Revanssi Via Ferratalla

Nelisen vuotta sitten vaelsimme Itävallan vuorien huipuilla. Viikon vaeltamisen jälkeen olin sen verran totuttautunut korkeisiin paikkoihin, että päätimme lisätä hieman panoksia ja ennen kuin huomasinkaan olin kiinnittämässä itseäni valjaista vuoren seinämään kiinnitettyyn rautareittiin. Pahimmissa painajaisissani unen kauhu liittyy aina korkeisiin paikkoihin ja tipahtamiseen, pelkään siis tosissani korkeita paikkoja – jopa enemmän kuin pimeää. Hengissähän tuosta ensimmäisestä Via Ferrata yrityksestä selvittiin, mitä nyt vietin reitin keskivaiheilla tunnin itkeskellen ja itseäni kooten, jalat kun muuttuivat ylikeitetyiksi makaroneiksi, eikä eteneminen onnistunut pelon vuoksi niin ylös kuin alaskaan päin.

Sacred Valley, Inkojen pyhä laakso, on täynnä Inkojen aikaisia raunioita ja suurin osa turisteista saapuukin laakson pieniin kyliin historialliset kivikasat ja rakennukset mielissään. Monista yrityksistä huolimatta emme saaneet aikaiseksi hankkia taksikyytiä Morayn ihmeellisille koelaboratorioille, eli ympyrän muotoon rakennetuille viljelyterasseille, saatikaan käveltyä sieltä inkojen aikaiselle suolakaivokselle. Vietimme melkein viikon Urubambassa Jorgen pitämässä Llama Pack Backpackers – hostellissa, vaelsimme lähivuorilla, paimensimme laamoja, harjoitimme tasapainoamme slacklinella, kuuntelimme Jorgen tarinoita Himalajan vuorilla kiipeilystä ja siellä koetuista lentävistä tulessa olevista laamoista (kaikkea sitä hapenpuute aiheuttaakin) ja vain nautimme vähän kuin kotona oleskelusta, me kun olimme koko hostellin ainoat asukkaat.

urubam3

urubam5

urubam6

urubam9

urubam2

Aktiviteettientäytteisen viikon kruunasi laamavaelluksen ohella revanssi rautareitillä, Urubamban Via Ferratalla. Lupauduin vähän vahingossa matkaan, kun en kehdannut Jorgelle -kokeneelle kiipeilijälle- sanoa, etten ehkä haluakaan, kun pelottaa. Taas valjaita päälle sujauttaessa ja jalkaa ensimmäiselle rautatikkaalle laittaessa jalat alkoivat temppuilla, muuttuivat vakaista sääristä lötköiksi pelkurikintuiksi. Sinnikäästi kuitenkin raahasin koipea tikkaalta toiselle, tasanteelta seuraavalle, siirtelin varmistusköyden lukkoja rautareitin vaijerin kiinnityskohtien puolelta toiselle. Oppaamme hengitteli jatkuvasti niskaani ja sai minut sisuuntumaan, pakko päästä nopeampaa eteenpäin ja unohtaa pelkoni, minähän vielä näytän kaikille (ja ehkä eniten itselleni)! Ja yhtäkkiä ne makaronijalat muuttuivatkin käskyjä vastaanottaviksi, reippaasti kapuaviksi. Mielestä kaikkosi se Itävallan rautareitillä koettu kauhukokemus ja paniikki, ylöspäin kapuaminen muuttui mukavaksi, jopa nautittavaksi. Maisemat olivat huikaisevat alas viljelymaan peittämään laaksoon ja saatoimmepa hetken ajan haaveilla myös vuoren rinteeseen vaijereiden varaan ripustetuissa kapselihotelleissa yöpymisestä. Ja ne paperipussista kaivetut eväät siellä pienen jyrkänteen reunalla valjaista kallioseinämään kiinnitettynä maistuivat paremmilta kuin koskaan!

vf4

vf2

vf20

vf3

vf21

Euforinen olotila hengissä selviämisestä ja 400 metrisen kallioseinämän selättämisestä ei päättynytkään vuoren huipulle, vaan adrenaliiniin keräämistä elimistöön jatkettiin vielä laaksoon laskeutumisen verran. Alas päin ei mentykään polkua tallaten vaan vauhdikkaasti viittä eri kaapelia pitkin liukuen. Vauhdinhurmassa vesi valui silmistä ja tuuli ujelsi korvissa, vauhtia nimittäin riitti! Laaksoon laskeutuessa naama oli yhtä hymyä, mikään ei voita pelkojen voittamisen auheuttamaa iloa ja onnistumisen tunnetta, mie pystyin sittenkin!

Eräs asia Urubambassa vaatii erityismaininnan, nimittäin ravintola El Huacatay, jonka pöydän ääressä söimme reissumme parhaan aterian, alpakkaa kahvikastikkeessa. Eikä muutkaan ruuat lainkaan huonoja olleet, palvelusta tai miljööstä puhumattakaan. Jos siis pistäydyt inkojen aarteita katselemassa, pysähdy myös tässä Urubamban aarteessa, et tule pettymään, lupaan sen!

Majoitus Llama Pack Backpackers 4-hengen dormihuone, 35 PEN/hlö (9€)
Via Ferrata + Zip Line , Natura Vive 255 PEN (65,7€)

Mainokset

8 thoughts on “Revanssi Via Ferratalla

  1. Hyvä Maiju!! Hienoa että onnistuit :) Voin vaan kuvitella millainen paniikki voi tulla, itselläki kun on lievää korkeenpaikankammoa. Oothan jo palkinnu itsesi jotenkin? :)

    • Tuon päivän jälkeen palkitsimme itsemme päivällisellä juurikin tuossa mainitsemassani El Huacatay -ravintolassa. Eväspussista löytynyt suklaapatukka löytyi harmillisesti vasta seuraavana päivänä repun pohjalta, mutta parempi palkinto myöhään kuin ei milloinkaan… ;)

  2. Apua! Aivan mahtavaa, että selätit pelon, voin vain kuvitella sitä euforista fiilistä mikä tuli onnistumisen myötä :) Itse en uskaltaisi kyllä kiipeillä, se putoamisen kauhu salpaa aivan liikaa ja saa jalat juurikin todella veteläksi mössöksi.

    • Mä olen pikkuhiljaa selättämässä tätä pelkoa, edes vähän. Edelleenkin pelottaa, mutta nykyään näitä totaalisia makaronijalkakohtauksia tulee enää onneksi harvoin. Pitkä matka sieltä sisähallikiipeilyseinän paniikeista tähän päivään, ehkä joskus uskaltaisin kokeilla myös kalliokiipeilyä köysillä, mutta siihen on vielä aiiiiika monta paniikkia aikaa! :)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s