Puraisu Isoa Omenaa

Limassa samassa Airbnb-majapaikassa asusti kanssamme sanfranciscolainen John, joka maalaili terassilla istuessamme eteemme kuvia New Yorkista. Yhdysvaltojen kuuluisimman kaupungin talot nousivat emäntämme Ana Marian kirkkaankeltaisen terassimme takaa, mielikuvituksessamme ne terassinväriset taksit tööttäilivät juuri siinä meidän talomme jykevän takorautaportin takana ja kun hieman pinnistelimme, pystyimme näkemään silmät kiinni laittaessamme Central Parkin leveät puistotiet, joiden ylle kaartuvat tammenoksat loivat varjoa kesähelteillä. Vesi herahti kielelle Johnin kertoessa New Yorkin herkuista, kaupungista löytyvät aivan varmasti kaikki maailman maut, söpöt kahvilat ja upeat ravintolat.

Mieleen jäi kytemään Johnin kertomat herkkuruuat, soijalatet ja kuppikakut, sekä toivomus päästä kurkkaamaan New Yorkilaiseen ravintolakulttuuriin hieman tarkemmin. Tällä reissulla ruoka on ollut toissijainen asia, rahat on laitettu muihin elämyksiin ja varsin usein kukkaron nyörit ovat tuntuneet tiukoilta ravintolaa valitessa. Perussa ja Boliviassa syydimme kolikoita hieman anteliaammin ruokaelämyksiin ja istuimme varsin usein päivällisaikaan siellä kylän hienoimmassa ravintolassa. Ja kun jollekin himolle antaa pikkusormen, vie se laulun mukaan koko käden. Niinpä New Yorkissakin vieraillessa suunnitelmissa oli vaihtaa kuppinuudelit johonkin ihan muuhun.

nyf11

Satuimme kylmään, pakkasessa värjöttelevään kaupunkiin ruokaelämysten suhteen aivan oikeaan aikaan. Meneillään oli NYC Restaurant Week, joka on järjestetty kaksi kertaa vuodessa jo 21 vuoden ajan. Festivaalin nimi huijaa hieman, sillä oikeasti tuo ravintolajuhla kestää kolme viikkoa, joiden aikana yli 300 kaupungin ravintolaa tarjoaa lounas- ja illallismenun varsin huokeaan hintaan (lounas 25$ ja illallinen 35$). Päädyimme festivaalin viimeisenä päivänä amerikkalaista finediningiä tarjoavaan yhden Michelin tähden ravintolaan Dovetailiin aivan American Museum of Natural History:n takakaduille. Odotukset olivat korkealla, se kuuluisa tähtihän tekee ruuasta varmasti maistuvaa. Miltei tuntiin venynyt vapautuvan pöydän odotteluaika ja sitä seurannut kiireinen tarjoilu saivat pienen ärtymyksen pintaan. Piilevä turhautuminen taisi maistua myös ruuassa, se kun ei soitellut ihan niitä ruokataivaan fanfaareja. Hyvää siis oli, muttei kuitenkaan ihan niiin spesiaalia, kuin ajattelimme etukäteen. Meidän pienestä pettymyksestä huolimatta NYC Restaurant Week on varmasti kokemisen arvoinen, kolmensadan ravintolan joukossa ihan varmasti löytyy niitä helmiäkin. Seuraavan kerran NYC Restaurant week:in puitteissa ravintoloihin pääsee syömään kesällä, seuraa festivaalin facebook-sivuja, kesän ruokaviikkojen päivämäärien pitäisi tulla julki ihan pian!

nyf9

Hienompien ravintoloiden lisäksi kaupunkiin saapuessamme oli meillä tarkoitus tutustua myös siihen amerikkalaiseen pikaruokaan. Ja nyt tarkoituksena ei todellakaan ollut ahtaa hampparia naamaan mäkkärillä tai hakea tacoja Taco Bellistä, vaan tutustua ns. hieman parempiin, pienemmässä mittakaavassa toimiviin pikaruokaravintoloihin. New Yorkin kaduilla laahustellessa nenä yläilmoihin käännettynä unohdimme usein siirtyä ajallaan kaupungin humusta ruokapatojen ääreen ja kun vihdoin ja viimein kuulimme mahojemme murinan katujen hälinän yli, oli molempien nälkä jo aivan sietämätön. Verensokerin laskiessa kriittisen alhaalle unohtuivat mielestä ne lukemattomat ravintolat, joita meille oli suositeltu, ja käsi hamuili lähimmän ruokapaikalta näyttävän paikan ovenkahvaa. Ensimmäisenä iltana seisoimme pitkän lentomatkan ja lähikujien tutustumisen jälkeen Shake Shackintiskillä ja melkein tirskautin väsymyksen jälkeisen onnenkyyneleen haukatessani palasen ravintolan portobellopihvistä kasvisburgeria. Taivaallista, hyvää, fantastista, ihanaa!
Pikaiset burritot taas napattiin nassuun Chipotlessa, jonka liukuhihnalla tehdyt meksikolaisherkut eivät kyllä mielestämme hävenneet laisinkaan Lincoln Squaren lähistöllä sijaitsevan meksikolaisravintola Harry´s:in burritoille. Tosin tuolla Harry´s:llä meksikolaispöperöt saivat kyytiä Brooklyn Breweryn maltaalla. Brooklynin olutpanimoon on muuten mahdollista päästä tutustumaan ja samalla kierroksella voi myös maistella newyorkilaispanimon herkkuja. Lisää tietoa löytyy täältä.

Suomalaisiin naistenlehtiin on jo muutaman vuoden ajan ujuttautunut söpöjä kuvia cupcakeista eli kuppikakuista. New Yorkissa kävelimme lukuisien söpöjen kuppikakkukahviloiden ohi, yksi löytyi juurikin tuon Lincoln Squaren lähistöltä ja toinen SoHosta. Pyörimme noilla alueilla useampanakin päivänä ja siirsin kuppikakkuhetkeä aina seuraavaan hetkeen, jotenkin kun aina onnistuin kävelemään kuppikakkujen ohi juuri silloin, kun mahani oli täynnä tai kun olin juuri ryystänyt ison kupin kahvia. Eniten minua harmittaa, että missasimme tuon SoHon Little Cupcake Bakery:n, jonka ohi kävelin kahdesti kuolaten. Onneksi sentään kuva tarttui matkaan ja ne New Yorkin kuppikakut syötiin ihan jossain muualla, kahvilassa, jonka nimikään ei jäänyt mieleen.

Majailimme New Yorkissa ollessamme Brooklynissa. Jykevän Brooklyn Bridgen juuressa sijaitsee muutamakin huippuhyvä pizzeria, olimme menossa siihen kuuluisampaan ja usein New Yorkin parhaaksi pizzeriaksi palkittuun Grimaldiin, mutta poikkesimmekin sisään Juliana´s Pizzaan. Small-kokoinen pitsa oli aivan valtava ja koostumus aivan täydellinen, ohut pohja, sopivasti mozzarellaa, prociuttoa ja rucolaa. Loistavaa ruokahetkeä täydensi jäätelöpallot kahveineen miltei naapurissa, Brooklynin jäätelötehtaalla.

Sanfrancicolainen John kertoi bageleiden olevan sitä oikeaa newyorkilaista evästä. Monista yrityksistä huolimatta emme löytäneet kävelyretkillämme sitä juuri oikeaa bageliravintolaa, joten bagelin maistelu jäi seuraavalle New Yorkin reissullemme. Tosin varmasti silloinkin tulee maisteltua sitä sun toista herkkua, Isoa Omppua ei voi syödä yhdellä haukulla.

Mainokset

New York, New York, New York!

”Lopulta näin koneen ikkunasta saaren. Siipi peitti näkymän, taas paljasti: tutut pilvenpiirtäjät kohosivat kohti taivasta, neulankärkinen korkeimmalle, tavaaseen piirrosta tekevä harppi. Kuin olisin saapumassa uneen, jonka olin nähnyt tuhansia kertoja, kuin olisin laskeutumassa lapsuuteeni, niin tuttu kaupunki oli, vaikken koskaan ollut sitä nähnyt.”

Riikka Pulkkinen, Vieras

Keltaiset taksit, punatiiliset palotikkain varustetu talot, valtava Central Park tuhansine lenkkeilijöineen, hopeiset, kolistelevat metrot, persoonalliset, kiireiset asukkaat, pikkukoiriaan ulkoiluttavat kultakoruin koristellut vanhemmat rouvat, graffiteilla peitetyt kivijalat, Time Squaren seinänkorkuiset, hypnoottiset valomainokset ja kulmakuppilat soijalatteineen ja bageleineen. Aivan kuin olisin ollut jo täällä, kävellyt pitkin viidennettä avenueta, kantanut kädessäni tuopin kokoista kahvia maidolla, katsellut useaan kertaan sisään kadulle kääntyvistä ikkunoista, suoraan keskelle newyorkilaisten elämää, heilutellut silkkinauharipaisia paperikasseja, hurmioitunut ympärillä olevasta sykkeestä ja koettanut imeä itseeni mahdollisimman paljon New Yorkia -kuvia, tuoksuja, ääniä ja kaikkea sitä mitä tuo mahtava kaupunki pitää sisällään.

ny2

ny26

ny12

Iso omena vie jalat alta, tuntuu, etten ehdi päätäni kääntää niin nopeasti, että voisi tallentaa aivan sen kaiken, mitä ympärillä tapahtuu. Muutaman korttelin mittainen kävelylenkki on hengästyttävä, ei matkan, vaan niiden elokuvista, kirjoista ja lehdistä tuttujen New Yorkin tunnusmerkkien vuoksi. Jokainen poikkikatu tarjoaa uuden seikkailun, tai vähintäänkin söpön kahvilan tai industrialistiseen asuun, betoniin ja metalliin verhotun Delin. Päivät sisältävät pakkasesta huolimatta kymmeniä tuhansia askelia, monta paperimukillista kahvia ja yhtä monta syvää huokausta – miljoonien muidenkin lailla, taidan olla rakastuntu tähän kaupunkiin.

ny24

ny25

Pakkanen kulkeutuu takin alle ja pistää värisemään, Central Parkin pikkukoirat ovat saaneet toppavaatteet yllensä, lapset pukevat luistimia jalkaansa ja liukuvat musiikin tahdissa niin puiston peilikirkkailla jäillä kuin Rockefeller Centerin pienessä maailman maiden lippujen ympräröivässä kaukalossa. Kovasta pakkasesta huolimatta aurinko piirtää nenänpäähän pisamoita ja saa huurteeseen kietoutuneet massiiviset tiilitalot kimaltamaan.

ny10

ny16

ny17

Luonnontieteenmuseo tarjoaa lämpöä, dinosauruksia ja buffeleita. Museon takana taas käytämme hyväksemme kaupungissa meneillä olevaa Food Week -festivaalia ja lounastamme fleecetakeissa ja valluskengissä Michelin tähden ansainneessa ravintolassa. Muistutan itselleni koko kolmen ruokalajin lounaan ajan, etteivät nämä viimeisen päälle pukeutuneet newyorkilaiset näe meitä enää ikinä, reissussa rähjääntyneellä ulkomuodolla ei ole siis väliä,  ei edes täällä hieman paremmassa ravintolassa.

Päivitämme rinkkamme sisältöjä, pistän tilin viimeisetkin hilut haisemaan SoHossa ja pitkästä aikaa, aivan New York visiittimme lopulla, kuljen kaduilla miltei yhtä tyylikkäänä kuin newyorkilaissisareni, kannat kopisten ja uuden kevättakin helmat hulmuten alkuviikkoa huomattavasti lämpimämmässä kevättuulessa. Manhattanin lisäksi tutustumme Brooklyniin, jossa hotellimme sijaitsee. Etsimme pyöräkauppaa Kensingstonista, kuvaamme Manhattanin pilvenpiirtäjien siluettia pimenevässä illassa Brooklyn Heightsin rantakadulla ja katsomme siltä kuuluisalta Brooklyn Bridgeltä Manhattanin eteläkärjen takana siintävää sitä vielä kuuluisampaa kaupungin maamerkkiä, vapaudenpatsasta.

ny13

ny14

ny18

ny19

Päivät kuluvat katsellen maailmanmenoa, hengittäen New Yorkin elämää, mutta myös nauttien reissumme parhaimmasta majoituksesta. Hotellin leveä sänky on niin täydellinen, tyynyt juuri sopivat ja aamuisin peitto niin lämpimän raskas, että joinain aamuina hieraisemme unihiekat silmistämme ilman kellonsoittoa ja ne aamukahvit peiton mutkassa venyvät puolen päivän paremmalle puolelle. Ja mihinkäs meillä kiire, luksusmajoitus on osa nautintoa ja tämä reissu New Yorkiin tuskin on se elämämme ainoa, haikailemme takaisin kaupunkiin, vaikkemme ole vielä pois lähteneetkään.

 

Baby I’m from New York! 
Concrete jungle where dreams are made of, 
There’s nothing you can’t do
Now you’re in New York! 
These streets will make you feel brand new, 
Big lights will inspire you, 
Hear it for New York! 
New York, New York, New York

Alicia Keys, New York

 

ny15

ny7

ny20

ny22

ny11

Majoitus Aloft Hotel New York, kahden hengen huone 100€/yö
7 päivän rajoittamaton metrokortti 30$+kortti 5$ (yht 25,6€), Lentokenttäjuna 5$ (3,6€)
Sisäänpääsylippu American Museum of Natural History 50$/2hlö (36€)
Kolmen ruokalajin lounas Dovetail 25€/hlö (18€)

Yhdestoista kuukausi

Reissumme kahden viimeisen kuukauden aikana teimme jonkinlaista surutyötä loppuvan reissun suhteen ja pakkasimme kuudenkymmenen päivän sisään ehkä hieman liian paljon tekemistä. Tiiviin reissaustahdin vuoksi blogikin päivittyi hieman hitaanpuoleisesti ja kuukausikoonnit jäi tekemättä aivan kokonaan. Vaikka tämä kuukausikoonti onkin omistettu yhdennelletoista kuukaudelle, on se myös ylistys (sekä budjettitilitys) koko Etelä-Amerikalle.

Ennen reissuahan meillä ei ollut tarkoitus mennä Etelä-Amerikkaan laisinkaan. Tai ainakaan emme uskaltaneet sellaisesta haaveilla. Me kun emme osaa espanjaa sanaakaan, eihän sitä tuolla maailmankolkassa voi ilman kunnon kielitaitoa pärjätä ja vaarallistakin siellä on, niin on kaikki puhuneet! Matkan edetessä reissausrohkeus kasvoi ja samalla myös halu kokea jotain ihan muuta. Unelmakohteeni Chile muuttui kalliiden lentolippujen vuoksi Peruun sekä pikakierrokseen Boliviassa ja road tripillä Kalifornian halki auton radiosta kuuluikin countrymusiikin sijaan espanjan kielen itseopiskelukasetin verbien taivutusmuodot sekä ne kaikista helpommat turistien tarvitsemat fraasit. Niinpä reissumme sai aivan yllättävän käänteen ja aivan kymmennen kuukauden lopulla laskeuduimme iloiseen, latinosäveliä tulvillaan olevaan Perun pääkaupunkiin Limaan.

lima12

lima3

Eihän se itseopiskelumateriaali kauhean pitkälle vienyt, varsinkin kun tiukka opiskelukuri muuttui Etelä-Amerikkaan saapuessa löysäksi kyllä me nyt paremmin käytännössä opitaan -mentaliteetiksi ja verbien tankkaaminen unohtui välittömästi espanjan kielen ympäröidessä meidät. Ehkäpä omasta ruosteisesta italiankielentaidosta oli sen verran hyötyä, että pärjäsimme suhteellisen hyvin pistämällä italian ja espanjan kielen sanoja peräkkäin sekä höystäen puhettamme suurilla käsiliikkeillä ja eleillä. Mutta jos ja kun joskus sinne Chileen pääsen, aion olla valmistunut paremmin ja lupaan opetella espanjaa jo etukäteen kansalaisopiston kielikursseilla jotta pääsisi vielä syvemmälle sisään maan kulttuuriin ja tapoihin, ja että keskustelut paikallisten kanssa olisi jotain muuta kuin kiitoksen sanomista ja kuulumisten kyselyä.

Yhdestoista kuukausi alkoi Pohjois-Perussa Mancoran hiekkarannoilla, jossa vielä viimeisen kerran tällä reissulla vietimme ihan oikeaa rantalomaa. Timo surffasi kymmenien surffareiden ja isojen aaltojen sekamelskassa, minä taas luin kirjoja, päivitin blogia ja istuin varsin usein norjalaisnaisen pitämän, mukavan majapaikkamme isolla parvekkeella ihan vain nauttien kiireettömästä elosta. Mancorassa juhlistimme synttäreitäni sekä vuosipäiväämme, ja mikäpä juhliessa, sillä tuo pieni Pan American varrelle kiireesti kyhätty rantakaupunki on täynnä toistaan parempia ravintoloita ja synttärikakunkin saimme nauttia Cafe Laten kanssa. Tuolla yhdeksän päivän vetelääkin vetelämmällä oleskelulomalla oivalsin jotain rantalomista, väsyneenä ja levon tarpeessa lötköttelyloma rannalla tai vaikkapa siellä parvekkeella kangastuolin pohjalla hyvän kirjan parissa voi olla ihan paras tapa viettää niitä vuoden harvinaisia lomahetkiä.

kuu11

kuu5

Rantalomalta siirryimme Andien rinteillä sijaitsevaan Inkojen pääkaupunkiin Cuscoon. Kymmenen kuukauden aikana olemme löytäneet meille sopivan tavata reissata ja tutustua uusiin maisemiin, siis hitaasti, rauhassa ja hötkyilemättä kaduilla kävellen ja ympäröiviä taloja tiiraillen sekä paikallisia seuraillen. Cuscoonkin tutustuminen sujui tuttuun tapaan ja jälleen hitaan lohnimisen vuoksi jäivät ne Cuscon kaupungin tarjoamat inkojen muurit ja rauniot näkemättä, tosin tämä korjattiin kyllä Machu Picchulle kapuamisella. Tällä reissulla on tullut tuosta meille passaavasta rauhallisesta nähtävyystutustumistahdista ja yleisestä fiilistelystä huolimatta nähtyä vaikka sun mitä upeaa, ja vaikka Machu Picchu yksi niistä Etelä-Amerikassa eniten odottamista asioista olikin, ohitimme sen ei nyt ihan olankohaituksella, mutta varsin vaatomattomin wow-huudahduksin. Mutta tämähän ei tarkoita, etteikö se olisi upea paikka, sillä vuorten väliseen korkeaan notkoon viidakon keskelle täydellisellä tarkkuudella rakennettu mystinen kaupunki on kyllä varmasti käymisen arvoinen paikka!

kuu2

kuu1

kuu4

Machu Picchulta suuntasimme Inkojen Sacred Valleyhyn Urubamban kylään emme tuijottelemaan lukuisia Inkojen rakennelmia, vaan tutustumaan paremmin laamojen ja alpakoiden sekä Perun vuoristokansojen elämään. Aika Jorgen luona Llama Backpackers -hostellissa vierähti aivan liian nopeasti, vaellukset lähivuorille, laamojen taluttelu ja jutustelu Jorgen kanssa Perun nykymenosta sekä myös hurjista ideoista olisi viihdyttäneet meitä vielä paljon pidempäänkin. Haikein mielin kuitenkin jatkoimme matkaa Lake Titicacan rannalle Punon kaupunkiin ja muutaman päivän pällistelyn jälkeen siirryimme bussi-puulautta-pikavene-yhdistelmällä Boliviaan La Pazin kaupunkiin.

Ja vaikka kuinka yhdennentoista kuukauden alussa latasimme akkuja meren laineiden liplatusta kuunnellen, meinasi La Paz ensimmäisenä iltana olla hieman liikaa: liian meluisa, liian vauhdikas, liian sotkuinen, liian saasteinen, ihan liian kaikkea! Päivien kuluessa silmä ja mieli tottuivat La Pazin sekamelskaan ja me ihan oikeasti tykästyimme kaupunkiin niin paljon, että hyvästelimme sen yhtä haikeissa mielialoissa, kuin Urubamban edellisellä viikolla. Onneksi lähtö La Pazista vei meidät yhteen reissumme hienoimmista seikkailuista, matkaan postikorttimaiseman perässä Sajaman kylään. Lumihuippuiset tulivuoret, tuhannet laamat ja alpakat, pieni uinuva kylä, aidot ihmiset, vaikuttavat auringonlaskut ja ajatus meistä neljästä matkalaisesta keskellä hiljaisuutta, maailmaa pakoilevassa kylässä. Tämän tulemme muistamaan ikuisesti.

kuu9

kuu8

kuu10

Siirtyminen Boliviasta Chilen kautta takaisin Peruun tapahtui jo reissumme viimeisen kuukauden puolella ja Arequipasta lähtiessä kohti Pohjois-Amerikkaa ja Eurooppaa oli mieleen vastustelusta huolimatta iskostunut ajatus kotimatkan aloituksesta. Pikainen Etelä-Amerikan pyrähdys tuntui ehkä siitä syystä sellaiselta viimehetken reissurimpuilulta, tosin höystettynä suurella seikkailuntunteella. Peru ja Bolivia olivat aluksi pitkän länsimaissa vietetyn ajan jälkeen hieman liian iholle tulevia, sekavia ja äänekkäitä, mutta hetken makusteltua varsin ihania ja sydämen vieviä paikkoja. Molemmista löytyi vielä sitä autenttisuutta, niitä kurttuisia kovan elämän viettäneitä mummoja, suloisen ränsistyneitä taloja, historian huokauksia, iloisia ihmisiä, upeita maisemia ja ennen kaikkea mielettömän hyvää ruokaa! Sanomattakin on selvää, että puolitoista kuukautta Etelä-Amerikassa oli aivan liian vähän ja tuo maanosa ja sen upeat maat kiehtovat entistä enemmän. Niinpä Chilen lisäksi siellä tulevaisuuden matkojen listalla on useita muitakin maita Etelä-Amerikasta sekä paluu takaisin Jorgea moikkaamaan piskuiseen Urubambaan.

laamaska2

No se talouspuoli sitten. Kun reissua on jäljellä ne pari kuukautta ja tilillä onkin vielä hieman suunniteltua enemmän rahaa, tapahtuu budjettikurissa pieni retkahdus. Enää lautaselta ei löydykään sitä kylän halvinta evästä, vaan lounaat ja päivälliset vedetään napaan siellä hieman paremmissa ravintoloissa kielen makunystyröitä helliviä ruokia maistellen. Eipä siis ollut yllätys exelin kokoomataulukoita katsellessa, että reissun aikana eniten päivittäisiin ruokamenoihin meni rahaa juurikin Perussa, kokonaiset 27,30 euroa päivässä henkilöä kohden, siis henkilöä kohden! Viimeisien kuukausien teemana on todellakin ollut elämästä, reissusta ja vapaudesta nauttiminen, sen huomasi myös yhdennentoista kuukauden viimeisinä päivinä vyötäröä kiristävistä lököhousuista, mutta myös mieleen jääneistä reissumme parhaimmista aterioista.

kuu7

Majoituksenkaan suhteen emme enää olleet niin rahantarkkoja, vaan valitsimme sen halvimman vaihtoehdon sijaan sen seuraavaksi halvimman. Majoituksiin Perussa meillä meni rahaa 22,6€/yö, Boliviassa yöpyminen maksoi miltei saman verran kuin Perussakin, 22,3€/yö. Yhteensä rahaa Perussa meni kuukaudessa 1224€/pää, eli noin 38€/pää/päivä ja Boliviassa taas kahdeksassa päivässä tuhlasimme 288€/reissaaja, jolloin yhden päivän aikana rahaa hävisi tililtä keskimäärin 36 euroa. Jos olisimme reissanneet samalla mentaliteetilla kuin matkamme alussa, eli tiukkaa talouskuria noudattaen, olisi päiväkohtaiset kulut varmasti olleet huomattavasti pienemmät, puolentoista kuukauden aikana kun tuli kokeiltua vaikka mitä aktiviteettejä, syötyä hyvin ja juotua turhan monta Lattea kahviloissa.

Onneksi voitimme kaikki ennakkoluulomme ja rohkenimme lähteä katsomaan Perua ja Boliviaa, reissaus Etelä-Amerikassa on ehdottomasti ollut yksi reissumme hienoimpia juttuja. Vielä joskus (mahdollisimman pian) mennään uudestaan, tosin hieman parempaa espanjaa puhuen!

Arequipa -nunnia, vanhoja taloja ja suuria kirjailijoita

are5

Matkan varrella eteen on osunut jos minkälaista temppeliä ja pyhättöä. Kaakkois-Aasian jälkeen olimme saaneet hengellisistä pytingeistä yliannostuksen ja kiersimme kaukaa kaikki hiemankin uskontoon viittaavat rakennukset. Reissun loppupuolella olimme jälleen valmiita astumaan sisään pyhiin taloihin ja Arequipassa, Perun toiseksi suurimmassa kaupungissa, saimme monen hotellihuoneessa iltapäivään venyneen päivän jälkeen ryhdistäydyttyä sen verran, että tutustuimme Arequipan yhteen kuuluisimmista nähtävyksistä, Monasterio de Santa Cataloniaan.

Monasterio de Santa Catalonia on aivan valtavan kokoinen, yhden korttelin vallannut nunnaluostari, jonka rakentaminen aloitettiin 1500-luvulla. Uskonnollisten maalauksien ja yleisen hengellisen tunnelman sijaan mielenkiintoisinta luostarissa on sen arkkitehtuuri; luostaria on rakennettu useilla eri vuosisadoilla, korjattu maanjäristysten ravisteltua rakenteita ja lopputuloksena on eriskummallinen, värikäs ja sokkeloinen pieni kaupunki kaupungin sisällä.

Sähkönsinistä ja poltetun oranssia, haalistuneita seinämaalauksia ja mukulaisia lattioita. Punaiset pelargoniat kukkivat paksuille kiviseinille ripustetuissa ruukuissa, luostarin valtavan yhteiskeittiön rautapatojen pohjille valui keltaista valoa katon savurei´istä. Hämäriin nunnien huoneisiin oli katettu englantilaista posliinia sohvapöydille, takahuoneessa sängyn virkaa toimitti puusta kyhätty lavitsa ja takapihalla kivestä oli muotoiltu tulisija ja taso kattiloille. Tyynnyttävistä rukoushuoneista oli käynti valoisille holvikaarien vierustamille aukioille, sinisille ja keltaisille, shakkiruutuisille ja kukkaloistossa kylpeville.

cat7

cat3

Luostarin seinien sisällä on tuhansia salaisuuksia ja lukemattomia mielenkiintoisia tarinoita. Ihmeitä on tapahtunut, sairaat yhtäkkisesti parantuneet ja kapeilla käytävillä on joskus kulkenut illan pimeinä tunteina muitakin kuin kaapuihinsa kietoutuneita nunnakokelaita. Vaikka luostarin käytävillä on 70-luvulta lähtien haahuillut enenvissä määrin ainoastaan tavallisia kaavuttomia tallaajia, asustaa luostarissa edelleenkin noin parikymmentä nunnaa, tosin heidän pyhiin tiloihinsa kaikenmaailman kulkijat eivät pääsekään kurkkaamaan.

cat8

Ihmeellisiä tarinoita maailmalle on ammentanut myös Arequipasta lähtöisin oleva, Perun tunnetuin kirjailija, Mario Vargas Llosa. Pääsin tutustumaan tuon 90-luvulla Perun presidenttiehdokkaanakin olleeseen ja Nobelin kirjallisuuspalkinnon pokanneeseen perulaiseen reissun aikana ihan vahingossa löytäessäni jonkun bambumökkiresortin huterasta kirjahyllystä herran Paratiisi on nurkan takana -kirjan, mutta täytyy kyllä myöntää, että Arequipan kolonialististen kivitalojen varjoissa kävellessäni en todellakaan tiennyt kulkevani samoilla kaduilla kuin Llosa aikoinaan. Tosin ei sankarikirjailijan synnyinkaupungissa mikään viittaakaan Perun kuuluisimpaan intellektuelliin, vaaleiden talojen kylkiä ei korista kupariset täällä asui Mario ennen kouluikää -kyltit eikä 1500-luvulta olevassa vanhassa keskustassa ole pääkatujen varsilla tai piazzojen keskellä myöskään sanailijaa esittävää patsasta. Siispä kirjailijan sijaan kaupungissa kävelevä turisti keskittyy aivan varmasti ihailemaan vanhojen kivitalojen yhtenäistä harmoniaa, puikkaa porteista sisäpihojen kahviloihin, istuu iltaa jossain Arequipan lukuisissa ravintoloissa, tai sitten pakoilee hieman tunkeilevaa vanhempaa saksalaisranskalaista seikkailijapariskuntaa hotellihuoneessaan pitkälle iltapäivään -kuten me teimme. Vaikka totta puhuaksemme, ehdimme mekin rakastua kaupungin kauniiseen vanhaan keskustaan, syödä loistavaa ruokaa ja käyttää jopa kamerammekin huollossa, lievästä kroonistuneesta matkaväsymyksestä ja liian ystävällisistä vanhuksista huolimatta.

are10

are7

Me ihastuimme kaupunkiin, sen jotenkin niin pehmeään sykkeeseen, kauniisiin taloihin ja hitaasti käynnistyviin aamuihin. Nautimme täysin siemauksin viimeisistä päivistämme Perussa ja Etelä-Amerikassa ja muistelimme vielä Suomeenkin palattuamme kaupunkia lämmölle, aivan kuin sokerisena kuorutteena maistuvan kakun päällä. Perun matkareittiä suunnitellessa kannattaa siis pitää kaupunki mielessä, kun se kotkistaan kuuluisa Colcan kanjonikin on siinä ihan lähellä (lentokoneesta näimme) ja yli kuusitonnisten vuorten huiputuskin onnistuu aivan kaupungin vieressä seisovalla Canchanin tulivuorella. Tai sitten voi ottaa vain vähän rennommin ja nauttia oleellisesta, siis hyvästä ruuasta ja kauniista kaupungista.

are3

are2

are6

are14

Majoitus Casona Mercaderes, kahden hengen huone omalla kylpyhuoneella ja aamupalalla 86 PEN (22,3€)
Kameran perushuolto 70 PEN (18€)
Illallinen Zig Zag -ravintolassa noin 15€/henkilö

Ihanan kamala kotiinpaluu

IMG_0477

Miten lyhyt aika vuosi onkaan? Ennen reissua se tuntui ikuisuudelta, pitkiltä päiviltä, loputtomilta viikoilta ja lukemattomilta kuukausilta. Bangkokin hälinässä elämä oli suuri seikkailu, mutta jo ensimmäisessä rantalomakohteessa ilman sähköä ja mukavuuksia iltaisin hikisessä pimeydessä viidakon ääniä kuunnellessa hiipi mieleen epäilys; mitä hittoa olenkaan mennyt tekemään, tätäkö se on tämä vuosi, vieläkö pääsisi takaisin kotiin? Tuon ensimmäisen paniikin jälkeen niitä koti-ikävä- ja reissuväsymyshetkiä tuli koettua useitakin, mutta matkan edetessä kotiin paluuta ennen määräajan umpeutumista ei enää mietitty. Satunnainen matalalentoinen mieliala kun kuului reissuun ja ajan myötä keksimme keinot tuon reissuväsymyksen taltuttamiseen. Samoin reissun edetessä myös se epäilys valinnan oikeudesta hävisi, vuosi oli ehdottomasti koko elämämme paras, upein ja mahtavin – ja taatusti tilin tyhjennyksen väärti!

Kotimatka tuntui koittavan aivan liian aikaisin, ääripäästä toiseen heittelevissä reissufiiliksissä olimme Itävallassa siellä aallonharjalla ja matkaa olisi voinut jatkaa vaikka kuinka – tai vaikka vain liukua aurinkoisien Alppien mäkiä vielä hetkisen. Todellin oivallus paluusta syntyi Heathrown lentokentällä jatkolentoa odotellessa: ”Nää kaikki muutkin lennonodottajat puhuu suomea!” Oma erikoisuus oli viety kertaheitolla, hiljaisia ja vaaleita ihmisiä täynnä olleessa odotusaulassa mekin kuuluimme vuoden jälkeen porukan joukkoon.

Suomi näytti perjantaiyönä nukkuvalta ja turvallisen rauhalliselta. Taksi kurvaili Timon siskon luo autioilla kaduilla, pajunkissat värisivät viileässä kevättalven yössä, maa oli harmaanruskea muisto viime kesältä. Aamulla (ajallaan kulkevan) junan ravintolavaunussa kahvi maistui suodatinpussin läpi sihdatulta, mutta kyyneliä silmiin nostattavan tutulta. Pohjoisen pikkukaupungissa vastaanottokomitea täräytti fanfaarit ilmoille ja onneksi muillakin kostuivat silmäkulmat, ei ainoastaan minulla. Ennen lähtöä kahvittelimme lapsuudenkodissani perheidemme voimin. Paluutakin juhlistettiin samanlaisin menoin ja siinä vihreän sohvan käsinojalla tasapainotellessani olo oli kuin ei olisi missään käynytkään.

koti1

Kotiseutu tuntuu niin kovin pieneltä, maailma täältä käsin katsottuna aivan valtavalta. Pari päivää kevätpölyn pinnoittamilla kylän kaduilla käveltyä on kaikki aikaisemmin tehdyt tulevaisuuden suunnitelmat kyseenalaistettu, valmiit ratkaisut hylätty ja tulevaisuus tuntuu aikaisempaan epävarmemmalta – mitä ihmettä sitä elämällään tekisi? Mielessä on käynyt molemmilla rinkan pakkaaminen ja karkaaminen uudelleen tien päälle. Viimeisien päivien ajatusleikkinä onkin ollut ”Minne nyt lähtisit, jos sinulla olisi vähän enemmän rahaa tililläsi?”

Ruisleipä maistuu edelleenkin ruisleivälle, piimä piimälle ja oma tyyny tuntuu maailman parhaimmalle. Sauna on lämminnyt keskellä päivääkin ja omat pyörät on nostettu varastosta kelirikon vaivaamille hiekkateille. Olen hankkinut pikkukylän kirjastokortin (ja lainannut järkälemäisiä kirjoja), sopinut lyhytaikaisen työsopimuksen pikkukylään ja olemme avanneet yhteisen pankkitilin sekä keskustelleet alustavasti pankin kanssa asuntolainan hakemisesta. Kelalla ilmoitimme saapumisestamme takaisin Suomeen ja näppäilin netissä uuden verokortin itselleni. Rinkat tavaroineen ovat saunoneet puoli päivää ja viimeistään korkea lämpöisissä pesuissa mahdolliset luteet ovat kuolleet. Tänään kapusin vuoden odottelun jälkeen hevosen selkään ja pääsin ihan oikeasti kouluratsastuskiemuroiden pariin. Tätä on ollut ikävä!

muru3

Kolme Suomessa vietettyä kokonaista päivää on siis mennyt hetkessä asioita hoidellessa ja uusien asioiden hoitamista suunnitellessa. Suuremmille tuumailuille ei ole ollut aikaa ja ehkä siten ei tätä koko tilannetta ole osannut edes ymmärtää. Tunteet ovat ristiriitaiset: on hyvä olla kotona tuttujen ihmisten parissa, tutuissa ympyröissä, mutta toisaalta se tuttuus ja pienuus ahdistavat, maailma kun tuntuu huutavan meitä takaisin luokseen. Ehkä nämä tunteet ja ajatukset löytävät uomansa arjen astuessa elämään, uudet asiat – ensimmäisen oman kodin hankinta ja uusi työ – tuovat siihen kotimaaneloon uusia mukavia haasteita. Toivottavasti kulunut vuosi toisi sitten elämään rikkautta uusien ajatusten ja voimavarojen muodossa.

Blogihan ei tule ainakaan hetkeen hiljentymään. Olen nimittäin päässyt reissumuisteloissa vasta Boliviaan saakka. Boliviasta reissasimme takaisin Peruun, josta taas lensimme kalsean kylmään, mutta ihastuttavaan New Yorkiin, jonka jälkeen vuorossa olikin sitten monen maan Euroopan tournee. Pysy siis kuulolla, jutut jatkuvat, vaikka jalat ovatkin jo Suomen maankamaralla!

IMG_0461