla Tekekiin törmäsimme viidakon eläimiin: jättimäisiin monitoriliskoihin, oraviin, jättioraviin ja suloisiin apinoihin.

Juhannuksena emme sytyttäneet kokkoa, emmekä paistaneet makkaraa, vaan pääsimme ihmettelemään juuri kuoriutuneiden kilpikonnan poikasten taivalta meren vaahtoihin. Majapaikkamme on saarella toimivan Juaran kilpikonnaprojektin yhteistyökumppani ja saimme kutsun seuraamaan taaperoiden ensimmäistä matkaa. Aurinko oli jo laskenut, aallot valuivat hiljakseen rantahiekkaan. Rannalle kannettiin kaksi styrokslaatikollista pikkuisia, elämäniloisia kilpikonnia, joiden suuri elämänmittainen seikkailu oli edessä. Astuimme takavasemmalle ja laatikot kumottiin. Alkoi armoton vipellys, kun pikkukilpparit aloittivat taivalluksen sisäisen kompassinsa avulla kohti suolaista vettä. Pari kaveria ei ymmärtänyt aluksi, mitä olisi pitänyt tehdä, vaan hieman kummastuneina katselivat sisarustensa tarmokasta tamppausta rantahiekalla. Hitaasti ja varmasti kuitenkin kaikki 150 kilpikonnan alkua saavuttivat meren ja aloittivat kamppailunsa seuraavien haasteiden kanssa, nimittäin vain 1/10000 merikilpikonnasta selviää sukukypsäksi, eli noin 25-30 vuotiaaksi, ja palaa takaisin rannalle, josta kerran aloitti taivalluksensa.

Pikkukilpparit valmiina seikkailuun.

Pikkukilpparit valmiina seikkailuun.

Aika Tiomanilla on ollut siis täydellistä akkujen lataamista ja sitä joutilaisuuden opettelua. Oppitunteja on varmasti vielä edessä, mutta tämä oli jo hyvä alku, jaksoin nimittäin useampana päivänä maata aurinkoa ottamassa yli tunnin verran lähes paikallaan, ja vielä ilman kitinää. Ehkä ensi vuoden puolella reissun lopun häämöttäessä olen vihdoin saavuttanut yhden reissun tavoitteista, ahditusvapaan prorelauksen.

Tekstin otsikko on Oscar Wilden sitaatti. Tiesi poika mitä puhui.

Kävimme tutustumassa Juara Turtle Projectin päämajaan. Samaistuttiin kilppareihin.

Kävimme tutustumassa Juara Turtle Projectin päämajaan. Samaistuttiin kilppareihin.

Mainokset

Ongelmia paratiisissa

sumussa

Malesia ja Indonesia ovat maailman suurimpia palmuöljyn tuottajia. Palmuöljyä käytetään elintarviketeollisuudessa, löytyypä sitä esimerkiksi myös hammastahnasta. Viimeisien vuosien ajan palmuöljyä on käytetty enenevissä määrin biopolttoaineena ja kasvavan kysynnän vuoksi palmuviljelmiä perustettu kiihtyvällä tahdilla sademetsän tilalle. Sademetsien jatkuva tuhoaminen palmuviljelmien tieltä on jo tarpeeksi paha asia, mutta kun sademetsän tuhoaminen toteutetaan laittomasti tuikkaamalla metsä tuleen, tekee se asiasta karmaisevan. Indonesia, Malesia ja Singapore kärsii tällä hetkellä ennätysmäisestä savusumusta, jonka taustalla on sademetsän poltto viljelymaaksi Sumatran saarella. Kova tuuli ja kuiva ilma on edesauttaneet tulipalojen leviämistä ja pelastushenkilökunta on ollut roihuavan metsän edessä voimaton. Singaporessa ilmanlaatu on huonoin ikinä, saasteen määrää mittaava ilmanlaatuindeksi on kohonnut useampana päivänä huippulukemiin ja savun kyllästämän ilman on todettu olevan terveydelle vaarallista. Malesian puolella kouluja on suljettu ja lentoja peruttu, asukkaita on kehotettu pysymään sisätiloissa ja laittamaan asuntonsa ilmastointikone päälle. Indonesia syyttää metsäpaloista kahdeksaa palmuöljyä tuottavaa yritystä, joista kahden nimet on kerrottu julkisuuteen. Yksi maailman suurimmista palmuöljyn tuottajista on suomalainen Neste Oil Oy, joka on kiirehtinyt sanoutumaan irti sademetsien kulotuksesta, muttei ole kuitenkaan suostunut kertomaan, missä päin yhtiön viljelysmaat Indonesiassa ja Malesiassa sijaitsevat.

Lensimme Tokiosta Malesian pääkaupunkiin Kuala Lumpuriin viikon keskivaiheilla ja jatkoimme useiden mutkien kautta (myöhästymisiä busseista, turhia kierroksia Kuala Lumpurissa taksilla, yksi hypoglykeemisen shokin saanut bussikuski, lautan missaaminen ja yksi ylimääräinen yö Mersingissä) Tiomanin saarelle. Odotimme saapuvamme paratiisiin, mutta aamulla lautan tömähtäessä saaren pääkylän, Tekekin, laituria vasten, peittyi kauniit maisemat sankan savusumun alle ja nenää sekä silmiä kutitti ilmassa leijuva kitkerä savun tuoksu. Bussimatkalla Malesian poikki rannikolle olimme nähneet useita metsäpaloja, mutta vasta Tiomanin saarella metsien polton savut iskivät päin näköä. Saarella tai majapaikassamme oikein kukaan ei osannut kertoa syytä sankalle savusumulle, pieniä epäilyksiä metsäpaloista oli ilmassa, mutta pääsääntöisesti koko saari eli huhujen varassa. Kaikki Juara-rantamme kalastaja-alukset saapuivat yhtäaikaisesti rantaan, joka majapaikkamme henkilökunnan mukaan oli hyvin epätavallista. Savusumu oli vain käynyt merellä niin sankakasi, ettei näkyvyyttä ollut lähes laisinkaan. Saaren asukkaiden ja kiinalaisten turistien kasvoille ilmestyivät valkoiset maskit, mekin harkitsimme huivin kierittämistä naaman ympärille. Vastauksia ilman huonoon laatuun alkoi ilmestyä myös suomalaisessa mediassa, Helsingin Sanomat kirjoitti asiasta useammankin jutun ennen juhannusta. NASA:n satelliittikuvissa taas koko Sumatran saari tuntui olevan tulen vallassa.

kalastusveneet

Samusuvun määrä Tiomanilla on ollut täysin kiinni tuulen suunnasta. Välillä, kun tuuli on kääntynyt puhaltamaan pohjoisesta tai idästä, on sankkaan savuverhoon tullut rakoja ja aurinko on päässyt pilkottamaan. Tällöin olemme pakanneet pikaisesti rantapyyhkeet sekä aurinkorasvan laukkuun ja pinkaisseet rannan toiseen päähän kallioille lokoilemaan. Kun taas savusumu on lähes liimautunut kiinni rantahiekkaan ja rannan takana kohoaviin kukkuloihin, olemme vain maanneet riippumatossa tai pahimpina hetkinä mökkimme sisätiloissa kirjojen ääressä. Sankka savusumu on siis pitänyt meidät melko passiivisina, pakottanut lepäämään ja pysähtymään. Resorttimme kirjahyllyn kirjat on kohta kahlattu läpi ja kuukauden kaupunkiloman univelatkin aikalailla kuitattu. Indonesia on valjastanut kaikki resurssinsa sammutustyöhön ja onpa paloja jopa yritetty sammuttaa keinotekoisen sateen avulla. Jottei meille iskisi aivan tylsyys, ja jottei meidän tarvitsisi tehdä seuraavan kuukauden matkasuunnitelmia uusiksi, taidan tänä iltana auttaa Indonesian viranomaisia ja pimeän tultua esittää rannalla pienen sadetanssin, jos vaikka saisin sateen aikaiseksi, metsäpalot sammutettua ja savusumun huuhdeltua.

Resorttimme kirjahyllystä löytyivät kirjaterveiset: "Hauskoja lukuhetkiä! Kirja on masentava, mutta onneksi lukupaikkasi on miellyttävä! Timo&Laura, Helsinki"

Resorttimme kirjahyllystä Anna-Leena Härkösen Juhannusvieras-kirjan etusivuilta löytyivät kirjaterveiset: ”Hauskoja lukuhetkiä! Kirja on masentava, mutta onneksi lukupaikkasi on miellyttävä! Timo&Laura, Helsinki”

Majoitus Barook River View 120MYR/yö (28,4€)
Luetut kirjat: Annie Proulx Maan Tomua, Harper Lee Kuin surmaisi satakielen, Anna-Leena Härkönen Juhannusvieras, Kauko Röyhkä Job, Sophie Kinsella Himoshoppaaja vieraalla maalla, Lisa Jewell Se ainoa oikea