Tilinpäätös: kahdeksas ja yhdeksäs kuukausi

IMG_5676

Minne ne kaksi kuukautta hävisivätkään? Hujahtivat huomaamatta, solahtivat sulavasti ja katosivat katalasti. Lähes molemmat kuukaudet vietimme Uuden-Seelannin maanteillä kilometrejä mittariin kerryttäen. Loppujen lopuksi maleksimme hobittien maassa 52 päivää, koska emme sitten ikinä saaneetkaan hankittua lentoja Tyynenmeren paratiisisaarille, vaan auringon, valkoisen hiekan ja turkoosin veden sijasta halusimme matkustaa vielä hieman sateisella pohjoissaarella.

Yhdeksännen kuukauden puolivälissä jätimme kuitenkin Uuden-Seelannin taaksemme ja lensimme valtameren yli Los Angelesin kautta Vancouveriin Kanadaan. Joulu vaihtui osittain valkoisessa Campbell Riverin kaupungissa Vancouver Islandilla Timon tädin huomassa. Katselimme suu auki omakotitaloalueiden jouluvalovarusteluja, kokeilin elämäni ensimmäisen kerran porkkanalaatikon valmistusta (nam, hyvää tuli!) ja vielä joulupäivän viimeisinä tunteina (joulua juhlitaan pallon tällä puolen joulupäivänä) päättelin vihdoin ja viimein Timolle haaveillen neulotut villasukat, tänäkään jouluna ei jääty lahjoitta. Timon tädin kätköistä kaivettiin esille niin poikkihuilu kuin huuliharppukin, joilla tapailin joululauluja kanssa-asujien harmiksi. Pohjoisamerikkalainen joulueväs maistui ja ruokapöydässä istuessa päätimme vaihtaa ensi jouluna kinkun kalkkunaan. Ihana ja lämmin joulu- ja varmasti ikimuistoinen.

IMG_8881

kuu10

Kuukauden mittaisen Uuden-Seelannin matkailuautoreissaamisen jälkeen olimme pienen lamaannuksen vallassa. Hengästyttävä matkustustahti täytti mielen upeilla maisemilla ja mahtavilla kokemuksilla, mutta vei kerta kaikkiaan kaikki voimat ja reissuhalut, joten Uuden-Seelannin pohjoissaaren valloittaminen aloitettiin sateeseen vedoten makaamalla sängynpohjalla, katsomalla leffoja ja lukemalla kirjoja. Ympärillä oleviin Surfers Highwayn kaupunkeihin jaksoimme lähinnä tutustua ruokakaupassa käyden. Tarpeeksi levättyämme saimme taas vanhan reissukipinän syttymään ja löysimmekin pohjoissaarelta vielä useita mukavia nähtävyyksiä ja kauniita kinttupolkuja. Amerikankoneeseen noustessa oli molemmilla tunne, että Uusi-Seelanti olo kyllä nyt koluttu niin tarkasti, että seuraavaa kertaa voi odotella hetkisen.

Matkustimme Uudessa-Seelannissa autoilla ajaen, ensin kuukauden verran pienellä matkailupakulla molemmilla saarilla rullaillen ja sen jälkeen vielä 12 päivää pikkuautolla pohjoissaarella. Ajattelimme tuon pakumatkailun olevan halvempaa kuin auton ja hostellin yhdistelmä, mutta toisin kävi. Loppukustannukset pistivät hieman nieleskelemään, rahaa kun paloi Uudessa-Seelannissa hieman enemmän kuin oli tarkoitus. Emme tosin pihistelleet tässä maassa ruuasta emmekä aktiviteeteistä. Dollarit polttelivat taskuissa ja jaoimme niitä varsin anteliaasti niin pyörävuokraamoihin kuin ratsastusyrittäjälle. Edelleenkin minua hieman harmittaa tuo hevosvaellus, mutta muuten kyllä kaikki muut aktiviteetit olivat niihin laitetun rahan arvoisia. Teimme monta upeaa vaellusta, vierailimme useissa ilmaisissa luonnonnähtävyyksissä ja huokailimme moneen otteeseen, kuinka kaunista Uudessa-Seelannissa onkaan.

IMG_7337

Kaiken kaikkiaan rahaa Uudessa-Seelannissa meni 62e päivässä/pää. Matkailupakun vuokra kuukaudeksi kaikenkattavan vakuutuksen kanssa oli 1890 euroa ja pikkumitsun vuokra 12 päiväksi omavastuuta hieman pienentävällä vakuutuksella oli 374 euroa. Polttoainetta kuluikin sitten arvioitua enemmän. Olimme jotenkin hyvin virheellisen optimisesti ajatelleet ajelevamme Uudessa-Seelannissa pakullamme noin 3000 kilometriä ja teimme alustavan budjetinkin paljon halvemmalla bensalitran hinnalla. Niinpä 9000 (6000 pakulla ja 3000 pikkuautolla) ajetun kilometrin jälkeen rahaa oli palanut huomattavasti enemmän, kuin mitä olimme arvioineet. Ruokaa kokkasimme koko Uudessa-Seelannissa olon aikana pikkupakumme keittiössä tai hostellien yhteiskeittiöissä (paitsi siellä karmaisevassa Hamiltonin hostellissa) ja ruokaan kului meiltä 20,5 euroa/pää/päivä. Uusi-Seelanti on aavistuksen edullisempi matkailumaa kuin naapurinsa Australia. Ruoka on hieman halvempaa, samoin majoitus ja matkustaminen. Meillä kustannuksia nosti vielä useat maksulliset aktiviteetit ja myös muutamat kyyditykset vaellusreittien aloitusporteille. Yritimme harrastaa pakumme kanssa freedom campingiä mahdollisimman paljon, mutta aina välillä piti käydä leirintäalueella huoltamassa niin autoa kuin matkustajiakin. Keskimäärin yöpyminen leirintäalueella maksoi noin 26 euroa.

No mitä siitä Uudesta-Seelannista jäi mieleen? Ehdottomasti parhainta antia on upea ja eriskummallinen luonto. Vaikka Uutta-Seelantia ennen eurooppalaisten saapumista peittäneistä metsistä on hakattu viljelysmaaksi lähes 80 prosenttia, löytyy maasta silti ruohoisten kumpujen lisäksi villiä luontoa, jyrkkiä vuoria, kummallisia kiviä, solisevia puroja, pauhaavia vesiputouksia, pitkiä hiekkarantoja, omituisia eläimiä ja jättiläismäisiä, ikivanhoja kauripuita. Ja myös ne valtavan ystävälliset ihmiset, jotka tarjosivat aina apuaan pyytämättäkin, kysyivät kuulumisia hymy huulilla ja pitivät meistä hyvää huolta tarjoamalla niin leirintäpaikkaa takapihaltaan kuin kypsiä avokadoja.

IMG_5444

IMG_6214

kuu9

kuu1

Vaikka Uusi-Seelanti upea maa onkin, oli mukava pakata jälleen rinkka ja vaihtaa maata ja mannerta. Pitkä lentomme kulki Los Angelesin kautta ja pientä hampaiden kiristelyä aiheuttivat USA:n rajaviranomaiset ja -käytännöt sekä meidän aika niukasti mitoitettu lentokoneen vaihtoaika. Täytyy muistaa jatkossa varata rajamuodollisuuksiin enemmän kuin kaksi tuntia, jotta välttyy kaikelta siltä kämmenten hikoilulta, maltin menetykseltä ja rinkka selässä juoksemiselta. Kanadaan saapuminen tapahtuikin huomattavasti helpommin, passintarkastaja murahti vain toisesta suupielestään: ”Menkäähän nyt siitä!”

IMG_8287

Uusi vuosi koputtelee kovasti ovea. Melkein taakse jäänyt on ollut aivan uskomattoman hieno ja jää varmasti mieleen sinä vuotena, jolloin unelmat toteutuivat. Kiitos teille kaikille lukijoille, jotka olette olleet tekemässä tästä vuodesta erityistä, teidän ansiosta blogia on tullut päivitettyä yllättävän ahkerasti, ja mikä parasta, blogin kirjoitus ei ole unohtunut reissun aikana. Tahdommekin toivottaa teille kaikille aivan mieletöntä uutta vuotta 2014, olkoon se vielä huikeampi kuin edeltäjänsä!

Uudesta-Seelannistä lähdimme katsellen Air New Zealandin omalaatuista turvallisuusohjevideota. Jos kaikissa lentoyhtiöissä käytäisiin läpi turvallisuusohjeita tällä tavalla, saattaisi sen lentoyhtiön ilmisjakelulehden lueskeluun syventyä vasta turvallisuusohjeiden sisäistämisen jälkeen…

Mainokset

Rahalla saa ja hevosella…no pääsee, jos pääsee -dollarit tiskiin Queenstownissa

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita! Hyppää benjihyppy ja saat toisen loikan puoleen hintaan! Eikö riippuliito saanut jalkojasi tutisemaan, kokeile jetboat-hurjastelua kanjonin kallioseinämiä hipoen! Entäs oletko jo kokeillut alamäkiajoa tai miltä kuulostaisi koskenlasku?
Queenstown pistää sydämen pamppailemaan ja hengityksen kiihtymään, adrenaliiniryöpsähdys on taattu, jos vain uskaltaa kokeilla jotain kaupungin tarjoamista extreme-elämyksistä.

Queenstown on ehdottomasti se Uuden-Seelannin suosituin matkailukohde, naapurimaa Australian asukkaat saapuvat viikoksi vuorien keskelle kokemaan kaiken, mitä Queenstownilla on tarjottavana ja suurin osa maata kiertävistä rinkkalaisistakin pysähtyy jossain vaiheessa Queenstownin aktiviteettikimaran äärelle. Kun valtaosa Uuden-Seelannin kaupungeista ja kylistä on sellaisia hyvin vaatimattomia ja ehkä hieman uinuviakin, Queenstown on äänekäs ja hengästyttävän energinen ja näin sesonginkin ulkopuolella täynnä turisteja.

Ja vaikka Queenstown elää matkalaisten tarinoissa lähinnä sellaisena rohkeutta mittaavana ja omien rajojen rikkomisen mahdollistavana nuorten aikuisten aktiviteettipuistona, on eri aktiviteettipäristelyjen lisäksi kaupungilla antaa jotain ihan muutakin, nimittäin upea luonto Queenstownin ympärillä! Kaupunki on kirjaimellisesti suurten vuorten kainalossa ja kirkasvetisen vuoristojärven syleilyssä, epäuskottavan kauniissa kulisseissa. Queenstownista voi siis nauttia ilman dollareiden tuhlaustakin, kävelemällä tai pyöräilemällä järven rannalla tai patikoimalla ympäröivien vuorien lukemattomilla tramppauspoluilla.

queenstown14

queenstown15

Kuten monet muutkin, mekin tulimme Queenstowniin hengästymään ja hakemaan niitä ylimääräisiä sydämen pamppailuja, niin ja tuhlaamaan aimo tupon dollareita. Timolla oli mielessä ainakin alamäkiajon kokeilu, itse halusin hepan selkään ja vielä yhdessä maastopyöräretkelle. Ainakin tuo maastopyöräily onnistuu hyvin Queenstownissa, pyöräpolkuja ja alamäkiajoa gondolin kyydittämänä on tarjolla ja pyörävuokraamon voi valita sen mukaan, minkä merkkisellä pyörällä haluaa ajella.
Yhteisen maastopyöräretken teimme 7 mile bike park:ssa. Paikan päälle pystyy pyöräilemään Queenstownin keskustasta rantaa myötäilevä polkua pitkin, mutta me laiskistelimme ja survoimme vuokrapyörät pakun loungeen. Aika helposti ne sinne sujahtivat, mutta poissaanti olikin sitten ihan toinen juttu. Trailit parkissa ovat mainioita, juurakoita ja kiviä on kuin kotipoluilla, mutta aika pienellä ylämäen polkemisella pääsee laskemaan mahtavia mäkiä. Polkuja kulkee metsässä runsaasti ja parin tunnin aikana ehdimme ajamaan vain osan niistä, tosin hauskimpia traileja tuli kaahailtua alas useampaan kertaan.

Olin Australiaan saapumisen jälkeen haaveillut hepan selkään pääsemisestä. Mielessäni oli mahtava kokemus karjanajon parissa tai sellainen ratsastan lännenhevosella auringonlaskuun tyyppinen unelma. Jostain syystä nuo haaveet australialaisesta hevoselämästä olivat jääneet toteuttamatta, joten suuntasin ajatukset Uudessa-Seelannissa tapahtuvaan hevosvaellukseen. Takana on sen verran ratsastamista ja hevoshommia, etten halunnut eksyä minnekään ratsastetaan turpa kiinni toisen hännässä – hommaan ja tein muka tarkkaa taustatutkimusta asian suhteen. Vielä vaellusta varatessanikin kysyin puhelimessa homman nimeä ja minulle vakuutettiin, että porukassa on vain kokeneita ratsastajia, hepat ovat mahtavia ja luonto vaelluksella upeaa, onhan osa niistä kuuluisista Peter Jacksonin elokuvien kohtauksista kuvattu juuri meidän mailla, ja tiesitkö vielä sitä, että osa meidän hevosistakin oli mukana noissa produktioissa. Ja kattia kanssa! Painaessa kypärää päähäni kaarsi tallin pihalle tila-autollinen aasialaisia, jotka halusivat minun lailla kokea Uuden-Seelannin upeaa luontoa hevosen selästä käsin, he tosin olivat hepan selässä ensimmäistä kertaa. Ja sitten sitä mentiin, ponin turpa toisen hännässä kiinni, kaikki samassa ryhmässä ja minulla kypärä puristi, kun otsaan alkoi kasvaa jotain ylimääräistä. Kiukutti ja harmitti, en minä tällaisesta halunnut maksaa, tätä voin tehdä kotona ihan ilmaiseksikin. Koko homma meni ihan läskiksi, kun eihän ne ponit pysyneet aasialaisten hanskoissa ja seilasivat missä saattuu (ponit eivät olleet onneksi niin turtuneita hommaan, että olisivat vain köpötelleen masentuneina peräkanaa polkua pitkin). Vetäjälläkin meni hermot jossain vaiheessa ja hänen yrittäessä selvitä hevosten kylkiä pitkin valuvien, kiljuvien ja panikoivien asiakkaidensa ja omiin suuntiin säntäilevien hevosten kanssa, minä ja ratsastustaitoinen australialaistyttö lähdimme suivaantuneina tekemään omaa vaellustamme. Ne upeat maisematkin latistuivat täysin, koska mielessä pyöri vain mitä kaikkea olisin niillä köpöttelyvaellukseen tuhlatuilla rahoilla voinut tehdä. Onneksi Timolla oli ollut mukavempi päivä alamäkiajohommissa, palattuani katastrofivaellukselta gondolihissin ala-asemalle kurvasi iloistakin iloisempi pyöräilijä.

queenstown2

queenstown1

queenstown8

queenstown10

queenstown9

queenstown11

queenstown17

Myös syöminen Queenstownissa voi olla aika extremeä, siis jos astelee siihen ravintolaan, jonka edustalla on aina jono kellonajasta riippumatta. Herbtravelsien Herbin suosituksella vaihdoimme pakussa kokkailun hampparinsyöntiin ja mukaan otimme samalle leirintäalueelle sattuneen, useaan kertaan samoilla vaelluspoluilla tapaamamme tsekkiläipariskunnan matkaamme. Ja ei ne lukuisat ihmiset aivan turhaan Fergburgerin edustalla pyörineet. Aivan JÄRJETTÖMÄN hyvää! Ja aivan JÄRJETTÖMÄN kokoisia hampurilaisia! Meinasi porukan miehillekin tehdä tiukkaa sämpylän syönti ja illaksi varaamamme viinin kanssa syötäväksi tarkoitetut suolakeksit ja hedelmät jäivät napostelematta istuessamme iltaa Barboran ja Martinin kanssa Uuden-Seelannin tähtitaivaan alla.

queenstown12

queenstown3

Me leiriydyimme DOC:n 12 Mile Delta -leirintäalueelle noin 7 kilometrin päähän kaupungista. Yöpyminen maksoi 6 dollaria yöltä/pää. Queenstownissa freedom camping on kielletty kaupungin alueella. Jos matkustat Queenstownista Wanakaan, matkan varrella on upea freedom camping -alue Lake Dunstanin rannalla valtatien varressa. Paikalla on kunnon vessat ja paljon picnicpöytiä, ja tietenkin mainiot maisemat! Freedom camping on myös sallittua Uuden-Seelannin tunnetuimman benjihyppypaikan, Kawarau Bridgen, parkkipaikalla hyppypaikan sulkeuduttua klo 17.00->

Täysjousitettu maastopyörä, Giant Trance, vuokra 4h, Vertigo Bikes 59NZD (35,3€)
DH-pyörä, Giant Glory, vuokra 4h, RR Sport 79NZD (47,2€), Gondolihissilippu 4h 60NZD (35,9€)
2 h ratsastusvaellus High Country Horses, kyyditys Queenstownista 185NZD (110€, kääk!)
Fergburger Tropical Swine-burger 13,9NZD (8,3€)

.

Niin montako lammasta?

Puolentoista kuukauden aikana ehdimme ajaa valtaosan Uuden-Seelannin pikiteistä. Ja vaikka maisemat olivat monipuoliset, vilisi auton ikkunoista suurimman osan ajasta vihreitä kukkuloita ja valtavasti lampaita. Vaikka tiesin, että Uudessa-Seelannista on aivan järjetömästi määkijöitä, yllätti niiden -ja varsinkin niiden kumpuilevien laidunten- määrä maata kolutessa. Piti ihan virallisista lähteistä tarkistaa tuo lammasluku ja ihan yhtä järjettömältä se lammasmäärä vaikuttaa myös tilastojen valossa: 31,1 miljoonaa lammasta (2011)! Eli yhtä uusiseelantilaista kohden vihreillä kummuilla käyskentelee seitsemän lammasta. Ja lampaat eivät ole lainkaan ainoita kotieläimiä, joita teiden varsilla näkee, Uuden Seelannin laitumilla märehtii 6,2 miljoonaa lypsylehmää ja 3,9 miljoonaa lihakarjan edustajaa.

Olihan tuonne kameran muistikortille tallentunut paljon muitakin kotieläimiä kuin vain lampaita ja lehmiä. Näin valtavasti hevosia, lähes jokaisen talon pihalla maaseudulla seisoskeli tarhassa yksi tai useampi hirnuja. Uudessa-Seelannissa onkin hyvin tavallista omistaa oma hevonen tai poni ja ratsastuskoulujen sijaan oppia haetaan oman ponin kanssa Pony Club:lta. Pony Club:t ovat ratsastusseuroja, jotka pitävät yllä yhtä tai useampaa ratsastuskenttää ja järjestävät opetusta oman ponin omaaville ratsastajille. Pony Club:ja löytyy Uudesta-Seelannista 81 kappaletta 16 eri alueelta. Osa vihreillä niityillä laiduntavista hevosista toimii lammas- ja karjanajoratsuina.

Yllättäviä ilmestyksiä tien vierellä eivät ole myöskään laamat, alpakat, aasit tai peurat. Uusi-Seelanti on maailman johtava peurankasvatusmaa. Aitauksissa olevien peurojen lisäksi Uuden-Seelannin metsissä vaeltaa 10 erilaista peuralajia, jotka eurooppalaiset vapauttivat luontoon 1800-luvulla. Maahan saapuneille uudisasukkaille oli hirvittävän tärkeää, että uuden kotimaan luonnosta löytyy samoja eläimiä, kuin entisestä kotimaastakin (alunperinhän Uuden-Seelannin metsissä nisäkkäitä edusti ainoastaan lepakko), joten metsiin vapautettiin vaikka minkälaista vipeltäjää. Osa ei selvinnyt hengissä vapaudesta, mutta toiset taas sitten menestyivät uudessa maastossa liiankin hyvin -Australiasta tuodut opossumit ovat nykyisin suuri riesa ja Department of COnservation yrittää saada määrää alas erilaisilla metsään laitetuilla ansoilla ja myrkyillä. Wellingtonin Te Papa -museossa oli loistava näyttely uudisasukkaiden saapumisesta Uuteen-Seelantiin ja erityisesti eläin- ja kasvikannasta, joita Uuden-Seelannin maaperälle tuotiin. Olipa joku Uuteen-Seelantiin saapunut tuonut mukanaan jopa seepran. Seeproja emme tosin tien vieressä (tai metsissäkään) nähneet, mutta kuvakollaasin karvakuonoja kylläkin.

Kuvaa klikkaamalla näet sen suurempana.

Vaellushulluus

En tiedä onko kellään muulla vastaavaa ongelmaa, mutta meille iskee aina vuoria nähdessä vaellushulluus. Tuo tauti on tuttu muutamilta Keski-Euroopan reissuilta, joilla jokainen arvokas reissupäivä on kulutettu vuorilla kavuten ja kotiin palattu lonkat ja polvet paukkuen. Uudessa-Seelannissa ei ihan jokainen päivä kivuttu vuorille, koska välillä piti ajaa autoakin ja nähdä muitankin nähtävyyksiä, mutta aika monta kivaa tramppausta tuli tehtyä.

Koska rinkoistamme ei löydy makuupusseja ja trangiaa, jouduimme jättämään välistä monipäiväiset Uuden-Seelannin kuuluisimmat vaellukset. Ja toisaalta, niille suosituimmille reiteille olisi pitänyt varata majoitus hyvissä ajoin, Milford trackille jopa puolta vuotta aikaisemmin. Onneksi hätä ei ole tämän näköinen, sillä voihan sitä päästä Great Walks-tunnelmaan kävelemällä vain osan jostain hienosta vaelluksesta. Te Anaun kylä Fiordlandissa toimii tukikohtana kahdelle suosituimmalle Great Walkille, Milford trackille sekä Keppler trackille. Alueella on noiden kuuluisien vaellusten lisäksi paljon mielenkiintoisia yhden päivän vaelluksia sekä kauniita kävelyteitä Te Anaun järven rannalla. Pistäydyimme jälleen DOC:n toimistossa ja valitsimme henkilökunnan avustuksella haikkauskohteeksemme Kepler Trackin viimeisen (tai ensimmäisen, riippuu miten päin reitin kulkee) osuuden Keppler Trackin parkkipaikalta Luxemore Hutelle.

keppler7

keppler5

keppler9

 

Matkaa parkkipaikalta Luxmore Hutelle on 13,8 kilometriä, mutta jos haluaa aloittaa samantien kapuamisen ja lyhentää reittiä kuutisen kilometriä, on tarjolla myös vesibussi Te Anaun kylän keskustasta Brad Bay Campille, jolloin hiekkakärpästen valloitama rantapolku jää tallaamatta. Me tallasimme rannan vierustaa, huidoimme mäkäräisiä pois iholta ja yritimme samalla löytää metsän kätköistä kiivilintuja, joita alueella asustaa. Koska meidän piti vielä palata saman päivän aikana takaisin autoparkille, sai päivän aikana pistää kiitettävällä tahdilla töppöstä toisen eteen. Järkevämpää olisi ollut jäädä yöksi tuonne Luxmore Hutelle ja palata takaisin kylään seuraavan päivänä, varsinkin kun ne kaikista kauneimmat vuoristomaisemat ovat vasta Luxmore Huten ja seuraavan Irish Burn Huten välillä.

Polku puurajaan tuntui tuskatuttavan pitkältä, reitti ei siis ole mitään kaikista jyrkintä kapuamista, vaan loivaa siksakkia. Pari kertaa harmittelimme reitin huonoja näkymiä, jotka lähinnä olivat vain tiheää metsää. Puurajaan saavuttuamme avautui kuitenkin kauniit maisemat alas kylään ja vuorten ympäröivälle Te Anaun järvelle. Koska reitti on verrattain helppo, oli polulla vaeltamassa hieman vanhempaakin väkeä. Eräs mummo raidallisissa kalsareissa kantoi isoa rinkkaa ja aikoi kävellä koko Keppler Trackin neljän päivän aikana, aika huisia! Sattuipa vastaamme kävelemään myös pari tuttua, nimittäin tsekkiläinen pariskunta, jonka kanssa vaelsimme lähes koko Tongariro Alpine Crossing reitin. Sovimmekin treffit samalle illalle leirintäalueelle, jos vain jaksaisimme vielä vaelluksen jälkeen ajella Milfordin Soundille asti.

keppler8

keppler2

keppler10
 

Reitti siis ei ole sellaista jatkuvien vau-huudahdusten ja kuvauspysähdysten riemumarssia, tosin pitkän kapuamisen jälkeen puiden vaihtuessa matalaksi heinikoksi kauniit maisemat palkitsevat ja hyviltä ne eväät tämänkin vaelluksen puolivälissä Luxmore Hutella maistuivat. Toisin kuin esimerkiksi Keski-Euroopassa, Uuden-Seelannin vaellusreittien majoilta ei löydy kioskeja kahvineen ja herkkuineen, vaan ne ovat hyvin pelkistettyjä- toiset pelkästään vain kylmiä suojia ja toiset, kuten Luxmore Hut, hieman enemmän varusteltuja vesivessoineen ja jopa keittolevyineen. Hieman siis harmitti, ettei reppuun ollut eksynyt palkintosuklaapatukkaa eikä termaria tullut tankattua kahvilla, olisivat kyllä maistuneet!

Paluumatka meni juoksujalkaa suklaan kuvat mielessä ja niinhän siinä kävi, että välittömästi Te Anaun kylän jäädessä taaksemme hiacen etupenkillä alkoivat silmät luppasemaan ja haukoitukset tarttumaan, joten treffit tsekkiläisten kanssa jäivät vain puheiksi ja auto pysähtyi jo pitkän matkaa ennen Milford Soundia. Seuraavana päivänä jatkoimme ihan sinne Milfordin vuonon äärelle ja ehdimme ihastelemaan tien varren maisemiakin ihan rauhassa. Ja mikä parasta, törmässimme kyllä reissumme aikana noihin tsekkiläisiinkin vielä kolmannenkin kerran, kerrankin se kolmas kerta toden sanoi!
keppler3

Merileijonia ja mainioita maisemia

otago7

 

 

Palataanpa vielä aikaan ennen matkaväsymyksen iskemistä, sillä monta seikkailua on vielä raportoimatta Uudesta-Seelannista. Oamarun historiallisesta kylästä on vain reilun tunnin matka Uuden-Seelannin vanhimpaan yliopistokaupunkiin Dunediniin. Kaupungin ääntäminen on jotain muuta kuin omalla kouluenglannillani olisin sen ääntänyt, paikallisten suussa Dunedin taipuu Diniidniksi. Menikin pasmat sekaisin, kun leirintäalueella dunedinilainen nainen kyseli tulevaisuuden matkareittejämme, että olisimmeko menossa Diniidniin. Siis minne? Kielsimme menevämme, vaikka google maps oli jo piirtänyt meille reitin kohti Dunedinia.

Maan vanhimman yliopiston lisäksi Dunedinista löytyy Uuden-Seelannin kuvautuin rakennus, 1906 rakennettu Dunedinin juna-asema sekä maailman jyrkin katu. Tuolla kadulla emme käyneet kävelemässä, mutta kuvat nappasimme juna-asemasta satojen muidenkin turistien tapaan.

otago8

otago9

otago10

 

Mielenkiintoisen pysähdyksen Dunedinista tekee sen edustalla oleva Otago Peninsula, Otagon niemimaa. Vaikka niemimaa on vahvasti ihmiskäden muokkaamaa ja valtaosa teiden vierustoista on vihreänä kumpuilevaa laidunmaata, on niemimaalla mahdollisuus tutustua Uuden-Seelannin villiin luontoon. Niemimaan rantoja asuttavat niin keltasilmäpingviinit, merileijonat kuin myös kuningasalbatrossit.
Me tahdoimme ehdottomasti nähdä merileijonia ja suuntasimme hiekkadyynien ympäröivälle Sandfly Beach:lle.

Parkkipaikalta DOC:n ylläpitämälle pingviinien katselukopille on noin puolen tunnin kävelymatka laidunmaiden, hiekkadyynien ja rannan kautta. Ja siellähän niitä merileijonia makasi pitkin poikin rantahiekkaa. Meinasimme kompastua yhteen letkottavaan ja päivästä nauttivaan merileijonaan laskeutuessamme upottavilta hiekkadyyneiltä rantahiekalle. Onneksi vain me säikähdimme ja merileijona ei tainnut edes tajuta, kuinka lähelle tulimme häiritsemään sen kauneusunia. DOC ohjeistaa kaikkia rannalla vierailijoita pysymään 10 metrin päässä nukkuvasta leijonasta ja jos merileijona on yhtään virkeämmässä tilassa, kannattaa kaveri ohittaa vähintäänkin 20 metrin etäisyydeltä. Noita jättimäisiä eläimiä katsellessa ei todellakaan tehnyt mennä turhan lähelle edes nukkuvaa merileijonaa.
Rannan päähän tampattuamme ja merileijonia väisteltyämme istahdimme hetkeksi pingviinien katselukoppiin. Olimme jälleen turhan aikaisin liikenteessä ja pingviinit jäivä tällä reissulla näkemättä. Rannalla vastaan tullut DOC:n oranssiliivinen työntekijä kyllä kertoi pinviinejä olevan rannalla runsaastikin, mutta arveli niiden aapuvan vasta muutaman tunnin kuluttua.

otago4

otago6

Ei näkynyt pingviinejä, ainoastaan meren möyrintää.

Ei näkynyt pingviinejä, ainoastaan meren möyrintää.

 

Otago Peninsula on valittu yhdeksi maailman kauneimmista pyöräilyreiteistä. Mutkaisilla ja mäkisillä pikkuteillä polkikin lukuisia maantiepyöräilijöitä. Niemimaalta löytyy myös Uuden-Seelannin ainoa linna, Larnach Castle, jonka paikallinen kauppias ja poliitikko William Larnach rakennutti vaimolleen 1871. Linna olisi ollut mielenkiintoinen pistäytymispaikka (siellä kuulemma kummittelee!), mutta sisäänpääsylippujen suolaiset hinnat saivat meidät kääntymään linnan porteilta poispäin. Kaikenkaikkiaan Otago Peninsula on ehdottomasti käymisen arvoinen paikka, vihreillä laitumilla kiemurtelevat ladotut kiviaidat, kapeat tiet mutkittelevat kumpuisessa maisemassa ja lähes jokaisen kukkulan päältä näkee valkoiset hiekkarannat ja kaukaisuudessa kimmeltävän meren. Kaunista!

otago1

otago11

Luetut kirjat David Guterson Snow Falling on Cedars
Otagon alueella freedom camping on sallittu valtion omistamalla maalla ja tien vierustoilla, joilla ei ole erikseen leirintää kieltävää kylttiä. Käännyimme Miltonista kohti rantaa ja löysimme tien varrelta useitakin meren ääressä olevia upeita leirintäpaikkoja.