Temppelietiketti

isotemppeli

Japanilaisista 84% on sekä shintolaisia että buddhalaisia. Kahden eri uskonnon tavat ja uskomukset ovat aikojen saatossa sekoittuneet ja on hyvin tavallista, että toinen uskonto toimittaa osan elämän juhlarituaaleista ja toinen taas toisen puolen. Niinpä esimerkiksi lapsen syntymää juhlitaan shintolaisin menoin, kun taas hautajaiset järjestetään buddhalaisittain ja paikalle kutustaan buddhalainen munkki. Häät ovat perinteisesti järjestetty shintolaisessa temppelissä, mutta shintolaisen seremonian rinnalla on viime aikoina alettu juhlia avioparia kristillisin menoin siunauksineen ja valkoisine hääkakku-unelmapukuineen. Japanilaisen ystävämme Mikin mukaan japanilaiset eivät ole kovin uskonnollisia, temppelissä käydään lähinnä elämän suurten tapahtumien yhteydessä. Shintolaisuus ja buddhalaisuus näkyy kuitenkin päivittäin japanilaisten käyttäytymisessä, tavoissa ja rituaaleissa, ja on usein hankalaa erottaa, mikä käyttäytymismalli on peräisin uskonnosta ja mikä perinteisista rituaaleista ja taikauskosta.

Shintolaisuus on polyteistinen uskonto, jossa jumalat ovat ympäröivässä luonnossa. Japanissa pyhät paikat ovatkin liitoksissa aina luontoon, punainen torii-portti erottaa maallisen ja jumalallisen maailman ja johdattaa temppeliin tai luonnonkauniiseen paikkaan, jossa jumaluuden ajatellaan näkyvän. Ihmisen luomien temppeleiden kauniit ja harmoniset puutarhat liittävät temppelin luontoon ja jumaluuteen. Temppeleiden sisäänkäyntejä ja alttareiden edustoja vartioivat Japanin metsistä löytyvien eläinten patsaat, jumaluuden ajatellaan asuvan myös luonnon eläimissä. Ketun hahmo toistuu japanilaisessa taiteessa ja usein kettupatsas istuu myös alttareiden lähettyvillä viestikäärö/avain suussaan tai tassun alla. Kettu on yhden shintolaisuuden tärkeimmän kamin (jumaluuden/hengen), Inarin, viestinviejä.

kettuvahti

Kamakurassa Miki vei meidät tutustumaan shintolaiseen Tsurugaoka Hachiman-gu- temppeliin ja kertoi kuinka käyttäytyä oikeaoppisesti temppelissä vieraillessa.

Shintolaisuudessa keskeistä on käsitys puhtaudesta ja epäpuhtaudesta, jumalien eteen ei voi astua epäpuhtaana, joten kädet ja suu pestään ennen temppeliin astumista. Jokaisen shintolaisen temppelin edessä on lähde tai muu vesipiste, josta vettä otetaan kauhalla puhdistautumiseen.

mikipuro

Tsurugoaka Hachiman-gu temppelin edustalla on pienempi rakennus, jonka katoksen alla on suuri kirstu. Samanlainen kirstu löytyy myös rappusten päältä päätemppelin sisältä. Heittämällä kirstuun kolikon saa toivoa jotain. Välittömästi kolikon heiton jälkeen tulee kumartaa kahdesti ja vielä taputtaa kahdesti käsiään yhteen, jotta toive toteutuisi.

taputus

Toiveensa, rukouksensa tai tervehdyksensä voi myös kirjoittaa temppeleistä ostettaviin puisiin laattoihin (joissain tenooekeussä olen myös nähnyt erilaisia paperisia toivelappuja). Toiveet ripustetaan niille tarkoitettuihin telineisiin. Tsurugoaka Hichiman Gu-temppelissä ihmiset olivat pääsääntöisesti toivoneet hyvää terveyttä itselle ja läheisilleen sekä onnea elämäänsä, joku toiveidensa opiskelupaikkaa ja toinen taas vauvaonnea. Olipa joku toivonut vain saavansa olla aivan rauhassa.

toiveet

toivevaatteet

Shintolaisessa temppelissä on mahdollista ostaa itselleen ennustus tulevasta. Miki kertoi, että yleensä ne ostetaan suoraan papeilta, mutta Tsurugoaka Hichiman Gu:ssa ennustus ostettiin ennustusautomaatista (100 yeniä, 0,78€). Minun ennustukseni ei tietänyt mitenkään suurensuurta onnea tulevaisuudessa ja lapussa oli myös ohje pudottaa ennustus temppelialueella olevaan puulaatikkoon, jottei ennustus toteutuisi.

ennustusautomaatti

ennustuslaatikko

Jos taas on onnekas ja ostettu lappu ennustaa ruusuista tulevaisuutta, taitellaan lappu kolmeen osaan niin, että teksti jää taitosten ulkopuolelle ja sidotaan lappu temppelialueella olevaan telineeseen tai Sakaki-puuhun, jolloin ennustus menee perille kameille.

ennustussolmulla

sake

Joidenkin suurempien temppeleiden alueelta löytyy suuria sake-tynnyreitä. Riisiviinaa käytetään shintolaisissa juhlamenoissa ja temppeli saa sen lahjoituksena lähialueiden panimoilta. Yleensä kuitenkin temppeleiden alueiden saketynnyrit ovat tyhjiä, koska saken tarve on hyvin vähäistä. Panimoille on kuitenkin tärkeää, että oman yrityksen tynnyri näkyy temppelialueella, vaikka lahjoitus olisikin ollut vain yksi täysi pullo.

pikkutorii

Punaiset torii-portit näyttelevät suurta osaa shintolaisuudessa. Temppeleihin kuljetaan sisään ja ulos torii-portin alitse, joka tuo temppelissä kävijälle onnea elämään.

Mainokset