Yhdestoista kuukausi

Reissumme kahden viimeisen kuukauden aikana teimme jonkinlaista surutyötä loppuvan reissun suhteen ja pakkasimme kuudenkymmenen päivän sisään ehkä hieman liian paljon tekemistä. Tiiviin reissaustahdin vuoksi blogikin päivittyi hieman hitaanpuoleisesti ja kuukausikoonnit jäi tekemättä aivan kokonaan. Vaikka tämä kuukausikoonti onkin omistettu yhdennelletoista kuukaudelle, on se myös ylistys (sekä budjettitilitys) koko Etelä-Amerikalle.

Ennen reissuahan meillä ei ollut tarkoitus mennä Etelä-Amerikkaan laisinkaan. Tai ainakaan emme uskaltaneet sellaisesta haaveilla. Me kun emme osaa espanjaa sanaakaan, eihän sitä tuolla maailmankolkassa voi ilman kunnon kielitaitoa pärjätä ja vaarallistakin siellä on, niin on kaikki puhuneet! Matkan edetessä reissausrohkeus kasvoi ja samalla myös halu kokea jotain ihan muuta. Unelmakohteeni Chile muuttui kalliiden lentolippujen vuoksi Peruun sekä pikakierrokseen Boliviassa ja road tripillä Kalifornian halki auton radiosta kuuluikin countrymusiikin sijaan espanjan kielen itseopiskelukasetin verbien taivutusmuodot sekä ne kaikista helpommat turistien tarvitsemat fraasit. Niinpä reissumme sai aivan yllättävän käänteen ja aivan kymmennen kuukauden lopulla laskeuduimme iloiseen, latinosäveliä tulvillaan olevaan Perun pääkaupunkiin Limaan.

lima12

lima3

Eihän se itseopiskelumateriaali kauhean pitkälle vienyt, varsinkin kun tiukka opiskelukuri muuttui Etelä-Amerikkaan saapuessa löysäksi kyllä me nyt paremmin käytännössä opitaan -mentaliteetiksi ja verbien tankkaaminen unohtui välittömästi espanjan kielen ympäröidessä meidät. Ehkäpä omasta ruosteisesta italiankielentaidosta oli sen verran hyötyä, että pärjäsimme suhteellisen hyvin pistämällä italian ja espanjan kielen sanoja peräkkäin sekä höystäen puhettamme suurilla käsiliikkeillä ja eleillä. Mutta jos ja kun joskus sinne Chileen pääsen, aion olla valmistunut paremmin ja lupaan opetella espanjaa jo etukäteen kansalaisopiston kielikursseilla jotta pääsisi vielä syvemmälle sisään maan kulttuuriin ja tapoihin, ja että keskustelut paikallisten kanssa olisi jotain muuta kuin kiitoksen sanomista ja kuulumisten kyselyä.

Yhdestoista kuukausi alkoi Pohjois-Perussa Mancoran hiekkarannoilla, jossa vielä viimeisen kerran tällä reissulla vietimme ihan oikeaa rantalomaa. Timo surffasi kymmenien surffareiden ja isojen aaltojen sekamelskassa, minä taas luin kirjoja, päivitin blogia ja istuin varsin usein norjalaisnaisen pitämän, mukavan majapaikkamme isolla parvekkeella ihan vain nauttien kiireettömästä elosta. Mancorassa juhlistimme synttäreitäni sekä vuosipäiväämme, ja mikäpä juhliessa, sillä tuo pieni Pan American varrelle kiireesti kyhätty rantakaupunki on täynnä toistaan parempia ravintoloita ja synttärikakunkin saimme nauttia Cafe Laten kanssa. Tuolla yhdeksän päivän vetelääkin vetelämmällä oleskelulomalla oivalsin jotain rantalomista, väsyneenä ja levon tarpeessa lötköttelyloma rannalla tai vaikkapa siellä parvekkeella kangastuolin pohjalla hyvän kirjan parissa voi olla ihan paras tapa viettää niitä vuoden harvinaisia lomahetkiä.

kuu11

kuu5

Rantalomalta siirryimme Andien rinteillä sijaitsevaan Inkojen pääkaupunkiin Cuscoon. Kymmenen kuukauden aikana olemme löytäneet meille sopivan tavata reissata ja tutustua uusiin maisemiin, siis hitaasti, rauhassa ja hötkyilemättä kaduilla kävellen ja ympäröiviä taloja tiiraillen sekä paikallisia seuraillen. Cuscoonkin tutustuminen sujui tuttuun tapaan ja jälleen hitaan lohnimisen vuoksi jäivät ne Cuscon kaupungin tarjoamat inkojen muurit ja rauniot näkemättä, tosin tämä korjattiin kyllä Machu Picchulle kapuamisella. Tällä reissulla on tullut tuosta meille passaavasta rauhallisesta nähtävyystutustumistahdista ja yleisestä fiilistelystä huolimatta nähtyä vaikka sun mitä upeaa, ja vaikka Machu Picchu yksi niistä Etelä-Amerikassa eniten odottamista asioista olikin, ohitimme sen ei nyt ihan olankohaituksella, mutta varsin vaatomattomin wow-huudahduksin. Mutta tämähän ei tarkoita, etteikö se olisi upea paikka, sillä vuorten väliseen korkeaan notkoon viidakon keskelle täydellisellä tarkkuudella rakennettu mystinen kaupunki on kyllä varmasti käymisen arvoinen paikka!

kuu2

kuu1

kuu4

Machu Picchulta suuntasimme Inkojen Sacred Valleyhyn Urubamban kylään emme tuijottelemaan lukuisia Inkojen rakennelmia, vaan tutustumaan paremmin laamojen ja alpakoiden sekä Perun vuoristokansojen elämään. Aika Jorgen luona Llama Backpackers -hostellissa vierähti aivan liian nopeasti, vaellukset lähivuorille, laamojen taluttelu ja jutustelu Jorgen kanssa Perun nykymenosta sekä myös hurjista ideoista olisi viihdyttäneet meitä vielä paljon pidempäänkin. Haikein mielin kuitenkin jatkoimme matkaa Lake Titicacan rannalle Punon kaupunkiin ja muutaman päivän pällistelyn jälkeen siirryimme bussi-puulautta-pikavene-yhdistelmällä Boliviaan La Pazin kaupunkiin.

Ja vaikka kuinka yhdennentoista kuukauden alussa latasimme akkuja meren laineiden liplatusta kuunnellen, meinasi La Paz ensimmäisenä iltana olla hieman liikaa: liian meluisa, liian vauhdikas, liian sotkuinen, liian saasteinen, ihan liian kaikkea! Päivien kuluessa silmä ja mieli tottuivat La Pazin sekamelskaan ja me ihan oikeasti tykästyimme kaupunkiin niin paljon, että hyvästelimme sen yhtä haikeissa mielialoissa, kuin Urubamban edellisellä viikolla. Onneksi lähtö La Pazista vei meidät yhteen reissumme hienoimmista seikkailuista, matkaan postikorttimaiseman perässä Sajaman kylään. Lumihuippuiset tulivuoret, tuhannet laamat ja alpakat, pieni uinuva kylä, aidot ihmiset, vaikuttavat auringonlaskut ja ajatus meistä neljästä matkalaisesta keskellä hiljaisuutta, maailmaa pakoilevassa kylässä. Tämän tulemme muistamaan ikuisesti.

kuu9

kuu8

kuu10

Siirtyminen Boliviasta Chilen kautta takaisin Peruun tapahtui jo reissumme viimeisen kuukauden puolella ja Arequipasta lähtiessä kohti Pohjois-Amerikkaa ja Eurooppaa oli mieleen vastustelusta huolimatta iskostunut ajatus kotimatkan aloituksesta. Pikainen Etelä-Amerikan pyrähdys tuntui ehkä siitä syystä sellaiselta viimehetken reissurimpuilulta, tosin höystettynä suurella seikkailuntunteella. Peru ja Bolivia olivat aluksi pitkän länsimaissa vietetyn ajan jälkeen hieman liian iholle tulevia, sekavia ja äänekkäitä, mutta hetken makusteltua varsin ihania ja sydämen vieviä paikkoja. Molemmista löytyi vielä sitä autenttisuutta, niitä kurttuisia kovan elämän viettäneitä mummoja, suloisen ränsistyneitä taloja, historian huokauksia, iloisia ihmisiä, upeita maisemia ja ennen kaikkea mielettömän hyvää ruokaa! Sanomattakin on selvää, että puolitoista kuukautta Etelä-Amerikassa oli aivan liian vähän ja tuo maanosa ja sen upeat maat kiehtovat entistä enemmän. Niinpä Chilen lisäksi siellä tulevaisuuden matkojen listalla on useita muitakin maita Etelä-Amerikasta sekä paluu takaisin Jorgea moikkaamaan piskuiseen Urubambaan.

laamaska2

No se talouspuoli sitten. Kun reissua on jäljellä ne pari kuukautta ja tilillä onkin vielä hieman suunniteltua enemmän rahaa, tapahtuu budjettikurissa pieni retkahdus. Enää lautaselta ei löydykään sitä kylän halvinta evästä, vaan lounaat ja päivälliset vedetään napaan siellä hieman paremmissa ravintoloissa kielen makunystyröitä helliviä ruokia maistellen. Eipä siis ollut yllätys exelin kokoomataulukoita katsellessa, että reissun aikana eniten päivittäisiin ruokamenoihin meni rahaa juurikin Perussa, kokonaiset 27,30 euroa päivässä henkilöä kohden, siis henkilöä kohden! Viimeisien kuukausien teemana on todellakin ollut elämästä, reissusta ja vapaudesta nauttiminen, sen huomasi myös yhdennentoista kuukauden viimeisinä päivinä vyötäröä kiristävistä lököhousuista, mutta myös mieleen jääneistä reissumme parhaimmista aterioista.

kuu7

Majoituksenkaan suhteen emme enää olleet niin rahantarkkoja, vaan valitsimme sen halvimman vaihtoehdon sijaan sen seuraavaksi halvimman. Majoituksiin Perussa meillä meni rahaa 22,6€/yö, Boliviassa yöpyminen maksoi miltei saman verran kuin Perussakin, 22,3€/yö. Yhteensä rahaa Perussa meni kuukaudessa 1224€/pää, eli noin 38€/pää/päivä ja Boliviassa taas kahdeksassa päivässä tuhlasimme 288€/reissaaja, jolloin yhden päivän aikana rahaa hävisi tililtä keskimäärin 36 euroa. Jos olisimme reissanneet samalla mentaliteetilla kuin matkamme alussa, eli tiukkaa talouskuria noudattaen, olisi päiväkohtaiset kulut varmasti olleet huomattavasti pienemmät, puolentoista kuukauden aikana kun tuli kokeiltua vaikka mitä aktiviteettejä, syötyä hyvin ja juotua turhan monta Lattea kahviloissa.

Onneksi voitimme kaikki ennakkoluulomme ja rohkenimme lähteä katsomaan Perua ja Boliviaa, reissaus Etelä-Amerikassa on ehdottomasti ollut yksi reissumme hienoimpia juttuja. Vielä joskus (mahdollisimman pian) mennään uudestaan, tosin hieman parempaa espanjaa puhuen!

Mainokset

Kymmenes kuukausi

Kymmenes kuukausi alkoi uuden vuoden vietosta Vancouverissa Kanadassa. Taivaalla paukkuivat harvat ilotulitteet ja kellon lyödessä kaksitoista ryntäsimme juhlajuomien kanssa parvekkeelle toivottamaan hyvää uutta vuotta naapureille. Muutamat naapurit olivat varustautuneet kattiloin sekä kauhoin ja uusi vuosi alkoi kattiloiden paukutuksen säestämänä. Uuden vuoden päivänä vancouverilaiset pesivät edellisen vuoden kuonat pois pulahtamalla hyiseen mereen Polarbear-uinnin merkeissä.

Uuden vuoden hulinoiden jälkeen matkamme jatkui pienen tallelokeroepisodin jälkeen Yhdysvaltoihin. Seattlessa paistoi aurinko, kohtaamamme ihmiset olivat ystävällisiä ja kaupunki puntatiilitaloineen kaunis tammikuisessa valossa. Ihana Seattle taisi olla vieläkin mielissämme, kun tallasimme San Franciscon katuja. Kaupunki kun ei meinannut millään sytyttää, vaikka paljon kivoja juttuja sielläkin koimme.

Vancouver vuoden ensimmäisenä päivänä.

Vancouver vuoden ensimmäisenä päivänä.

San Franciscon Haight Ashbury.

San Franciscon Haight Ashbury.

Golden Gate

Golden Gate

San Franciscossa hyppäsimme vuokra-automme Cherryn rattiin ja aloitimme kaksi viikkoisen ajomaratonimme Kalifornian monipuolisissa maisemissa. Kilometrejä kertyi auton matkamittariin 4000 ja kameran muistikortille jälleen tuhansia ja tuhansia kuvia. Kalifornia jaksoi yllättää joka päivä, maisemat vaihtuivat ääripäästä toiseen ja automatka ylitti kaikki odotuksemme. Autossa istuessamme valmistauduimme tuleviin seikkailuihin espanjaa opiskelemalla. Musiikin sijasta autossa avattiin suuta espanjankielisiä lauseiden tahdissa ja kartanlukija tenttasi kuskilta aina välillä verbien taivutusmuotoja.

Espanjan alkeet pääsivät välittömästi käyttöön Limaan saavuttuamme. Airbnb:n kautta varaamamme majoituksen emäntä puhui ainoastaan espanjaa ja yritti kertoa meille kaikin tavoin – hidastamalla puhetta, artikuloimalla selvemmin ja käyttämällä lopuksi käsimerkkejä – talon tavoista ja lähitienoon nähtävyyksistä. Internetin hankinta tablettiinkin oli aikamoinen ponnistus meidän onnettomalla espanjallamme, mutta siitä myöhemmin hieman lisää.
Lima oli lämmin ja värikäs, kaunis ja äänekäs. Viihdyimme hyvin, mutta halusimme ottaa lomaa matkailusta ja nautta reissumme viimeisen kerran rantaelämästä. Loppukuusta matkasimme 20 tuntia bussissa Pohjois-Peruun Ecuadorin rajalle Mancoran rantakylään.

Taulukauppaa Mirafloresissa Limassa.

Taulukauppaa Mirafloresissa Limassa.

Otimme hieman lomaa matkustamisesta Mancorassa.

Otimme hieman lomaa matkustamisesta Mancorassa.

Mancoran ponipojat.

Mancoran ponipojat.

Kymmenes kuukausi piti sisällään kolme maata, useita kaupunkeja, kymmeniä majapaikkoja ja tuhansia reissukilometreja. Kuukauden aikana kuljimme talvesta kesään, Pohjois-Amerikasta Etelä-Amerikkaan. Vietimme kymmenennestä kuukaudesta 22 päivää Yhdysvalloissa. Majotuimme Seattlessa ja San Franciscossa paikallisten kodeissa Airbnb:n kautta ja automatkan aikana yövyimme matkan varrelle sattuneissa motelleissa. Koska autoilimme Kaliforniassa talvella, oli motelleissa tilaa hyvin ja varaukset onnistuivat saman päivän aikana. Kesän turistikaudella asia on toisin ja majoitus kannattaa varata hyvissä ajoin. Majoittumiseen USA:ssa meni 41,3€ yö (kaksi henkilöä).

Yhdysvallat ovat todellakin pikaruokaravintoloiden maa, ei ole niin pientä kylää, etteikö sieltä löytyisi vähintäänkin viittä eri pikaruokalaa. Ruuat noissa ravintoloissa ovat halpoja, mutta tietenkin todella epäterveellisiä. Oikea ruoka olikin jo sitten huomattavasti kalliimpaa, joten Yhdysvalloissa tuli elettyä kaupasta löytyneillä salaateilla, Subin patongeilla ja satunnaisilla aasialaisilla ravintolaruoilla. Ruokaan meillä meni kuitenkin rahaa 20,5€/pää/päivä.

Autolla ajaminen Yhdysvalloissa on sitä vastoin hyvinkin edullista. Sain hyvän tarjouksen Hertziltä Akavan alekoodeilla, Chevrolet maasturimme kaiken kattavalla vakuutuksella maksoi kahdelta viikolta 389 euroa ja 4000 kilometrin ajamiseen kului 326,6 euron verran bensaa. Kaliforniassa bensalitra maksoi noin 0,7€/litra, kun taas Nevadassa litran menovettä sai 0,6 eurolla.

Kymmenennen kuukauden reissaustahti oli jälleen aika hengästyttävä, Limaan saapui varsin väsynyt pariskunta ja Mancoran lököloman jälkeen oli jälleen virtaa tutkia aivan uutta ja ihmeellistä mannerta. Peru on USA:n lailla yllättänyt positiivisesti, ruoka on aivan järjettömän hyvää, kaupungin mielenkiintoisia, ihmiset ystävällisiä ja maisemat upeita. Ja mikä parasta, hintataso Australian, Uuden-Seelannin, Kanadan ja USA:n jälkeen kukkaroa ja pankkitiliä hellivän huokea. Harmi, että aikaa Etelä-Amerikalle on vain puolitoista kuukautta. Tarkoittanee siis sitä, että tänne on päästävä vielä uudestaankin!

Alla kuvia Amerikan automatkalta. Kuvaa klikkaamalla pääset katsomaan kuvan suuremmassa koossa kuvatekstien kanssa.

Tilinpäätös: kahdeksas ja yhdeksäs kuukausi

IMG_5676

Minne ne kaksi kuukautta hävisivätkään? Hujahtivat huomaamatta, solahtivat sulavasti ja katosivat katalasti. Lähes molemmat kuukaudet vietimme Uuden-Seelannin maanteillä kilometrejä mittariin kerryttäen. Loppujen lopuksi maleksimme hobittien maassa 52 päivää, koska emme sitten ikinä saaneetkaan hankittua lentoja Tyynenmeren paratiisisaarille, vaan auringon, valkoisen hiekan ja turkoosin veden sijasta halusimme matkustaa vielä hieman sateisella pohjoissaarella.

Yhdeksännen kuukauden puolivälissä jätimme kuitenkin Uuden-Seelannin taaksemme ja lensimme valtameren yli Los Angelesin kautta Vancouveriin Kanadaan. Joulu vaihtui osittain valkoisessa Campbell Riverin kaupungissa Vancouver Islandilla Timon tädin huomassa. Katselimme suu auki omakotitaloalueiden jouluvalovarusteluja, kokeilin elämäni ensimmäisen kerran porkkanalaatikon valmistusta (nam, hyvää tuli!) ja vielä joulupäivän viimeisinä tunteina (joulua juhlitaan pallon tällä puolen joulupäivänä) päättelin vihdoin ja viimein Timolle haaveillen neulotut villasukat, tänäkään jouluna ei jääty lahjoitta. Timon tädin kätköistä kaivettiin esille niin poikkihuilu kuin huuliharppukin, joilla tapailin joululauluja kanssa-asujien harmiksi. Pohjoisamerikkalainen joulueväs maistui ja ruokapöydässä istuessa päätimme vaihtaa ensi jouluna kinkun kalkkunaan. Ihana ja lämmin joulu- ja varmasti ikimuistoinen.

IMG_8881

kuu10

Kuukauden mittaisen Uuden-Seelannin matkailuautoreissaamisen jälkeen olimme pienen lamaannuksen vallassa. Hengästyttävä matkustustahti täytti mielen upeilla maisemilla ja mahtavilla kokemuksilla, mutta vei kerta kaikkiaan kaikki voimat ja reissuhalut, joten Uuden-Seelannin pohjoissaaren valloittaminen aloitettiin sateeseen vedoten makaamalla sängynpohjalla, katsomalla leffoja ja lukemalla kirjoja. Ympärillä oleviin Surfers Highwayn kaupunkeihin jaksoimme lähinnä tutustua ruokakaupassa käyden. Tarpeeksi levättyämme saimme taas vanhan reissukipinän syttymään ja löysimmekin pohjoissaarelta vielä useita mukavia nähtävyyksiä ja kauniita kinttupolkuja. Amerikankoneeseen noustessa oli molemmilla tunne, että Uusi-Seelanti olo kyllä nyt koluttu niin tarkasti, että seuraavaa kertaa voi odotella hetkisen.

Matkustimme Uudessa-Seelannissa autoilla ajaen, ensin kuukauden verran pienellä matkailupakulla molemmilla saarilla rullaillen ja sen jälkeen vielä 12 päivää pikkuautolla pohjoissaarella. Ajattelimme tuon pakumatkailun olevan halvempaa kuin auton ja hostellin yhdistelmä, mutta toisin kävi. Loppukustannukset pistivät hieman nieleskelemään, rahaa kun paloi Uudessa-Seelannissa hieman enemmän kuin oli tarkoitus. Emme tosin pihistelleet tässä maassa ruuasta emmekä aktiviteeteistä. Dollarit polttelivat taskuissa ja jaoimme niitä varsin anteliaasti niin pyörävuokraamoihin kuin ratsastusyrittäjälle. Edelleenkin minua hieman harmittaa tuo hevosvaellus, mutta muuten kyllä kaikki muut aktiviteetit olivat niihin laitetun rahan arvoisia. Teimme monta upeaa vaellusta, vierailimme useissa ilmaisissa luonnonnähtävyyksissä ja huokailimme moneen otteeseen, kuinka kaunista Uudessa-Seelannissa onkaan.

IMG_7337

Kaiken kaikkiaan rahaa Uudessa-Seelannissa meni 62e päivässä/pää. Matkailupakun vuokra kuukaudeksi kaikenkattavan vakuutuksen kanssa oli 1890 euroa ja pikkumitsun vuokra 12 päiväksi omavastuuta hieman pienentävällä vakuutuksella oli 374 euroa. Polttoainetta kuluikin sitten arvioitua enemmän. Olimme jotenkin hyvin virheellisen optimisesti ajatelleet ajelevamme Uudessa-Seelannissa pakullamme noin 3000 kilometriä ja teimme alustavan budjetinkin paljon halvemmalla bensalitran hinnalla. Niinpä 9000 (6000 pakulla ja 3000 pikkuautolla) ajetun kilometrin jälkeen rahaa oli palanut huomattavasti enemmän, kuin mitä olimme arvioineet. Ruokaa kokkasimme koko Uudessa-Seelannissa olon aikana pikkupakumme keittiössä tai hostellien yhteiskeittiöissä (paitsi siellä karmaisevassa Hamiltonin hostellissa) ja ruokaan kului meiltä 20,5 euroa/pää/päivä. Uusi-Seelanti on aavistuksen edullisempi matkailumaa kuin naapurinsa Australia. Ruoka on hieman halvempaa, samoin majoitus ja matkustaminen. Meillä kustannuksia nosti vielä useat maksulliset aktiviteetit ja myös muutamat kyyditykset vaellusreittien aloitusporteille. Yritimme harrastaa pakumme kanssa freedom campingiä mahdollisimman paljon, mutta aina välillä piti käydä leirintäalueella huoltamassa niin autoa kuin matkustajiakin. Keskimäärin yöpyminen leirintäalueella maksoi noin 26 euroa.

No mitä siitä Uudesta-Seelannista jäi mieleen? Ehdottomasti parhainta antia on upea ja eriskummallinen luonto. Vaikka Uutta-Seelantia ennen eurooppalaisten saapumista peittäneistä metsistä on hakattu viljelysmaaksi lähes 80 prosenttia, löytyy maasta silti ruohoisten kumpujen lisäksi villiä luontoa, jyrkkiä vuoria, kummallisia kiviä, solisevia puroja, pauhaavia vesiputouksia, pitkiä hiekkarantoja, omituisia eläimiä ja jättiläismäisiä, ikivanhoja kauripuita. Ja myös ne valtavan ystävälliset ihmiset, jotka tarjosivat aina apuaan pyytämättäkin, kysyivät kuulumisia hymy huulilla ja pitivät meistä hyvää huolta tarjoamalla niin leirintäpaikkaa takapihaltaan kuin kypsiä avokadoja.

IMG_5444

IMG_6214

kuu9

kuu1

Vaikka Uusi-Seelanti upea maa onkin, oli mukava pakata jälleen rinkka ja vaihtaa maata ja mannerta. Pitkä lentomme kulki Los Angelesin kautta ja pientä hampaiden kiristelyä aiheuttivat USA:n rajaviranomaiset ja -käytännöt sekä meidän aika niukasti mitoitettu lentokoneen vaihtoaika. Täytyy muistaa jatkossa varata rajamuodollisuuksiin enemmän kuin kaksi tuntia, jotta välttyy kaikelta siltä kämmenten hikoilulta, maltin menetykseltä ja rinkka selässä juoksemiselta. Kanadaan saapuminen tapahtuikin huomattavasti helpommin, passintarkastaja murahti vain toisesta suupielestään: ”Menkäähän nyt siitä!”

IMG_8287

Uusi vuosi koputtelee kovasti ovea. Melkein taakse jäänyt on ollut aivan uskomattoman hieno ja jää varmasti mieleen sinä vuotena, jolloin unelmat toteutuivat. Kiitos teille kaikille lukijoille, jotka olette olleet tekemässä tästä vuodesta erityistä, teidän ansiosta blogia on tullut päivitettyä yllättävän ahkerasti, ja mikä parasta, blogin kirjoitus ei ole unohtunut reissun aikana. Tahdommekin toivottaa teille kaikille aivan mieletöntä uutta vuotta 2014, olkoon se vielä huikeampi kuin edeltäjänsä!

Uudesta-Seelannistä lähdimme katsellen Air New Zealandin omalaatuista turvallisuusohjevideota. Jos kaikissa lentoyhtiöissä käytäisiin läpi turvallisuusohjeita tällä tavalla, saattaisi sen lentoyhtiön ilmisjakelulehden lueskeluun syventyä vasta turvallisuusohjeiden sisäistämisen jälkeen…

Seitsemäs kuukausi

Kahdeksas kuukausi on jo puolenvälin paremmalla puolella ja seitsemäs kuukausi on edelleenkin laittamatta pakettiin. Kertoo ilmeisesti jotain meidän puolen vuoden etapin jälkeisestä kuukaudesta, se nimittäin oli varsin vauhdikas. Eikä vauhdikkuus jäänyt pelkästään seitsemännen kuukauden puolelle, vaan kahdeksas kuukausi on käynnistynyt samalla lailla – tukka hulmuten ja renkaat maantietä ahnaasti haukaten.

Seitsemännen kuukauden loppupuolella teimme vielä matkaa bussilla Australian itärannikolla. Monien pysähdysten ja pitkien etappien jälkeen saavuimme Sydneyyn ja Timon ystävän nurkkiin asumaan. Liekkö bussimatka verottanut voimia, mutta taisimme olla aika tylsää seuraa kaivautuessamme muumilakanoiden väliin kymmenen aikoihin joka ilta, vaikka ulkona olisi ollut jazzfestivaalia, juhlia, rugbyn loppuottelua ja elämää. Voimien kerääminen ei varmasti mennyt hukkaan (myös ennen hautaan joutumista ehtii nukkumaan), kun edessä oli pitkä automatka Australian eteläkärjessä.

Ensin vain täytyi saada vanhemmat samaan maahan, samaan kaupunkiin ja samalle lentokentälle samaan aikaan kuin me. Ja sehän oli hankalampi homma, kuin alunperin ajattelin. Isä nimittäin oli antanut väärät lentoaikataulut sähköpostin välityksellä, ja niinpä etsimme vanhempiani jo illalla kentältä. Kaikki Singaporen lennot olivat jo laskeutuneet kyseiselle illalle ja vanhempia ei vain näy missään. Meinasipa parit itkut tulla, kun emme saaneet tietoa, ovatko he jo laskeutuneet aamulla, päivällä vai ovatko vielä tulossa jollain lennolla, joka ei lentoaikatauluissa näy. Tunsin itseni aika huonoksi lapseksi, kun en edes turvallisesti saanut heitä Australiaan. Monen pähkäilyn ja lentokenttähenkilökunnan rauhoittelun jälkeen seestyin sen verran, että luotin aamun lennon tuovan vanhempani turvallisesti perille. Ja toihan se. Ja niiltä kyyneliltä ei tuttuja naamoja nähdessä vältytty.

Äiti ja Isi halusivat heti saavuttuaan lähteä katselemaan Sydenytä (hurjat!) Tie vei Australian kuuluisimmalle rannalle Bondi Beach:lle.

Äiti ja Isä halusivat heti saavuttuaan lähteä katselemaan Sydenytä (hurjat!) Tie vei Australian kuuluisimmalle rannalle Bondi Beach:lle.

Seitsemännen kuukauden ajot eivät jääneet pelkästään bussissa istumiseen, vaan huippuhyvä vuokra-auto vei meitä, koko porukkaa, ympäri Eteläisen-Australian upeita maisemia. Enkä todellakaan voi sanoilla kuvailla sitä luonnon upeutta, mitä matkalla näimme, joten en edes yritä.

Seitsemännen kuukauden aikana koti-ikävä on tyrkätty jonnekin rinkan pienimpään takataskuun ja elämä reissu päällä on vain ollut aivan mahtavaa. Kotiinpaluun ajatteleminen Sydneyn lentoasemalla Check-in-jonon paniikissa ahdistutti -ei kai meidän vielä tarvitse ajatella lentoa kotiin? Siis nyt, kun rinkan raahaminen tuntuu paremmalta kuin koskaan? Hyi kaikille aikuisten asioille, hyi varsinkin työasioille, ei kai tuollaisilla kannata lomaa pilata?
Vanhempien näkeminen helpotti koti-ikävää huomattavasti, sai kerrankin jutella suomea ja kuulla läheisten ihmisten kuulumisia ihan urakalla. Loppujen lopuksi tuntuikin, että suurin asia, joka poissaollessamme oli muuttunut, olivat uudistuneet viiden euron setelit, jotka äitini kukkarosta löytyivät. Jotenkin tuntuukin täysin absurdilta, että elämä kotona jatkuu aivan samanlaisena kuin ennenkin, ilman meitäkin.

lataus

Ilmeisesti hyvällä mielellä reissun päällä ja tilin saldon hupenemisella on joku kumma yhteys, koska Australiassa olon jälkeen iski pelko siitä, että riittääkö meidän rahavarat maaliskuun loppuun asti. Tässä on laskeskeltu tarkasti tulevien päivien budjetteja, mahdollisia tulevaisuuden lentojen ja seikkailujen hintoja, ja päädytty lopputulemaan, että selviämme maailmalla juuri ja juuri tuonne suunniteltuun maaliskuun loppuun. Australian keksimääräiseksi päiväbudjetiksi muodostui 53,44€ /päivä/pää. Hieman helpotusta tarkkoihin tileihimme toivat vanhempani, joiden johdosta keskimääräiset ruokakustannukset jäivät huomattavasti odotettua alemmas. Näin karkeasti voisi sanoa, että Australian matkaavan tarkanmarkanmiehen ja -naisen kannattanee varata majoittumiseen noin 20-30€/yö ja ruokaan samanmoiset 20€/päivä, jos laittaa oikeaa ruokaa itse kommuunikeittiöissä. Meillä rahaa Australiassa paloi 45 päivässä yhteensä 4800 euroa, ja me elimme aika normaalia elämää syöden normaalia kotiruokaa, tehden joitain retkiä, matkustellen pitkiä pätkiä bussilla ja autolla ja nauttien vanhempien seurasta noin 10 päivän ajan.

Jätimme ihanan Australian taaksemme seitsemännen kuukauden loppupuolella ja siirryimme vähintäänkin yhtä ihanaan Uuteen-Seelantiin. Vou-huudahduksilta ei ole täälläkään vältytty, ihastuttava ja ihmeellinen Uusi-Seelanti yllättää joka päivä. Ja ihastuttanut on myös matkailupakuelämä, jopa niin paljon, että välillä Teijo-Maaritin takakontissa on haaveiltu oman pakun rakentamisesta ja tulevaisuuden matkailupakuseikkailuista.

auto1

Kuudes kuukausi

kevat2

Puolessa vuodessa ehtii Suomessa nähdä kolme vuodenaikaa. Kesäinen vihreys vaihtuu kirkuvan keltaisesta viileään valkoiseen ja jos toisesta suunnasta kelataan, muuttuu se kylmä sinisestä kevään orastavan vihreyden kautta kesän aurinkoiseen keltaiseen. Omassa normaalielämässä puoli vuotta on lyhyt aika, kiireessä vuodenaikojen kierron upeus unohtuu ja päivät nivoutuvat toisiinsa. Yleensä vasta jälkeenpäin huomaa, viimeistään jouluna, että puoli vuotta on vain kadonnut jonnekin. Viimeisin puolivuotinen on ollut onneksi jotain ihan muuta, ympärillä on ollut ikuinen kesä, aika on kulkenut aikaisempaa hitaammin ja jotain muistikuvia reissun päältä on tarttunut muistiinkin.

Ennen reissuun lähtöä odotin toiveikkaana matkan tuovan vastauksia elämääni -sitähän sanotaan, että joskus täytyy mennä kauas, jotta näkee lähelle. No, osittain totta, joitain omassa elämässä kehitettäviä asioita on löytynyt tämän kuuden kuukauden aikana, mutta lähinnä pääni on täyttynyt vain kysymyksistä eikä niinkään niistä toivotuista vastauksia. Toisena päivänä olen jo keksinyt itselleni täysin uuden elämän, mutta toisina päivinä se entinenkin tuntuu ihan mukavalta. Ehkä positiivisinta on kuitenkin ollut huomata, ettei se taakse jätetty elämä arkineen, mutta myös valonpilkahduksineen, ollutkaan niin kurjaa, sillä joskus sitä jopa ihan kaipailee. Onneksi kaikki on vielä avoinna, niin paluupäivän, kuin kotipaikkakunnan, töiden ja mahdollisten tulevaisuuden lisäopintojen suhteen, on siis vielä ainakin puoli vuotta aikaa haaveilla jostain ihan muusta kuin entisestä.

Australian luonto on ihmeellinen. Papukaijoja voi bongailla kaupungin puista.

Australian luonto on ihmeellinen. Papukaijoja voi bongailla kaupungin puista.

Reissun alussa yritimme olla tosireissareita, tunkea itsemme mitä ihmeellisimpiin paikkoihin, päästä mahdollisimman lähelle paikallista elämää ja saada reissaamisesta kaikki mahdollinen irti. Voisikohan nykyistä reissausstatustamme kuvailla sanalla ”mukavuudenhaluinen reppureissaaja”. Tällä hetkellä on tunne, että kaikkea ei tarvitse (eikä onneksi pystykään) kokea ja olemme entistä enemmän alkaneet etsimään ympärillemme jotain kotoa tuttua -tuttuja makuja, tuoksuja ja tapoja.

Australiassa mukavuudenhaluinen reppureissaaja -status on ollut helposti saavutettavissa. Saapuminen Australiaan oli kuin olisi kotiin tullut. Kaupoissa on tuttuja elintarvikkeita (aaah, kunnon jogurttia!), majapaikat ovat olleet mukavia (sitä ensimmäistä hostellIa lukkuunottamatta) ja kaikki toimii niin kuin on sovittu. Tosin hieman eroa kotiinkin on, ihmiset kun ovat täällä äärettömän ystävällisiä. Kaupassa käydessä tulee vaihdettua kuulumisia muustakin kuin säästä, ihmiset tervehtivät kadulla, vaikket heitä tuntisikaan ja kuulumisia vaihdetaan tuon tuosta. Ja miten ne ihmiset jaksavatkin olla aina niin hyvällä tuulella ja hymyillä lähes jatkuvasti, olisi asiassa hieman opeteltavaa.

Ja isoja liskoja on kaikkialla.

Ja isoja liskoja on kaikkialla.

Ilman mukavuudenhaluinen reppureissaaja -statustakin pankkitilillä on havaittu reissurahojen nopeaa katoamista. Hintataso Australiassa on Suomen luokkaa, majoituksista olemme maksaneet 40-66 euroa yöltä ja säästösyistä kokanneet lähes jokaisen ateriamme itse. Kun viimeisien kuukausien aikana lyhyetkin matkat taittuivat kätevästi mopon selässä, on kuudennen kuukauden aikana vuorostaan kävelty paljon, polkupyörien vuokrat kun ovat täällä ihan ryöstöä (kahdelta henkilöltä puoli päivää halvimmillaan 40 AUD!) Olemme etsineet jokaisesta pysähdyspaikasta ensimmäisenä ilmaiset huvitukset, mutta joitain pitkään harkittuja ja suunniteltuja maksullisia elämyksiäkin on harrastettu. Ikimuistoisin niistä oli ehdottomasti purjehdusmatka Whitsundays Islandille.

Vaikka matkustustahti on viimeisen kuukauden aikana ollut hengästyttävä, on Australia kaikesta huolimatta ollut mahtava. Maa on aivan valtava ja vierailullamme ehdimme raapaisemaan vain hieman sen punaista, pölsevää pintaa. Seuraavat kuusi kuukautta saisi kulutettua helposti myös pelkästään Australiassa, eikä ihan pysyvä asuminenkaan täällä maailman onnellisimpien ihmisten joukossa tuntuisi hullummalta. Tällä reissulla emme voi kuitenkaan pidemmäksi ajaksi jäädä kenguruiden seuraan, jäljellä on vielä kolme viikkoa reipasta reissuaikaa ennen uuteen maahan siirtymistä. Itärannikon pohjoisosissa on ikuinen kesä, mutta laskeutuessa rannikkoa alaspäin on ilma viilentynyt ja tuulessa on ollut pistävää kylmyyttä. Puiden oksilla on tuoreen vihreitä silmuja ja kukissa uusia nuppuja. Kuuden kuukauden loputtoman kuumuuden jälkeen virkistävä kevät ei tunnu lainkaan pahalta!

Se on kuulkaas kevät nyt!

Se on kuulkaas kevät nyt!

Nyt tarvitsisisin hieman datausapua. Moni on varmaan huomannut, ettei reittikarttamme ole päivittynyt sitten Kambodzan jälkeen. Olen useaan kertaan käynyt päivittämässä googlen karttaa ja liittänyt kartan oikean osoitteen Reitti-sivulle. Jokaisen kartan päivitysyrityksen jälkeen kartta ei kuitenkaan näytä päivittyneeltä Reitti-sivulla. Onko minussa vika vai kartassa? Onko olemassa muita vastaavia karttoja? Onko muilla ollut samanlaisia ongelmia? Osaatko auttaa?