Ikävä Islantiin

Kävi juuri niin kuin aavistelinkin. Suomeen paluun jälkeen arki tempaisi mukaansa ja meidän mieletön reissu on siirtynyt jonnekin tuonne muistojen sopukoihin ja samoin blogi on kiireen keskellä jäänyt aivan oman onnensa nojaan. Tarinoita niin reissun päältä kuin tästä paluustakin olisi vaikka millä mitalla, mutta arki todellakin on pitänyt minut poissa koneen ääreltä. Kesä on virallisesti saapunut Suomeen, hellerajat ovat paukkuneet ja pihalla pääskyset tekevät uhkarohkeita syöksyjään. Mikäpä olisikaan parempi hetki siirtyä sisätiloihin ja päivittää blogia, kuin kesän ensimmäisen aurinkoiset ja lämpimät hetket. Tuleehan noita vielä -toivottavasti!

Islanti ei ottanut meitä maaliskuun alussa ihan näin lämpimässä ja aurinkoisessa säässä vastaan, vaan New Yorkin hyytävän kylmä keli seurasi meitä Keflavikin lentokentälle. Viiden päivän aikana tunsimme todellakin olevamme takaisin Pohjolassa, koko saari tuntui olevan kietoutunut sumuun, sade satoi maahan vaakatasossa ja ympärillä kaikki näytti surullisen harmaalta. Onneksi edes yhtenä päivänä aurinko voitti taistelunsa sadepilviä vastaan ja näimme Islannin sen kaikessa kauneudessaan: valkohuippuiset vuoret, rantaan lyövät meren vaahtopäät, pikimustat laavakentät ja silmänkantamattomiin jatkuvan aakeuden.

islanti6

islanti8

islanti21

is25

Islannista alkoi Euroopan kiertueemme ja kotimatkamme escortien saattamana. Äitini ja veljeni olivat tulleet Islantiin jo meitä aiemmin ja loivat yhdessä sään kanssa tunnelmaa kodin läheisyydestä. Majoituimme Airbnb:n kautta loistavaan, täysin varusteltuun ja aivan naurettavan halpaan asuntoon aivan Reykjavikin keskustaan ja teimme päiväretkiä lähistölle maailman surkeimmalla, mutta ehkä myös Islannin halvimmalla vuokra-autolla. Muutaman kerran reissuillamme kävi kyllä mielessä, että olisi ehkä pitänyt maksaa muutama kruunu lisää auton vuokrasta, kun pakkasessa keskellä laavakenttiä Subarun ovet eivät toistuvasti lukuisista yrityksistä huolimatta avautuneetkaan.

islanti22

Reykjavikin värikäs ja persoonallinen puutalokeskusta ihastutti, kuten myös yhtä persoonallisesti ja villisti pukeutuneet kaupunkilaiset: islantilainen kirjoneule oli yhdistetty kireisiin nahkahousuihin ja lätäköiden peittämillä kaduilla käveltiin hirvittävän korkeissa kiilakoroissa -islantilaisilla on kyllä tyyli hallussa! Tapailimme Subarullamme sitä kuuluisan kultaisen kolmion reittiä, tosin aivan surkea keli käännytti meidät heti Geysiren säntillisen purkautumisen jälkeen takaisin Reykjavikiin ja esimerkiksi Gullfossin upeat putoukset saavat odottaa seuraavaa reissua. Sinä ainoana aurinkoisena päivänä suuntasimme Länsi-Islantiin Snæfellsjökullin juurelle. Tuon kyseisen tulivuoren kraaterin reunalta alkoi yksi kirjallisuuden kuuluisimmista seikkailuista, Jules Vernen Matka maailman keskipisteeseen, ja lukuisissa viikinkien aikaisissa saagoissa (ja edelleenkin useimman islantilaisen mielissä) juuri tuon läntisen niemenkärjen maan kivenkoloissa ja epätasaisuuksissa asuivat piilokansalaiset, maahiset.

is24

islanti12

islanti10

islanti17

Pikkuveljeni otti selvää Reykjavikin yöelämästä, joka hakee vertaistaan. Pienet päivisin kahvia tarjoilevat kuppilat muuttuvat illan pimetessä pöytiä seinille siirtämällä villeiksi baareiksi, joissa nahkahousuissa joratessa tulee hiki otsalle. Olipa siellä diskopallon alla pikkuveljeni tutustunut moneen melkoiseen islantilaiseen persoonaan, levyjä pyörittävään lähes eläkeikäiseen rautarouvaan, islantilaisiin juomatapoihin, joissa ilmeisesti ilojuomaa ei säästellä, sekä kello neljän jälkeen vihdoin hiljenevään maailman pohjoisimpaan pääkaupunkiin, jonka kaduilla keskellä yötä kävellessään saattaa säikähtää ainoastaan täydellistä hiljaisuutta.

islanti7

Kylmä ja hyhmäinen sää oli mitä omiaan nauttia Islannin maankuoren sisältä pulppuavista kuumista kylvyistä. Pulahdimme koko porukalla turkoosiin, höyryävään veteen Blue Lagoonissa, sivelimme ihollemme silikaattimutaa ja istuimme japanilaisten poikien kanssa nurmikattoisessa saunassa. Muiden lounastaessa kylpylän ravintolassa me istuimme Subarun takakontissa ja kaadoimme termarista kahvia pahvimukeihin, tulihan tästäkin oikea retki sittenkin! Testasimme kuumia kylpyjä myös Reykjavikin uimahallissa, jossa tällainenkin vilukissa suli viimeistään siinä uimalan kuumimmassa kylvyssä. Samalla tuli myös tutustuttua islantilaiseen uimahallikäyttäytymiseen, joka uimavetojen ja altaanmittojen kartuttamisen sijaan olikin hyväntuulista istuskelua ja jutustelua pipo päässä ihoa kipristelevässä kuumassa vedessä.

islanti5

islanti14

Ja eipä olisi mitään reissu Islantiin ilman kosketusta saarella vapaasti laiduntaviin islanninhevosiin. Siellä ne karvatursakkeet talviturkeissaan seisoskelivat räntäsateessa, rapsuttelivat toisiaan harjan alta ja tulivat aina reippaasti tervehtimään maantien viereisen aidan taakse käsi ojossa saapunutta heppahullua. Minulla ja Timolla tutustuminen noihin söpöläisiin ei jäänyt pelkästään salarapsutuksiin, vaan koko reissun ajan toteutettu ylipuhuminen tuotti tulosta ja Timokin kiipesi hevosen selkään. Vettä tuli kaatamalla, kurahousut rullautuivat pyllyn alle ja hiersivät rakkulat kankkuihin, muutama kokematon aasialainen pisti hieman jarruja hevosiin, mutta silti hevosten laukatessa harjat hulmuten ja katsoessani vieressäni hymysuin pomppivaa ratsastajakaveria, nousi tuo märkä reissu parhaimmaksi Islannin tarjoamaksi hetkeksi. Eikä sitä huonontanut laisinkaan ratsastuksen jälkeinen Timon lupaus nousta hevosen selkään tulevaisuudessa vielä uudestaankin.

Vaikka vietimmekin Islannissa enemmän kuin sen tavanomaisen pitkän viikonlopun, tuntui silti, ettemme oikein nähneet mitään. Raapaisimme vain hiukan sen tulista pintaa ja sisällemme syntyi valtava halu tulla takaisin – lautalla Fährsaarten kautta, teltta ja makuupussit rinkassa, neliveto alla, vaelluskengät valmiina vuorten valloitukseen, maastopyörät sidottuna auton katolle. Ja ehkä hieman eri vuodenaikaan, vaikkapa kesällä, kun lunta on ainoastaan vuorten huipuilla ja aurinko saattaa pilkahtaa hyvällä tuurilla hieman useammin.

islanti13

Lentolippu New York-Keflavik, Icelandair 244€
Majoitus Midtown Apartment Reykjavik, Airbnb, 75€/yö/4 henkilöä
Auton vuokraus (Subaru Legacy), Sadcars Reykjavik, 34,15€/vrk
Sisäänpääsy Blue Lagoon 35€
Uimalippu Reykjavikin uimahalliin 550 ISK (3,6€)

New York, New York, New York!

”Lopulta näin koneen ikkunasta saaren. Siipi peitti näkymän, taas paljasti: tutut pilvenpiirtäjät kohosivat kohti taivasta, neulankärkinen korkeimmalle, tavaaseen piirrosta tekevä harppi. Kuin olisin saapumassa uneen, jonka olin nähnyt tuhansia kertoja, kuin olisin laskeutumassa lapsuuteeni, niin tuttu kaupunki oli, vaikken koskaan ollut sitä nähnyt.”

Riikka Pulkkinen, Vieras

Keltaiset taksit, punatiiliset palotikkain varustetu talot, valtava Central Park tuhansine lenkkeilijöineen, hopeiset, kolistelevat metrot, persoonalliset, kiireiset asukkaat, pikkukoiriaan ulkoiluttavat kultakoruin koristellut vanhemmat rouvat, graffiteilla peitetyt kivijalat, Time Squaren seinänkorkuiset, hypnoottiset valomainokset ja kulmakuppilat soijalatteineen ja bageleineen. Aivan kuin olisin ollut jo täällä, kävellyt pitkin viidennettä avenueta, kantanut kädessäni tuopin kokoista kahvia maidolla, katsellut useaan kertaan sisään kadulle kääntyvistä ikkunoista, suoraan keskelle newyorkilaisten elämää, heilutellut silkkinauharipaisia paperikasseja, hurmioitunut ympärillä olevasta sykkeestä ja koettanut imeä itseeni mahdollisimman paljon New Yorkia -kuvia, tuoksuja, ääniä ja kaikkea sitä mitä tuo mahtava kaupunki pitää sisällään.

ny2

ny26

ny12

Iso omena vie jalat alta, tuntuu, etten ehdi päätäni kääntää niin nopeasti, että voisi tallentaa aivan sen kaiken, mitä ympärillä tapahtuu. Muutaman korttelin mittainen kävelylenkki on hengästyttävä, ei matkan, vaan niiden elokuvista, kirjoista ja lehdistä tuttujen New Yorkin tunnusmerkkien vuoksi. Jokainen poikkikatu tarjoaa uuden seikkailun, tai vähintäänkin söpön kahvilan tai industrialistiseen asuun, betoniin ja metalliin verhotun Delin. Päivät sisältävät pakkasesta huolimatta kymmeniä tuhansia askelia, monta paperimukillista kahvia ja yhtä monta syvää huokausta – miljoonien muidenkin lailla, taidan olla rakastuntu tähän kaupunkiin.

ny24

ny25

Pakkanen kulkeutuu takin alle ja pistää värisemään, Central Parkin pikkukoirat ovat saaneet toppavaatteet yllensä, lapset pukevat luistimia jalkaansa ja liukuvat musiikin tahdissa niin puiston peilikirkkailla jäillä kuin Rockefeller Centerin pienessä maailman maiden lippujen ympräröivässä kaukalossa. Kovasta pakkasesta huolimatta aurinko piirtää nenänpäähän pisamoita ja saa huurteeseen kietoutuneet massiiviset tiilitalot kimaltamaan.

ny10

ny16

ny17

Luonnontieteenmuseo tarjoaa lämpöä, dinosauruksia ja buffeleita. Museon takana taas käytämme hyväksemme kaupungissa meneillä olevaa Food Week -festivaalia ja lounastamme fleecetakeissa ja valluskengissä Michelin tähden ansainneessa ravintolassa. Muistutan itselleni koko kolmen ruokalajin lounaan ajan, etteivät nämä viimeisen päälle pukeutuneet newyorkilaiset näe meitä enää ikinä, reissussa rähjääntyneellä ulkomuodolla ei ole siis väliä,  ei edes täällä hieman paremmassa ravintolassa.

Päivitämme rinkkamme sisältöjä, pistän tilin viimeisetkin hilut haisemaan SoHossa ja pitkästä aikaa, aivan New York visiittimme lopulla, kuljen kaduilla miltei yhtä tyylikkäänä kuin newyorkilaissisareni, kannat kopisten ja uuden kevättakin helmat hulmuten alkuviikkoa huomattavasti lämpimämmässä kevättuulessa. Manhattanin lisäksi tutustumme Brooklyniin, jossa hotellimme sijaitsee. Etsimme pyöräkauppaa Kensingstonista, kuvaamme Manhattanin pilvenpiirtäjien siluettia pimenevässä illassa Brooklyn Heightsin rantakadulla ja katsomme siltä kuuluisalta Brooklyn Bridgeltä Manhattanin eteläkärjen takana siintävää sitä vielä kuuluisampaa kaupungin maamerkkiä, vapaudenpatsasta.

ny13

ny14

ny18

ny19

Päivät kuluvat katsellen maailmanmenoa, hengittäen New Yorkin elämää, mutta myös nauttien reissumme parhaimmasta majoituksesta. Hotellin leveä sänky on niin täydellinen, tyynyt juuri sopivat ja aamuisin peitto niin lämpimän raskas, että joinain aamuina hieraisemme unihiekat silmistämme ilman kellonsoittoa ja ne aamukahvit peiton mutkassa venyvät puolen päivän paremmalle puolelle. Ja mihinkäs meillä kiire, luksusmajoitus on osa nautintoa ja tämä reissu New Yorkiin tuskin on se elämämme ainoa, haikailemme takaisin kaupunkiin, vaikkemme ole vielä pois lähteneetkään.

 

Baby I’m from New York! 
Concrete jungle where dreams are made of, 
There’s nothing you can’t do
Now you’re in New York! 
These streets will make you feel brand new, 
Big lights will inspire you, 
Hear it for New York! 
New York, New York, New York

Alicia Keys, New York

 

ny15

ny7

ny20

ny22

ny11

Majoitus Aloft Hotel New York, kahden hengen huone 100€/yö
7 päivän rajoittamaton metrokortti 30$+kortti 5$ (yht 25,6€), Lentokenttäjuna 5$ (3,6€)
Sisäänpääsylippu American Museum of Natural History 50$/2hlö (36€)
Kolmen ruokalajin lounas Dovetail 25€/hlö (18€)

Arequipa -nunnia, vanhoja taloja ja suuria kirjailijoita

are5

Matkan varrella eteen on osunut jos minkälaista temppeliä ja pyhättöä. Kaakkois-Aasian jälkeen olimme saaneet hengellisistä pytingeistä yliannostuksen ja kiersimme kaukaa kaikki hiemankin uskontoon viittaavat rakennukset. Reissun loppupuolella olimme jälleen valmiita astumaan sisään pyhiin taloihin ja Arequipassa, Perun toiseksi suurimmassa kaupungissa, saimme monen hotellihuoneessa iltapäivään venyneen päivän jälkeen ryhdistäydyttyä sen verran, että tutustuimme Arequipan yhteen kuuluisimmista nähtävyksistä, Monasterio de Santa Cataloniaan.

Monasterio de Santa Catalonia on aivan valtavan kokoinen, yhden korttelin vallannut nunnaluostari, jonka rakentaminen aloitettiin 1500-luvulla. Uskonnollisten maalauksien ja yleisen hengellisen tunnelman sijaan mielenkiintoisinta luostarissa on sen arkkitehtuuri; luostaria on rakennettu useilla eri vuosisadoilla, korjattu maanjäristysten ravisteltua rakenteita ja lopputuloksena on eriskummallinen, värikäs ja sokkeloinen pieni kaupunki kaupungin sisällä.

Sähkönsinistä ja poltetun oranssia, haalistuneita seinämaalauksia ja mukulaisia lattioita. Punaiset pelargoniat kukkivat paksuille kiviseinille ripustetuissa ruukuissa, luostarin valtavan yhteiskeittiön rautapatojen pohjille valui keltaista valoa katon savurei´istä. Hämäriin nunnien huoneisiin oli katettu englantilaista posliinia sohvapöydille, takahuoneessa sängyn virkaa toimitti puusta kyhätty lavitsa ja takapihalla kivestä oli muotoiltu tulisija ja taso kattiloille. Tyynnyttävistä rukoushuoneista oli käynti valoisille holvikaarien vierustamille aukioille, sinisille ja keltaisille, shakkiruutuisille ja kukkaloistossa kylpeville.

cat7

cat3

Luostarin seinien sisällä on tuhansia salaisuuksia ja lukemattomia mielenkiintoisia tarinoita. Ihmeitä on tapahtunut, sairaat yhtäkkisesti parantuneet ja kapeilla käytävillä on joskus kulkenut illan pimeinä tunteina muitakin kuin kaapuihinsa kietoutuneita nunnakokelaita. Vaikka luostarin käytävillä on 70-luvulta lähtien haahuillut enenvissä määrin ainoastaan tavallisia kaavuttomia tallaajia, asustaa luostarissa edelleenkin noin parikymmentä nunnaa, tosin heidän pyhiin tiloihinsa kaikenmaailman kulkijat eivät pääsekään kurkkaamaan.

cat8

Ihmeellisiä tarinoita maailmalle on ammentanut myös Arequipasta lähtöisin oleva, Perun tunnetuin kirjailija, Mario Vargas Llosa. Pääsin tutustumaan tuon 90-luvulla Perun presidenttiehdokkaanakin olleeseen ja Nobelin kirjallisuuspalkinnon pokanneeseen perulaiseen reissun aikana ihan vahingossa löytäessäni jonkun bambumökkiresortin huterasta kirjahyllystä herran Paratiisi on nurkan takana -kirjan, mutta täytyy kyllä myöntää, että Arequipan kolonialististen kivitalojen varjoissa kävellessäni en todellakaan tiennyt kulkevani samoilla kaduilla kuin Llosa aikoinaan. Tosin ei sankarikirjailijan synnyinkaupungissa mikään viittaakaan Perun kuuluisimpaan intellektuelliin, vaaleiden talojen kylkiä ei korista kupariset täällä asui Mario ennen kouluikää -kyltit eikä 1500-luvulta olevassa vanhassa keskustassa ole pääkatujen varsilla tai piazzojen keskellä myöskään sanailijaa esittävää patsasta. Siispä kirjailijan sijaan kaupungissa kävelevä turisti keskittyy aivan varmasti ihailemaan vanhojen kivitalojen yhtenäistä harmoniaa, puikkaa porteista sisäpihojen kahviloihin, istuu iltaa jossain Arequipan lukuisissa ravintoloissa, tai sitten pakoilee hieman tunkeilevaa vanhempaa saksalaisranskalaista seikkailijapariskuntaa hotellihuoneessaan pitkälle iltapäivään -kuten me teimme. Vaikka totta puhuaksemme, ehdimme mekin rakastua kaupungin kauniiseen vanhaan keskustaan, syödä loistavaa ruokaa ja käyttää jopa kamerammekin huollossa, lievästä kroonistuneesta matkaväsymyksestä ja liian ystävällisistä vanhuksista huolimatta.

are10

are7

Me ihastuimme kaupunkiin, sen jotenkin niin pehmeään sykkeeseen, kauniisiin taloihin ja hitaasti käynnistyviin aamuihin. Nautimme täysin siemauksin viimeisistä päivistämme Perussa ja Etelä-Amerikassa ja muistelimme vielä Suomeenkin palattuamme kaupunkia lämmölle, aivan kuin sokerisena kuorutteena maistuvan kakun päällä. Perun matkareittiä suunnitellessa kannattaa siis pitää kaupunki mielessä, kun se kotkistaan kuuluisa Colcan kanjonikin on siinä ihan lähellä (lentokoneesta näimme) ja yli kuusitonnisten vuorten huiputuskin onnistuu aivan kaupungin vieressä seisovalla Canchanin tulivuorella. Tai sitten voi ottaa vain vähän rennommin ja nauttia oleellisesta, siis hyvästä ruuasta ja kauniista kaupungista.

are3

are2

are6

are14

Majoitus Casona Mercaderes, kahden hengen huone omalla kylpyhuoneella ja aamupalalla 86 PEN (22,3€)
Kameran perushuolto 70 PEN (18€)
Illallinen Zig Zag -ravintolassa noin 15€/henkilö

La Paz -yllättävän kiva

Ihmispaljous, ränsistyneet talot, tööttävät autot ja valtava pakokaasupilvi. Ensivaikutelma La Pazista oli luotaantyöntävä, kaupunki ei toivottanut tervetulleeksi avosylin, vaan sai aikaan ajatuksen kannoillaan kääntymisestä takaisin Perun suuntaan tai ihan kotiin saakka. Ensimmäisenä iltana etsimme jotain mukavaa ravintolaa äänekkäällä kaupungin halkovalla pääkadulla, kuljimme aina vain epämääräisemmille sekä rumemmille alueille ja Punosta alkaneen matkaväsymyksen kourissa kaupungissa kävellessä mielessä oli vain aivan järjettömän suureksi kasvanut ensihetken inho: ”Hyi miten ruma! Hyi miten äänekäs! Hyihyihyi!”

Onneksi yön yli nukkuminen ja aamuaurinko luovat yleensä maailmasta paljon kauniimman ja La Pazkin puhkesi kukkaan uudella tutustumiskierroksella. Ensimmäisen illan yhden päivän pakosuunnitelma pois kaupungista unohtui ja yhden päivän sijaan viivyimme kaupungissa neljä yötä ja olisimme voineet jäädä kaupungin järjestelmällisen kaaoksen keskelle vielä pidemmäksikin aikaa.

lapaz5
lapaz1

lapaz2

lapaz3

lapaz9

Saavuimme Boliviaan ilman suurempaa ennakkosuunnitelmaa tai –tutkimusta, repusta ei löytynyt maan matkaoppaita ja netinkin kautta tutustuminen La Paziin oli ollut hyvin vähäistä. Siksipä tiedossa ei ollut La Pazin vaarallisuus, lukuisat taskuvarkaudet, express-kidnappaukset ja mahdolliset varkaudet minibusseissa sekä takseissa. Kävelimme siten kaupungissa hyvinkin rennosti, kiinnittämättä liiemmin huomiota pankkiautomaattien lähistöllä pyöriviin epämääräisiin turistien rajoja haikaileviin henkilöihin tai lisäämällä tarkkaavaisuutta omaa laukkua kohtaan suurien ihmismassojen keskellä. Mitään ei tapahtunut – onneksi. Saimme kuitenkin kuulla La Pazin vaarallisuuksista (tai lähinnä Lonelyn Planetin kauhistelevista varoitusteksteistä) uusilta hollantilaisilta tuttavuuksiltamme ja yllätyimme totaalisesti, me kun emme olleet kaupunkia erityisen vaarallisena pitäneet.

Hieman negatiivista ensivaikutelmista ja jälkeenpäin kuultujen kauhutarinoista huolimatta kaupungista löytyy paljon kivaa ja kaunista, sekä jännittävää ja mielenkiintoista.

Red Cap Free Walking Tour, ilmainen kävelykierros kaupungissa

La Pazia ei kannata ohittaa ottamatta osaa ilmaiselle Red Cap:n järjestämälle kävelykierrokselle. Olemme hieman laiskahkosti osallistuneet opastetuille retkille, koska jotenkin ajatus isosta porukasta vaeltamassa hitaasti pitkin katuja sateenvarjoa tai pientä lippua heiluttavan oppaan perässä ei ole houkuttanut. Kuulimme kuitenkin juuri tästä nuorekkaasta kävelyretkestä niin paljon kehuvia kommentteja, että luovuimme omista ennakkoluuloistamme ja seisoimme kahden aikoihin Plaza San Pedrolla odottamasta opastamme. Onneksi lähdimme, sillä kävelykierros oli ehdottomasti paras ja mielenkiintoisin juttu kaupungissa, kiitos taitavien ja hyvin englantia puhuvien oppaiden. Reilu kaksi tuntia kestävän kävelykierroksen aikana tutustuimme kaupungin historiaan, edesmenneisiin ja nykyisiin valtionjohtajiin, kaupungin kummallisiiin markkinoihin, ostimme taikapulvereita noitien torilta, kuulimme selkäpiitä karmivia kauhutarinoita vanhoista noitien suorittamista traditioista, saimme selityksen moneen meitä mietityttäneeseen asiaan; mikä on paikallisten naisten hattujen asennon merkitys, miksi La Pazin kaduilla kävelee seeproja, millainen koulusysteemi Boliviassa on, millaista on tavallisen bolivialaisen elämä, miten maailman kummallisin vankila Plaza San Piedron edustalla toimiikaan, miksi talot vuoren rinteillä näyttävät aina keskeneräisiltä, mitä ne valkoiset kissankakat markkinoilla ovatkaan..? Mieletön kävelykierros päättyi Hotel Presidenten näköalatasanteelle, jonka ikkunoista avautui näkymä koko laakson notkossa sijaitsevaan miljoonakaupunkiin. Red Cap:n ilmainen kävelykierros alkaa Piazza San Pedrolta kahdesti päivässä klo 11 ja klo 14. Oppaat saavat tulonsa tipeistä, joten pienen tipin jättäminen on suositeltavaa.

Maailman vaarallisin tie polkupyöräillen, The World´s Most Dangerous Road, Camino de las Yungas

Tunnin matkan päässä La Pazin kaupungista vuoren rinteillä kiemurtelee maailman vaarallisin tie. Tie ei ole saanut nimeään turisteja houkutellakseen, vaan valitettavasti juurikin siitä syystä, että se ihan oikeasti on vaarallinen tien pätkä. Kun tuo kapea hiekkatie oli vielä ihan virallisessa käytössä, ja uutta, turvallisempaa pikitietä ei ollut vielä rakennettu, arvioitiin tiellä kuolevan vuosittain noin 200-300 matkaajaa. Uusi pidempi tie on houkutellut suurimman osan autoilijoista turvallisemmille serpentiineille, mutta edelleen tiellä ajelevat tien varrella olevien kylien asukkaat sekä ne hurjapäät, jotka riskeeraavat mieluummin henkensä, kuin uhraavat kallisarvoista aikaansa hieman pidemmän, uuden tien ajamiseen – ja tietenkin ne tuhannet turistit, jotka extremehuuruissaan haluavat kokeilla alamäenajamista maailman vaarallisimmalla tiellä polkupyörällä.
Meilläkin nuo huurut sumensivat silmälasit ja pyörän pelottavalle tielle oli päästävä. Valitsimme uusiseelantilaisen retkijärjestäjän Gravity Bolivian turvallisuussyistä ja olimme varsin tyytyväisiä heidän toimintaansa sekä pyöriinsä. Laskettelimme alamäkeä lähes viiden tuhannen metrin korkeudesta kuivien arojen ja vuorenhuippujen alta kahdessa tuhannen metrin korkeudessa kasvavan sademetsän kosteaan kuumuuteen. Tie ei sitten ollutkaan kovin pelottava, vaan pyörällä uskalsi päästellä täyttä vauhtia hieman mutkissa jarrutellen ja hyppyreistä hyppien. Kauhunhetket alkoivat vasta siinä vaiheessa, kun bussimme lähti kipuamaan tuota kapeaa vesiputousten ja maanvyörymien peittämää tietä ylöspäin. Enpä ole ikinä nähnyt Timonkaan pelkäävän mitään, mutta tällä tienosuudella kasvot valahtivat varsin kalpeiksi naapuripenkilläkin. The Worls´d Most Dangerous Road by bike, Gravity Bolivia, 750 BOB (79€)

Mitä paikallisten naisten hattu kertookaan?

La Pazin kaduilla ei voi olla törmäämättä perinteisiin asuihin pukeutuneisiin naisiin. Aymara heimoon kuuluvien naisten, cholitojen, perinteiseen asuun kuuluvat värikkäät, lantiota korostavat muhkeat hameet, neuletakit, sandaalit ja hartioille kietaistu huivi. Hiukset koskettavat yleensä kannikoita ja ne pidetään kurissa kahdella letillä. Cholitojen asun kruunaa liian pieni, päälaella keikkuva, knallin näköinen lierihattu. Vielä joitain vuosia sitten Cholitoja kohdeltiin Boliviassa toisen luokan kansalaisina, heidän liikkumista kaupungissa rajoitettiin ja heiltä saatettiin evätä pääsy niin busseihin kuin ravintoloihinkin. Bolivian valtaapitävä presidentti Evo Morales on puolustanut kautensa alusta asti alkuperäiskansojen ja naisten oikeuksia ja nykyään Cholitat (sekä muutkin Bolivian naiset) ovat tasavertaisia muidenkin maan asukkaiden kanssa.
Cholitojen asujen erikoisin osa on päässä kuin ihmeen kaupalla keikkuva hassu hattu. 1920-luvun alussa Boliviaan saapui laivalastillinen lierihattuja Isosta-Britanniasta ratatyöläisten päätä auringolta suojaamaan. Nuo hatut olivat liian pieniä raavaille miehille ja uhkasivat jäädä käyttämättä, kunnes joku suulas kauppias keksi alkaa myydä pieniä hattuja naisille, hieman huijaten, että näin niitä Euroopassakin kaikki hienot naiset käyttävät – päälaella päähän mahtumatta keikkuen. Tuosta asti pieni lierihattu on ollut osa cholitojen muotia ja kertonut myös lisää kantajansa varallisuudesta kuin parisuhdestatuksestakin. Kalliit eurooppalaiset, käsityönä valmistetut hatut voivat maksaa tuhansia dollareita ja siten vain kaikista rikkaimmilla Aymara heimon naisilla on varaa niihin. Hatun keikkumisella päälaella on myös oma merkityksensä: jos hattu on täysin keskellä päälakea, on hatun kantaja varattu nainen. Jos taas hattu on kallistunut jommalle kummalle sivulle, on cholita joko eronnut, leski tai sinkku. Jos hattu on kallistunut takaraivolle, voisi naisen parisuhdestatuksena lukea facebookissa: ”It´s complicated.”

lapaz11

Turvassa, Cafe Banais

Ensimmäiset hetket La Pazissa olivat varsin kauheita; väsytti, ympärillä oleva kiireinen sekä likainen kaupunki ahdisti ja vielä kaiken lisäksi mieli oli apea karmaisevan koti-ikävän vuoksi. Tällaisina hetkinä olemme kiertäneet kaukaa paikalliset ruokatallit ja epämääräiset katukuppilat, koska yleisen reissuapatian iskiessa parhaiten apua saa länsimaisista ruuista ja hyvästä kahvista. Kuten jo aikaisemmin kirjoitin, kaupunkiin saapumista seuraavana päivänä La Paz näytti jo paljon mukavammalta paikalta, yksi iso syy oli auringonpaiste ja löytäminen oikeille kujille, mutta myös maailman pakeneminen ihan rauhalliseen ja loistavaa kahvia tarjoilevaan Cafe Banaisiin. Tuosta kahvilasta tulikin sitten jokapäiväisen kahvihetkemme vakipaikka. Kokeilimme muutamia ruoka-annoksia, sekä myös buffettiaamupalaa. Parhain kaikista oli kuitenkin jättimäinen ja herkullinen aamupalaeväs hedelmäsalaatti jogurtilla ja myslillä. Kahvila on länkkärireissaajien suosiossa ja kahvilassa voi tutustua muihin reissaajiin tai vaikkapa yllättyä vanhojen reissaajatuttujen näkemisestä, muutkin olivat saapuneet hengähtämään hetkeksi La Pazin hetkisestä menosta. Saattaapa sieltä saada hurjia ideoita tulevien reissusuunnitelmien suhteen, meidänkin suuri seikkailu Sajaman autiomaahan sai alkunsa kahvikupin ääreltä Cafe Banaissa.

Majoitus Hostal Provenzal, kahden hengen huone (onnettomalla) aamupalalla 23€

Cusco, me gusta!

cu11

Tiedättekö sen tunteen, joka joskus tulee saapuessa uuteen paikkaan? Siis sen, kun heti ensimmäisellä silmäyksellä kaikki ympärillä oleva tuntuu ja näyttää siltä, että tietää välittömästi viihtyvänsä juuri tässä paikassa, siis mielenkiintoiselta, kauniilta ja kotoisalta, vaikka kaikki olisikin oikeasti hyvin erilaista kuin kotona. Cusco tuntui juuri siltä, heti ensimmäisestä korkean paikan vähähappisesta hengenvedosta lähtien.

Cusco oli muinoin koko Inkojen Ecuadorista Chileen ulottuvan imperiumin pääkaupunki, puuman muotoon rakennettu Inkojen aikaisen maailman napa. Palatsit rakentuivat valtavista kivilohkareista, jotka oli muotoiltu juuri eikä melkein sopiviksi lukkiutumaan toisen kiven syliin. Noiden palatsien takahuoneet ja holvit olivat pullollaan kultaa ja hopeaa. Inkojen valtakunta oli rikas, edistynyt ja vahva – ei kuitenkaan niin vahva, että se olisi kestänyt espanjalaisten valloittajien aikeet.

Espanjalaisen tutkimusmatkailijan Francesco Pizarron rantauduttua Pohjois-Perun hiekkarannoille vuonna 1532 kolonialismin hyökyaalto vyöryi Inkojen valtakunnan yli ja tuhosi täysin vielä hetki sitten kukoistaneen imperiumin. Suurin osa Cuscon inkatemppeleistä kaadettiin maan tasalle ja tilalle rakennettiin katollisia kirkkoja sekä kolonialistisia rakennuksia. Pizarrolla oli kuitenkin kiire rakentaa Uuden Maailman uutta pääkaupunkia Limaa, joten pikaisen Coscon uudistuksen ja asuttamisen jälkeen valloittajat siirtyivät Kuninkaiden kaupunkiin ja Inkojen pääkaupungista tuli vain yksi kaupunki useiden kolonialistikaupunkien joukossa.

cu3

Cuscon mukulakivikatujen talot ovat sekoitus Inkojen ja espanjalaisten valloittajien rakennustaitoa; kivijalka tarkasti ladottuja inka-aikaisia suorakaiteen muotoisia kivijärkäleitä ja talon yläosa rapattua seinää koristeellisin parvekkein ja ikkunaluukuin. Kapeat valtaväylät vievät kaikki Plaza de Armakselle, kaupungin sydämeen. Andien syleilyssä yli 3300 metrissä sijaitsevan kaupungin portaikot ja jyrkät mäet pistävät puuskuttamaan, ohut ilmanala on täällä totta ja ensimmäisten päivien tutkimusmatkat kaupungin kujilla täytyy tehdä rauhassa, hitaasti kävellen ja syvään hengittäen. Välillä naukkailemme kokateetä tai sujautamme suuhumme kokakarkin, näistä molemmista pitäisi olla hyötyä korkeaan ilmanalaan tutustuessa, me saamme kuitenkin suuremman avun lepäämisestä ja runsaasta veden juonnista. Paikalliset kävelevät kaduilla posket pullollaan, lienekö heilläkin edelleen menossa siedättyminen ohueen ilmaan, kokalehtipallo poskipussissa…

cu15

Cusco on Perun turistipääkaupunki, lähes kaikkien maassa reissaavien matkaajien tiet vievät jossain vaiheessa Cuscon kaduille ja matkamuistokojuihin. Olemme saapuneet maahan sadekaudella, siis turistikauden ulkopuolella, ja kaupungissa on varsin rauhallinen tunnelma – kaduilla kävelee enemmän paikallisia kuin gringoja. Perinteisiin vaatteisiin pukeutuneet tytöt kantavat sylissään pientä karitsaa tai taluttavat perässään pörröistä alpakkaa, yhdellä solella he suostuvat kuvattavaksi ja hymyilevät turistien kameroille. Osa ravintoloista on kiinni ja olemme majatalomme ainoat asukit. Kiertelemme päivät kaupungin kauniilla kaduilla, jokaisen nurkan takana on jotain nähtävää ja kurkistus porttikongeihin avaa aivan uusia maailmoja. Inglesia de San Cristóbalin edustalta voi nähdä koko laaksoon levittäytyneen kaupungin, sen tärkeimmän keskuksen Plaza de Armaksen ja vuorten rinteille kapuavat talojonot. Haluamme opiskella hieman lisää Inkoista ja puikahdamme Plaza de Armasta hallitsevan La Catedralen kulmalta Inca Museoon. Museo on pieni pettymys saviruukkuineen ja muovinukkeinstallaatioineen, mutta onneksi sen vierestä lähtevä pikkutie vie hyvään kahvilaan Placa del Tricentarion reunalle. Ja kuten kaikki muutkin harvat turistit, mekin sorrumme ostamaan reissumme ensimmäiset oikeat matkamuistot hämyisten porttikongien villavaatteita pullollaan olevista myyntikojuista, rinkkaan mahtuu juuri ja juuri alpakan villasta tehty viltti ja laaman kuvilla koristeltu pipo, chullo.

cu13

Muutaman päivän vierailuksi suunniteltu pysähdys venähtää jälleen hieman pidemmäksi ja siltikään emme ehdi kiertämään kaupungin keskustan lähistöllä olevia inkatemppeleiden raunioita tai koluta kaupungin lukuisia museoita, saatikaan osallistua ilmaiselle kaupunkikävelykierrokselle, joka kuulemamme mukaan on oikein hyvä. Päivät vain valuvat nauttien ympäröivästä hieman ränsistyneestä kauneudesta, korkeaan ilmanalaan totuttelusta, kahviloissa istuskelusta ja kaduilla haahuilusta. Näin kai ne kaikki kaupunkilomat tulisikin viettää, hitaasti ihmetellen ja pikkukaduille poiketen.

Jos haluat nähdä mahdollisimman paljon Inkojen maailmaa, kannatta Cuscossa vieraillessa ostaa Boleto Turístico (130 PEN), joka on voimassa 10 päivää, ja joka oikeuttaa sisäänpääsyyn Inkojen temppeleiden ja kaupunkien raunioille niin Cuscossa, kuin sen lähellä olevassa Sacred Valleyssa. Lisäksi tuolla lipulla pääsee mukaan iltaisin Centro Qosqolla järjestettävään tanssi- ja musiikkishowhun. Boletos Turísticos:ta myydään nähtävyyksien edustalla sekä lippuja myyvässä Ministerio de Cultura toimistossa (www.boletoturisticocusco.net).

Lento Lima-Cusco LAN Airlines 137,15€/hlö
Majoitus Hostal Qorikilla, kahden hengen huone omalla kylpyhuoneella, 90 PEN (23,5€)
Taksi kaupunkialueella 4 PEN (1€)
Pyykinpesu 2,5 PEN/kg (0,65€/kg)
Sisäänpääsy Inca Museum 10 PEN (2,6€)
Lounasaikaan Sandwich, ranskalaiset ja juoma, ravintola Fuego, 20 PEN (5,2€)
Menu Turistico: alkukeitto, paistettua taimenta riisillä ja paistetuilla perunoilla, jälkiruoka ja juoma 15 PEN (3,9€)
Baby alpaca viltti 40 PEN (10,4€)
Cafe Latte 8 PEN (2€)