Cusco, me gusta!

cu11

Tiedättekö sen tunteen, joka joskus tulee saapuessa uuteen paikkaan? Siis sen, kun heti ensimmäisellä silmäyksellä kaikki ympärillä oleva tuntuu ja näyttää siltä, että tietää välittömästi viihtyvänsä juuri tässä paikassa, siis mielenkiintoiselta, kauniilta ja kotoisalta, vaikka kaikki olisikin oikeasti hyvin erilaista kuin kotona. Cusco tuntui juuri siltä, heti ensimmäisestä korkean paikan vähähappisesta hengenvedosta lähtien.

Cusco oli muinoin koko Inkojen Ecuadorista Chileen ulottuvan imperiumin pääkaupunki, puuman muotoon rakennettu Inkojen aikaisen maailman napa. Palatsit rakentuivat valtavista kivilohkareista, jotka oli muotoiltu juuri eikä melkein sopiviksi lukkiutumaan toisen kiven syliin. Noiden palatsien takahuoneet ja holvit olivat pullollaan kultaa ja hopeaa. Inkojen valtakunta oli rikas, edistynyt ja vahva – ei kuitenkaan niin vahva, että se olisi kestänyt espanjalaisten valloittajien aikeet.

Espanjalaisen tutkimusmatkailijan Francesco Pizarron rantauduttua Pohjois-Perun hiekkarannoille vuonna 1532 kolonialismin hyökyaalto vyöryi Inkojen valtakunnan yli ja tuhosi täysin vielä hetki sitten kukoistaneen imperiumin. Suurin osa Cuscon inkatemppeleistä kaadettiin maan tasalle ja tilalle rakennettiin katollisia kirkkoja sekä kolonialistisia rakennuksia. Pizarrolla oli kuitenkin kiire rakentaa Uuden Maailman uutta pääkaupunkia Limaa, joten pikaisen Coscon uudistuksen ja asuttamisen jälkeen valloittajat siirtyivät Kuninkaiden kaupunkiin ja Inkojen pääkaupungista tuli vain yksi kaupunki useiden kolonialistikaupunkien joukossa.

cu3

Cuscon mukulakivikatujen talot ovat sekoitus Inkojen ja espanjalaisten valloittajien rakennustaitoa; kivijalka tarkasti ladottuja inka-aikaisia suorakaiteen muotoisia kivijärkäleitä ja talon yläosa rapattua seinää koristeellisin parvekkein ja ikkunaluukuin. Kapeat valtaväylät vievät kaikki Plaza de Armakselle, kaupungin sydämeen. Andien syleilyssä yli 3300 metrissä sijaitsevan kaupungin portaikot ja jyrkät mäet pistävät puuskuttamaan, ohut ilmanala on täällä totta ja ensimmäisten päivien tutkimusmatkat kaupungin kujilla täytyy tehdä rauhassa, hitaasti kävellen ja syvään hengittäen. Välillä naukkailemme kokateetä tai sujautamme suuhumme kokakarkin, näistä molemmista pitäisi olla hyötyä korkeaan ilmanalaan tutustuessa, me saamme kuitenkin suuremman avun lepäämisestä ja runsaasta veden juonnista. Paikalliset kävelevät kaduilla posket pullollaan, lienekö heilläkin edelleen menossa siedättyminen ohueen ilmaan, kokalehtipallo poskipussissa…

cu15

Cusco on Perun turistipääkaupunki, lähes kaikkien maassa reissaavien matkaajien tiet vievät jossain vaiheessa Cuscon kaduille ja matkamuistokojuihin. Olemme saapuneet maahan sadekaudella, siis turistikauden ulkopuolella, ja kaupungissa on varsin rauhallinen tunnelma – kaduilla kävelee enemmän paikallisia kuin gringoja. Perinteisiin vaatteisiin pukeutuneet tytöt kantavat sylissään pientä karitsaa tai taluttavat perässään pörröistä alpakkaa, yhdellä solella he suostuvat kuvattavaksi ja hymyilevät turistien kameroille. Osa ravintoloista on kiinni ja olemme majatalomme ainoat asukit. Kiertelemme päivät kaupungin kauniilla kaduilla, jokaisen nurkan takana on jotain nähtävää ja kurkistus porttikongeihin avaa aivan uusia maailmoja. Inglesia de San Cristóbalin edustalta voi nähdä koko laaksoon levittäytyneen kaupungin, sen tärkeimmän keskuksen Plaza de Armaksen ja vuorten rinteille kapuavat talojonot. Haluamme opiskella hieman lisää Inkoista ja puikahdamme Plaza de Armasta hallitsevan La Catedralen kulmalta Inca Museoon. Museo on pieni pettymys saviruukkuineen ja muovinukkeinstallaatioineen, mutta onneksi sen vierestä lähtevä pikkutie vie hyvään kahvilaan Placa del Tricentarion reunalle. Ja kuten kaikki muutkin harvat turistit, mekin sorrumme ostamaan reissumme ensimmäiset oikeat matkamuistot hämyisten porttikongien villavaatteita pullollaan olevista myyntikojuista, rinkkaan mahtuu juuri ja juuri alpakan villasta tehty viltti ja laaman kuvilla koristeltu pipo, chullo.

cu13

Muutaman päivän vierailuksi suunniteltu pysähdys venähtää jälleen hieman pidemmäksi ja siltikään emme ehdi kiertämään kaupungin keskustan lähistöllä olevia inkatemppeleiden raunioita tai koluta kaupungin lukuisia museoita, saatikaan osallistua ilmaiselle kaupunkikävelykierrokselle, joka kuulemamme mukaan on oikein hyvä. Päivät vain valuvat nauttien ympäröivästä hieman ränsistyneestä kauneudesta, korkeaan ilmanalaan totuttelusta, kahviloissa istuskelusta ja kaduilla haahuilusta. Näin kai ne kaikki kaupunkilomat tulisikin viettää, hitaasti ihmetellen ja pikkukaduille poiketen.

Jos haluat nähdä mahdollisimman paljon Inkojen maailmaa, kannatta Cuscossa vieraillessa ostaa Boleto Turístico (130 PEN), joka on voimassa 10 päivää, ja joka oikeuttaa sisäänpääsyyn Inkojen temppeleiden ja kaupunkien raunioille niin Cuscossa, kuin sen lähellä olevassa Sacred Valleyssa. Lisäksi tuolla lipulla pääsee mukaan iltaisin Centro Qosqolla järjestettävään tanssi- ja musiikkishowhun. Boletos Turísticos:ta myydään nähtävyyksien edustalla sekä lippuja myyvässä Ministerio de Cultura toimistossa (www.boletoturisticocusco.net).

Lento Lima-Cusco LAN Airlines 137,15€/hlö
Majoitus Hostal Qorikilla, kahden hengen huone omalla kylpyhuoneella, 90 PEN (23,5€)
Taksi kaupunkialueella 4 PEN (1€)
Pyykinpesu 2,5 PEN/kg (0,65€/kg)
Sisäänpääsy Inca Museum 10 PEN (2,6€)
Lounasaikaan Sandwich, ranskalaiset ja juoma, ravintola Fuego, 20 PEN (5,2€)
Menu Turistico: alkukeitto, paistettua taimenta riisillä ja paistetuilla perunoilla, jälkiruoka ja juoma 15 PEN (3,9€)
Baby alpaca viltti 40 PEN (10,4€)
Cafe Latte 8 PEN (2€)

Mainokset

2 thoughts on “Cusco, me gusta!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s