Pang Mapha eli Soppong

Minibussi kiipeää sinnikkäästi mäkeä ylös, kääntyy taas seuraavassa mutkassa vain saapuakseen edellistä jyrkempään mäkeen. Alhaalla laakso pienenee pienenemistään, serpentiinitietä ylöspäin jatkuu vielä usean mutkan verran, kunnes vehreä vuori on ylitetty ja voidaan aloittaa laskeutuminen seuraavaan laaksoon. Kiivetessä kohti vuoren huippua lehtimetsät antavat tilaa havupuille ja ilma muuttuu miellyttävän viileäksi.
Matkalla Chiang Maista Pang Maphaan kurvailemme serpentiiniteitä neljän tunnin ajan ja perillä olemme hyvin lähelle Burman (Myanmarin) rajaa.

Bussi pysähtyy kylää halkovalle tielle, kuski kiipeää auton katolle ja nakkaa rinkat syyliimme. Saavumme kylään viikon tärkeimpänä päivänä, tiistaina, jolloin tien viertä täyttävät myyntikojut, on markkinapäivä. Vuoristoheimojen asukkaat saapuvat pitkien matkojen päästä ostoksille ja myyntipöytien välissä vilahtaa värikkäitä, eri heimoille tunnusomaisia vaatteita. Ihmiset ovat hyvin erinäköisiä, kasvoilta voi havaita muitakin kuin perinteisiä thaimaalaisia piirteitä. Pang Maphan eli Soppongin kylä käsittää 350 asuintaloa, suurin osa bambusta rakennettuja. Pääkadulta poiketessa kujan yli juoksevat kanaäidit pienten tipujensa kanssa, kylän koirat uhittelevat ohikävellessä. Kello kuudelta iltaisin kylän kovaäänisistä kajahtaa ilmaan musiikki ja miesääni toimittaa kappaleen jälkeen kylää koskevat tärkeimmät uutiset. Bussi pysähtyy muutaman kerran päivässä kylän raitille, Mae Hong Songin ja Chiang Main välillä liikennöivät minibussit hieman useammin.

mopoaiti

tori

Olemme nähneet bussin kyydissä majatalomme kyltin ja lähdemme kävelemään tienviertä tulosuuntaan. Little Eden Guesthouse on todellakin pieni paratiisi vehreine istutuksineen, uima-altaineen ja keltaiseksi rapattuineen kivitaloineen. Viimeisen kivitalon parveke on rakennettu osittain joen päälle, riippusilta vie joen yli pienelle metsäpolulle. Little Edenin ravintolassa ruoka on todella hyvää ja aamukahvi parasta, jota reissussamme olemme juoneet.
Majatalo kuiskii hiljaisuutta, olemme jälleen lähes koko vierailumme ajan majapaikan ainoat vieraat. Meistä huolta pitää ranskalainen nainen, joka saapui neljä kuukautta sitten Pang Maphan kylään, ystävystyi majatalon pitäjän, Phenin, kanssa ja tekee nyt töitä majatalossa asumista ja syömistä vastaan.
Iltaisin joen toisella puolella asuva etelä-afrikkalainen Allan saapuu päivälliselle. Kahden vuoden Aasiassa reissaamisen jälkeen hän pysähtyi Pang Maphan kylään ja Little Edeniin. Nyt hän pitää huolta joen toisella puolella olevasta majatalon villiintyneestä puutarhasta ja kirjoittaa kirjansa tuskaisen vaikeita ensimmäisiä lauseita. Allan on kiinnostunut sotahistoriasta ja saammekin pinnistellä muistiamme äärimmilleen Suomen historiasta kertoessamme.

little eden

Pang Mapha on kuuluista useista upeista luolistaan sekä ympäröivien vuorten vuoristoheimoista. Olemme jo pidemmän aikaa reissussa haaveileet vaellusreissusta ihan vain kahdestaan, ilman oppaita ja muita reissaajia. Majatalomme omistaja näyttää meille kartalta polun, jolta emme kuulemma voi eksyä. Sidomme aamulla vaelluskengät tiukalle, pakkaamme reppuumme eväitä sekä vettä ja lähdemme kävelemään päätietä pohjoiseen aluetoimistoa (District office) etsien. Lompsimme toimiston viereistä tietä paikallisten kummastellessa ja löydämme metsän reunasta lähtevän metsäautotien. Vielä ennen asfalttitieltä poistumista joku vielä varmistaa, että tiedämme varmasti minne olemme menossa.
On kuivan kauden loppu, sateita on kuulemma odoteltu jo Songkranista asti, mutta vain muutamat pisarat ovat tavoittaneet maan. Maasto on kuivaa, kenkien alla pölisee punainen hiekka. Metsä on osittain palanutta, tuli on karannut riisipelloilta ja nuollut lähes kaikkia kylää ympäröiviä puita. Luonto näyttää kuitenkin pistävän kampoihin ja puista versoaa vihreitä, tuoreita lehtiä ja maasta työntyy väkisinkin uusia pieniä kasvinalkuja.
Vaikka olemme lähteneet ajoissa liikkeelle, auringon noustessa lämpötila kohoaa ja ilma muuttuu tukalaksi. Polku pysyy yhtä leveänä kuin se alkoikin. Silloin tällöin tiestä erkanee pienempiä haaroja, mutta noudatamme ohjeita ja jatkamme aina vain suoraan. Ohitamme muutaman aidatun kasvimaan, ihmisiä tai eläimiä ei näy. Hiekkatien loppupäässä on muistutus kuitenkin ihmiselämästä, tien vierelle pitkälle metsään on kipattu kasapäin jätettä; olutpulloja, mehutölkkejä, muovipusseja, vaatteita, kenkiä. Poissa silmistä, poissa mielestä.

polku

versot

Tunnin kävelyn jälkeen saavumme kapealle asfalttitielle. Jatkamme vaellusta pikitietä pitkin vielä viiden kilometrin verran Ban Tham Lodin kylässä olevaan Lod Caveen. Ohitsemme ajaa muutama ihmettelevä skootteri- ja autokuski. Tietä vierustavat poltetut riisipellot ja taivasta kurottelevat puut. Vettä kuluu litratolkulla, paita on repun alta litimärkä. Tunnin taivalluksen jälkeen saavumme kylään. Jonkun talon pihalta ruskea koira lähtee saattamaan meitä luolalle, kysymme vielä pieneltä oranssiin kaapuun pukeutuneelta pojalta tietä. Lod Cave on Phang Maphan vierailluin luolaverkosto. Luolalle menevän polun vieressä lapset ja mummot myyvät kalanruokaa pusseissa ja kylän naiset taas kauppaavat opaspalvelua luolaan. Päätämme kiertää ainoastaan ensimmäisen luolan ja maksamme ”opastuksesta” ja lisävalosta 150 bathia (3,8€). Luola on valtava, katto taivaissa ja tippukivimuodostelmat vaikuttavat. Opas osaa juuri sen verran englantia, että osoittaa sormella mielenkiintoisen näköstä muodostelmaan ja huutaa ”Look, a stone like a popcorn!” tai ”Look, it is like an ufo!”
Phan Magphan alueella on Lod Cavea mielenkiintoisempiakin luolia, sellaisia, joiden läpikulkuun menee vuorokausi ja taas toisia, joista voi löytää muinaisia puuarkkuja, jotka ovat lähes 2000 vuotta vanhoja.
Majatalomme pitäjä on suositellut meitä ottamaan mopotaksin luolalta tai liftaamaan takaisin majatalolle. Mopotakseja emme näe, joten lähdemme kävelemään asfalttitietä liftauskyydin toivossa. Ahkerasta käsien heiluttelusta huolimatta autot eivät kohdallamme edes hidasta. Kun kerran olemme jo aloittaneet taivalluksen, viemme sen loppuun saakka. Parin tunnin lenkiksi suunnitellusta harjoitteluvaelluksesta kehkeytyy yli kahdenkymmenen kilometrin vappumarssi.

luolasuu

Nälkä kasvaa syödessä, joten seuraavana päivänä saamme matkaamme karen-vuoristoheimoon kuuluvan oppaan ja suuntaamme metsäautoteitä pienemmille ja vähemmän tallatuille poluille. Vaellus alkaa viiden kukkulan ylittämisellä, etenemme rauhassa ja silti olo on kuin suihkussa käyneellä. Täälläkin tuli on tehnyt tuhojaan, maahan kaatuneesta puunrungosta nousee vielä vieno savukiehkura. Opas kertoo, että vielä kaksi viikkoa sitten koko seutu on ollut hautautuneena sankkaan savuun ja oleskelu ulkona on ollut miltei mahdotonta. Sankka savu on peräisin uusien riisipeltojen perustamisesta. Viljelysmaiden tieltä vuoren rinteiltä on kaadettu metsää ja jäljelle jääneet kannokot tuikattu tuleen. Kuivalla kaudella tuli pääsee leviämään valtavan nopeasti ja kirittämään kilometrien päähän. Tulen raiskaama metsä ja ruskeat riisipellot ovat surkea näky, ja vain vilkkaalla mielikuvituksella voi kuvitella alueella sadekaudella ja sadenkauden jälkeen vallitsevat ylitsepursuavan vehreyden.

Edellisenä päivänä luolalle tietä näyttämään lähtenyt kylän koira jolkottelee koko matkan seurassamme ja istahtaa tauoilla viereen rapsutuksia kerjäten. Aina välillä se häviää omille poluilleen, mutta taas hetken kuluttua palaa uikuttaen vauhdilla takaisin. Viiden kukkulan ylityksen jälkeen laskeudumme kohti jokea. Joenuoma on lähes kuivunut, mutta puiden katveessa mutaisen kosteassa lätäkössä makaa vesipuhvelilauma heitellen viilentävää kuraa yllensä. Istahdamme tauolle ja avaamme aamulla mukaan annetut bambunlehteen käärityt eväämme. Lounas metsän keskellä, oli se sitten kotoisesti ruisleipä ja kahvia tai thaimaalaisittain paistettua riisiä, on aina retken kohokohta ja maistuu joka kerta taivaalliselle.

mäkimaa

koiruli

puhveli

evas

Oppaamme on johdattanut meitä karen-heimon pieneen kylään. Alunperin Burmasta kotoisin olevaan karen-heimo on suurin Thaimaan vuoristoheimoista (lähes puolet koko vuoristoheimojen väestä), ja kuten muillakin vuoristoheimoilla, heillä on oma kielensä, mutta muista poiketen myös oma kirjoitusjärjestelmänsä. Vaikka nykyaika on tunkeutunut heimokyliin tietokoneiden ja taulutelevisioiden muodossa, on elämä edelleen hyvin vanhoja perinteitä ja tapoja kunnioittavaa. Karenit ovat rauhaa rakastavia ja pyrkivät elämään sopusoinnussa luonnon kanssa. Perheet elävät omavaraistaloudessa, tuloja ei juurikaan ole, joten ruoka kasvatetaan pääsääntöisesti itse. Possut kävelevät kaduilla, parruilla seisovan bambutalon alle on sidottu lehmä, kana kuikkaa aidan raosta. Jokaisella pihalla on oma kasvimaansa ja katoksen alla riisisaavi. Kylässä on yhteinen mylly, traktori on lainattu suuremmasta kylästä riisipeltojen kyntöavuksi. Seuraamme kylän naisten käsityöpiiriä ja istahdamme vielä ennen paluuta kylän vanhempien rouvien seuraan majan bambukuistille.

karenkyla

kanamuna

kasityo

mummojoessa

Kotimatkan kuljemme joen viertä ja teemme siksakkia joen ylitse. Joen alajuoksulla karennaiset metsästävät joesta ruokaa, punotuissa koreissa on pieniä jokirapuja, muutama sintti ja kovakuoriaisia, jotka ovat kuulemma hyvinkin maukkaita. Saapuessamme takaisin lähtöpaikkaan, olemme olleet matkalla lähes yhdeksän tuntia. Lyhyellä kotimatkalla pyristelemme unta vastaan, sillä kahden vaelluspäivän jälkeen olemme todella väsyneitä. Seuraavana yönä nukun kuin tukki, suloiset 13 tuntia.

Istuessamme Chiang Maihin palaavan minibussin kyytiin koemme reissumme ihmeellisimmän hetken. Vieressämme istuva tyttö kysyy selvällä suomella ”Oletteko Suomesta?” Häkeltyneenä myönnämme ja saamme tytöstä ja hänen serkustaan juttuseuraa koko neljän tunnin paluumatkalle. Työt ovat burmalaisia karen-heimon jäseniä, jotka ovat seitsemän vuotta sitten tulleet pakolaisina Suomeen ja ovat nyt oleet käymässä sukulaistensa luona. Elämä Suomessa on tyttöjen mukaan hyvää, suomalainen ruoka ei niinkään. Ja yllättävintä on, että Thaimaan kuumuudessa hekin kaipaavat Suomen viileää ilmaa.

mäkiaurinko

Luetut kirjat: Ernest Hemingway Ja aurinko nousee, John Irving Neljäs käsi
Majoitus Little Eden Guesthouse 450bth/yö (11,6€)
Opastettu vaellus, sisältäen ruuat ja matkat 900bth/hlö (23€)

Mainokset