Road Trip USA: Highway 1 pohjoiseen

”Aurinko luo maisemaan tummankeltaista valoa, varjot kasvavat pidemmiksi ja taivas kiiltää herkän vaaleansinisenä. Auton sivupeileissä rullaava tie jatkuu ikuisuuteen ja auton matkamittariin kertyy maili toisen jälkeen. Pitkän matkaa tien varrella on vain kitukasvuisia pensaita ja ihmisestä muistuttaa vain toisinaan hylätty, vähän toiselle kantilleen kallistunut auringon polttama mökki. Liikennemerkki kertoo seuraavan bensa-aseman ja kahvilan olevan vasta jossain kaukana, saamme olla maanteiden hurjapäitä vielä pitkän matkaa aivan kahdestaan.”

Ennen reissua tehdyllä to do -listalla oli kirjoitettuna paksulla tussilla USA automatka, road 66. Reissun päällä unelmien listaus on elänyt aika villisti ja tuo Yhdysvaltojenkin automatka kirjoitettaisiin nyt ihan tavallisella, ohutkärkisellä kynällä. Luultavasti se olisi sotattu osittain yli, korjattu hieman, lopuksi jopa siirrytty kirjaamaan suunnitelmia ylös pelkällä lyijykynällä. Siellä listalla se on kuitenkin keikkunut reissun edetessä, muuttunut koko maan halkiajosta ensin länsirannikon kaluamiseen Seattlesta Los Angelesiin, ja sitten vielä myöhemmin lumikelien ja talvirengasongelmien vuoksi mailien haukkaamiseen Kalifornian eteläosissa lumirajan alapuolella.

hw22

Amerikkalaiseen kulttuuriin kuuluu vahvasti autoilu, kaupungit ovat pääosin rakennettu autoilun varaan, pikaruokaravintoloiden ohella myös niin apteekeissa, kahviloissa kuin pankkiautomaatillakin asioidaan drive-in –kaistalla ajaen. Ja vielä joissain paikoissa elokuviakin katsellaan auton sisältä käsin. Jotta siis kokisimme sen suuren Ameriikan aidoimmillaan, täytyi meidänkin saada auto alle ja nauttia yhdysvaltalaisesta vapaudesta maan valtateillä.

Liikenteeseen lähdimme San Franciscosta. Reissun suunnittelu oli taas jäänyt viime tinkaan ja rattiin tarttuessa matkaa oli suunniteltu sen verran, että osasimme kääntyä pohjoiseen vievälle, länsirannikon vartta kulkevalle Highway ykköselle. Golden Gate –silta jäi taaksemme ja edessä avautuivat maisemat jyrkänteeltä Tyynelle valtamerelle. Déjà vu, aivan kuin olisimme nähneet nämä maisemat joskus aikaisemminkin! Maisemat toivat vahvasti mieleen Australian eteläisimmän rannikon ja sen muotoja mukailevan The Great Ocean Roadin. Meri mylvi jossain alapuolellamme ja aurinko siivilöityi tielle pitkien puiden välistä. Kellon viisareiden kääntyessä iltapäivän puolelle nousi mereltä paksu hernerokkasumu, joka piilotti ensin meren tyrskyt allensa, nousi sitten hieman ylemmäs kohti rantatörmää ja lopulta valui valkoisena massana meidänkin päällemme. Ajotahti hidastui entisestään ja kiemurtelevalla tiellä sai ajella kieli keskellä suuta pientareiden ja edessä olevan pikitien kadotessa sumuharson alle. Lisäjännitystä ajamiseen toivat tielle loikkivat peurat sekä meidän suunnitelmattomuus sekä internetin toimimattomuus.

hw16

hw11

Hepat olivat tulleet käymään pikkukylän keskustassa.

Hepat olivat tulleet käymään pikkukylän keskustassa.

Matkan varrella pysähdyttiin sumpille. Kiva kahvila, mutta aivan älyttömän huono palvelu.

Matkan varrella pysähdyttiin sumpille. Kiva kahvila, mutta aivan älyttömän huono palvelu.

hw9

Tämä peura oli onneksi aitojen sisäpuolella, muutamat muut olivat melkein auton alla.

Tämä peura oli onneksi aitojen sisäpuolella, muutamat muut olivat melkein auton alla.

Sieltä se sumu alkoi kiipeämään jyrkännettä pitkin.

Sieltä se sumu alkoi kiipeämään jyrkännettä pitkin.

Rannan kivimöykyt peittyivät valkoiseen harsoon.

Rannan kivimöykyt peittyivät valkoiseen harsoon.

Ja kohta se näkyvyys olikin aika vähäistä.

Ja kohta se näkyvyys olikin aika vähäistä.

Aamulla liikkeelle lähtiessä olimme ajatelleet varaavamme majapaikan tien päältä, siis sitten, kun tietäisimme minne asti jaksaisimme ajella. Suunnitelma olisi toiminut näin rauhallisella talvituristikautena muuten oikein hyvin, mutta Yhdysvalloissa 4G- ja puhelinverkko toimi meillä ainoastaan suurissa kaupungeissa ja sielläkin hyvin vaihtelevasti. Ilmassa oli sumun lisäksi siis seikkailun tuntua: pimenevä ilta, sumuinen ja autio tie, kaksi matkustajaa ja auto, ei tietoa sijainnista eikä lähimmästä kaupungista. Niinpä ensimmäisten valojen siintäessä usvaverhon takaa kaarsimme talon pihalle kysymään apua majoituksen suhteen. Valot kuuluivat majatalolle, mutta vaikka huonehinnasta olisi saanut 30 prosenttia pois, oli se silti sen verran yli budjettimme, että jatkoimme matkaa. Onneksi neuvot kuitenkin olivat ilmaiset ja majatalon henkilökunnan ohjeistuksella jatkoimme matkaa vielä parinkymmenen kilometrin verran eteenpäin Fort Braggin kaupunkiin. Kaarsimme ensimmäisen motellin pihaan ja tyhmyyksissämme sekä väsymyksessämme otimme pilkkopimeässä illassa sen ensimmäisen näkemämme huoneen, joka varmasti oli sen koko kaupungin surkein ilmestys. Koko päivän ajaminen ja viimeisten satojen kilometrien jännittävät olosuhteet väsyttivät kuitenkin sen verran, että uni maistui hieman kurjemmassakin kämpässä.

Fort Braggista jatkoimme matkaamme edelleen pohjoisemmaksi. Tie kulki vielä jonkin verran rantaa mukaillen, mutta poikkesi sitten sisämaahan ja rannan jyrkänteet vaihtuivat humiseviin punapuumetsiin. Pohjoisessa Kaliforniassa kasvavat maailman suurimmat puut, niin suuret, että niiden läpi pääsee ajamaan jopa autolla. Pitihän se meidänkin kokeilla, hihitellen ja takataskussa kukkaro viisi dollaria kapeampana ahdoimme sivupeilit puun seinämiä hipoen Cherrymme (kyllähän autolla nimi olla pitää) 2400 vuotta vanhan puun sisälle. Muistoksi kotiin lähti vielä nostalginen magneetti yhdestä Kalifornian hulluimmista nähtävyyksistä. Matka jatkui Avenue of Giants:ia pitkin ja tien seuraamisen sijaan katse kääntyi taivaisiin noiden jättiläispuiden latvoja kohden, välillä piti jalkautua tien viereen ja vain ihmetellä kerrostalon kokoisia goljatteja. Aika pieneksi tunsi itsensä halatessa noita 2000 vuotta maailman menoa nähneitä tukkeja.

hw6

hw4

hw3

hw2

hw19

hw7

Edellisestä illasta viisastuneena olimme varanneet seuraavan majapaikan jo etukäteen Arcatan kaupungista. Olin ehtinyt ottaa edellisenä iltana hieman selvää kylän nähtävyyksistä, ja koska oli jo ilta saapuessamme kaupunkiin, tutustuimme kaupungin kauniin keskustan sijaan hyvinkin tuttuun tapaan viettää lauantai-iltaa. Arcatan suosituimmista nähtävyyksistä on Finnish Country Saunas and Tubes ja Cafe Mokka, eli kahvila, jonka pihalla lämpiää neljä suomalaista saunaa sekä saman verran kuumia kylpyjä. Arcatassa on saunottu suomalaiseen tapaan jo kaksi vuosikymmentä ja edelleenkin jokainen päivän saunavuoro on täynnä ja vaatii etukäteisvarauksen. Me emme tuota etukäteisvarausta olleet tehneet, mutta taas oli onnea sen verran matkassa, että joku saunavuoronsa varannut ei saapunutkaan paikalle ja me pääsimme nauttimaan arcatalaisen saunan hämyisestä tunnelmasta. Maailman toisella puolella suomalaisen saunan lauteilla istuessa tuli pohdittua kovinkin syvällisiä suomalaisesta mielenmaisemasta ja kulttuurista, niistä hyvistä puolista ja matkan aikana selvästi esille tulleista huonoistakin. Mietimme myös omaa suomalaisuuttamme ja sen suhdetta maailmankansalaisuuteen; vaikka viimeistään tällä reissulla aikaisempien ulkomailla asumisten lisäksi on meistä molemmista tullut paljon avoimempia ja sosiaalisempia, enemmän maailmalle hymyileviä ja vieraille ihmisille turisevia, asustaa sisällämme hyvin tiukassa se suomalainen jörö, joka edelleenkin nauttii toisinaan siitä hiljaisuudesta ja omasta rauhasta, kierittää ympärilleen yksityisyyden suojakaapua ja välillä haluaisi kääntää katseensa maahan siellä ahtaassa hississä tai metrossa seisoessa. Ja turhaanpa sitä hirveästi häpeämään, sehän on sitä suomalaista kulttuuria siinä missä amerikkalainen on hymyjä ja kuulumisten kysymistä, mutta ehdottomasti ne iloiset sanat ja leveät hymyt tuovat päivään valoa enemmän kuin kengän kärkiään tuijotteleva tuppisuu. Tuolla hämärän saunan lauteilla kuuman löylyn käpristellessä iholla ajattelimme kuitenkin lämmöllä kaikkia niitä suomalaisia tuppisuita, jotain taikaa siinä suomalaisten itsensä niin kovasti häpeilemässä kulttuurissa on, kun amerikkalaisen pikkukaupungin vetovoimaisimmaksi nähtävyydeksi on noussut se pimeä ja hyvinkin askeettinen suomalainen sauna, rauhan ja hiljenemisen tyyssija.

Arcata Finnish Country Saunas

Arcata Finnish Country Saunas

hw20

hw30

Automatkailu Yhdysvalloissa on todella edullista, meidän Chevrolet Captiva –maasturimme täyskorvaavalla vakuutuksella maksoi kahden viikon ajalta 389 euroa (Australiassa vastaava maksoi 633 euroa kahdeksalta päivältä) ja joka kerta tankatessa jaksoi ihmetellä polttoaineen alhaista hintaa, joka oli noin 70 centtiä litralta Kalifornian alueella. Pääsääntöisesti Kalifornian autotiet ovat hyväkuntoisia, kaistoja on välillä enemmän kuin liikaa, opasteet ovat selkeät ja ajotavat hyvin suomalaisen kaltaiset. Naureskelimme ensin neljän stopin risteyksille, jossa siis jokaisella risteykseen tulevalla on stop merkki ja risteykseen ensimmäisenä saapunut saa ylittää risteysalueen ensimmäisenä. Hetken naureskeltuamme huomasimme neljän stopin risteyksen toimivan todella hyvin, ihmiset pysähtyvät aina risteykseen, odottavat kiltisti vuoroaan ja tarjosivat anteliaasti mahdollisuuksia ylittää risteys.
Kuten Uudessa-Seelannissa ja Australiassa, myös USA:ssa saavat oikealle kääntyvät kääntyä ilman punaisen valon vaihtumista vihreäksi, jos vain kohdalle ei satu vasemmalta tulijoita. Ihmetystä aiheutti myös pitkien valojen olematon käyttö, kaikki siis ajavat lyhyillä valoilla pimeässäkin. Aika harva kuski jaksaa käyttää vilkkua moottoritiellä kaistaa vaihtaessa ja kaistojen vaihto parikymmenkaistaisilla moottoriteillä voi olla välillä hyvinkin hurjaa. Kuitenkin koimme Yhdysvalloissa autolla ajamisen varsin mukavaksi ja helpoksi, rutuilta, eksymisiltä ja suuremmilta ajovirheiltä vältyttiin. Ja se meidän Cherrykin oli oikein mainio peli Kalifornian maanteiden haltuunottoon.

Mainokset

13 thoughts on “Road Trip USA: Highway 1 pohjoiseen

  1. Tätä(kin) tekstiä oli taas niin mielenkiintoista lukea, kiiiitos! Hieno kuva tuo missä punaisessa takissa puuta halailet, siitä näkee hienosti puiden paksuuden. Olisi kyllä hauskaa ajaa puun läpi :D. Käsittämätöntä.

    Varmasti hieno kokemus päästä saunomaan noin kaukaa kotoa. Aika erikoinen nähtävyys kyllä. Pääsittekö suomeksi siellä höpisemään?

    • Kiitos! Puut olivat tosiaan aivan järjettömän kokoisia, ei ihan rungon ympäri käsiä saanut.. :)

      Tuo Arcatan saunahan on siinä mielessä erikoinen, että sitä pitää paikallinen pariskunta, joka hurahti euroopan reissulla suomalaiseen saunakulttuuriin. Eli suomea siellä ei pääse puhumaan. Saunomisen lisäksi siellä on superkiva kahvilla, jossa meidän paikalle mennessä soitteli joku pelimanniryhmä perinnemusiikkia (ei suomalaista kuitenkaan…)

  2. Voi vitsit mikä postaus!

    Vielä vuosi sitten Ameriikka ei itseäni kiinnostanut ollenkaan, mutta yhtäkkiä (muiden amerikkareissuja katsellessa) on itsekin alkanut haaveilemaan roadtripistä USAssa. Kyllähän semmoinen pitää kokea vielä. Mulle olisi noista sumuisista maisemista tullut heti jenkkikauhuelokuva-fiilikset mieleen ja ihan varmana olisi itse eksynyt jonnekin hieman hämärämpään kylään x)

    Ja ihanat pohdinnat suomalaisuudesta. Vaikkei me ollakaan niitä sosiaalisimpia tapauksia maapallolla niin kuten kirjoitit, on Suomessakin ja suomalaisuudessa se oma taikansa. Suuret metsät, yksinäisyys, AITOUS tai sellainen kunnon vilpittömyys… Mua harmittaa kun niin monet tuntuvat pitävän omaa kotimaataan junttilana ja häpeävän suomalaisuuttaan. Vaikka itse en ole edes syntynyt siellä ”murheellisten laulujen maassa” niin koen silti ylpeyttä Suomesta ja olen iloinen, että aikoinaan muutimme juuri Suomeen. Suomessakin on kulttuuri vaikka nuo jotkut Hesarin asiantuntijat haluaakin väittää muuta ja sitä pitäisi vaalia ja käyttää voimavarana eikä piilotella pois. Sauna on kyllä oiva suomalaisuuden symboli ja sitä olen kyllä niin kaivannut täällä reissussa! Ihan näissä kaikissa trooppisissakin maissa, ei se edes ole lämpötiloista kiinni vaan siitä tunnelmasta :)

    • Tuo automatka USA:ssa oli kyllä todellinen positiivinen yllätys, pelkästään Kalifornian alueella oli valtavasti nähtävää ja ihmeteltävää! Vielä joskus haluan tehdä sen suuren roadtripin Amerikan halki. Seruaavaa irtiottoa siis odotellessa. :)

      Viimeistään täällä reissussa on noussut esiin sellainen terve ylpeys omaa kansallisuuttaan ja maataan kohtaan. Osaan todellakin arvostaa sitä kaikkea hyvää ja ihanaa mitä meillä on, mutta se ei tarkoita sitä, etteikö siellä kotona olisi myös paljon asioita, jotka voisivat olla paremmin. Ja se terve ylpeys ei myöskään tarkoita sitä, että siellä Suomessa olisi aina kaikki paremmin ja tehtäisi aina kaikki paremmin kuin kuin muualla maailmassa (koska joskus se suomalainen ylpeys omasta kansallisuudesta ja maasta menee hieman yli, uhon puolelle). Harmittaa suunnattomasti tuo jatkuva suomalaisen kulttuurin mollaaminen, varsinkin kun pääsääntöisesti se tulee meidän itsemme, siis suomalaisten, suusta. Maailmalla kun muilla on varsin toisenlainen kuva meistä suomalaisista!

      Ja sauna. En ole kotona kovinkaan kova saunoja. Tai se sauna vaan ei ole ollut mikään kovin suuri, harras ja pyhä asia minulle. Mutta sitten kun se saunominen ei olekaan ollut täällä reissussa ihan jokapäiväistä tai jokakuukautistakaan hupia, niin kas kummaa, sitä on ruvennut kaipaamaan aivan älyttömästi. Ei välttämättä sen lämmön vuoksi, vaan juurikin sen hartaan ja rauhallisen tunnelmansa vuoksi.

      Näistä reissussa nousseista suomalaisuuteen liittyvistä voisi kirjoittaa joskus ihan oman postauksensakin, sen verran asiaa on tullut mietittyä…

  3. Kamala USA Roadtrip kuume muutenkin ja te kanssabloggaajat ette ole kyllä tätä yhtään helpottaneet. Tarvitsemme ehdottomasti liikenemerkkikokoelmaamme tuon ’End’ -merkin! Ihan mielettömiä nuo sumukuvat ja muutenkin huikeita maisemia.

  4. Kiitos kiinnostavasta postauksesta! Meillä on LA-Seattle edessä toukokuun alussa. Mainiota lukea kokemuksia samoilta huudeilta. Autovuokraus on kyllä jenkeissä edullista – varsinkin kun vertaa esim. Uuden-Seelannin hintoihin…

    Hyvää matkan jatkoa :)

  5. Ihan samoilla linjoilla tuon suomalaisuuden löytämisen suhteen. Sitä on reissun aikana tullut pohdittua monesti, ja vertailtua suomalaisten toimintoja muihin. Ja vaikka sitä small talkkia on tullut harrastettua, jostain syystä se ei vaan ole niin luontevaa. Me saatiin vähän palautetta yhdeltä mukavalta amerikkalaiselta kanssareissaajalta meidän oudosta käytöksestä, hän kun oli hieman ihmetellyt meidän töksähteleviä vastauksia ja peräti töykeän kuuloisia kommentteja (ekalla tapaamisella ei kuulemma kuulu olla eri mieltä ja väittää vastaan). Mutta kun pari viikkoa myöhemmin selitimme miten suomessa ei jutella turhia, vastataan rehellisesti ja keskitytään muutenkin olennaiseen, niin hän oli oikein ymmärtäväinen. Joten olen samaa mieltä kanssanne, turha häpeillä suomalaisuuttaan, senkun reippaasti on oma itsensä, kunhan joskus koittaa muistaa hymyillä ja kysellä kuulumisia muilta, vaikkei niin kiinnostaisikaan. :)

    Ja kiva lukea American Road Tripistä, sekun saattaa meilläkin olla kohta edessä!

    • Välillä sitä jää miettimään omia vastauksiaan, että onko ne kovin suomalaiseen tapaan töykeitä. Joskus on joutunutkin sitten hieman selventämään ja selittelemään sanomisiaan, koska enhän mä nyt millään pahalla tarkoittanut! :)

      Voimme suositella automatkaa USA:ssa ainakin Kalifornian osalta. Oli huisia!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s