Unohtunut maailma -The Republic of Whangamomona

1233

Tapasimme joulupukin Uudessa-Seelannissa eräässä kauppakeskuksessa. Tuolloin pukki kysyi joululahjatoiveitamme ja kerroin pukille haaveilevani uudesta tietokoneesta. Omassamme meni näyttö rikki jollain pomppuisella bussikyydillä Aasiassa ja olemme katsoneet kohta puoli vuotta tietokoneen näyttöä, jota koristaa lukuisat mustat pyöreät läikät. Olemme oppineet elämään tuon kauneusvirheen kanssa ja mustat läikät eivät ole tietokoneen käyttöä haitanneet. Eilen kuitenkin aamulla blogitekstiä kirjoittaessani lopetti osa läppärin näppäimistä toimimasta ja kaikkien numlocknäppäimien räpläämisenkään jälkeen en saanut osaa numeroista sekä i:tä ja o:ta ilmestymään tekstiin. Toivon siis todella, että joulupukki nakkaisi jouluyönä uuden tietokoneen Timon tädin savupiipusta alas, sillä tällä tabletilla blogin kirjoittaminen on mielestäni hieman hankalaa ja varsinkin tämän WordPress-sovelluksen käyttö hermoja kiristävää. Siksi eilen karkuutin huomaamattani tämän blogitekstin kuvat julkisiksi ilman tarinaa, joten korjataanpas vahinko.

Blogi kulkee edelleenkin Uuden-Seelannin maanteillä ja kapuaa pitkin vihreitä kumpuja, vaikka Timon kanssa olemme nauttineet jo kahden viikon ajan Kanadan talvesta. Uudessa-Seelannissa vain riittää upeita paikkoja, joita haluan myös esitellä teille. Muistelmissa on päästy jo siihen asti, että on aika hypätä eteläsaarelta takaisin pohjoiseen, jonne matkapakun palauttamisen jälkeen suuntasimme vielä muutamaksi viikoksi. Ensimmäinen viikko meni sadetta pidellessä leirintäalueiden pikkuisissa mökeissä Taranakin alueella. Vettä tuli kuin aisaa viikon verran, joten Surf Highway ja sen varrella olevat rannat jäivät katsastamatta ja se jättimäinen tulivuori Mt Taranaki piiloutui täysin pilvien alle, joten vaellukset vuorillekin piti unohtaa. Paksun pilviesiripun vihdoin auettua lopetimme masistelun ja matkaväsymyksen surkuttelun New Plymouthin pikkumökin kerrossängyn pohjalla, pakkasimme rinkkamme Mitsun takakonttiin ja otimme suunnaksi Unohdetun Maailman Valtatien.

Forgotten World Highway, eli valtatie numero 43, on tieosuus Startfordin ja Taumarunuin välillä. 1900-luvun alussa tie oli ahkerassa käytössä, alueella oli useita hiilikaivoksia, tien varren talot asuttuja ja puolimatkassa oleva Whangamomona kasvava kylä. 20-luvun suuri tulva ja toinen maailmansota verottivat rankalla kädellä kylän miesvahvuutta, 1900- luvun alun kukoistusta ei saavutettu edes junaradan rakentamisella ja sähköjen vetämisellä ja pikkuhiljaa kylän väestö pieneni pienenemistään. Koulun ja postin sulkeminen 70-80-luvuilla karkoitti lähes kaikki viimeisetkin asukkaat ja kylästä tuli lähes unohdettu. Uuden-Seelannin päättäjien aluejakouudistukset saivat kylän maailmankartalle ja tekivät Whangamomonasta yhden Uuden-Seelannin mielenkiintoisimmista pienistä ja kummallisista kylistä. Päättäjien tarkoituksena oli siirtää kahden alueen rajlla sijaitseva Whangamomona Taranakin alueelta Manawati-Wanganuin alueelle. Kyläläiset halusivat olla edelleen taranakilaisia ja suivaantuneina päättäjien esityksiin Whangamomona julistautui marraskuun ensimmäisenä 1989 itsenäiseksi tasavallaksi.

On erikoisen Whangamomonan ansiota, että valtatie 43 on edelleen käytössä. Ihan jokainen turisti ei osittain päällystämättömälle Unohdetun Maailman Valtatielle eksy, mutta varsinkin tammikuussa joka toinen vuosi tie täyttyy turisteista, koska Whangamomonassa vietetään itsenäisyyspäivää juhlallisin menoin. Ja vaikka Uuteen-Seelantiin ei eksyisikään kylän itsenäisyyspäivän aikoihin (seuraavan kerran tammikuussa 2015), kannattaa silti hieman hidastella ja ajella kukkuloiden halki tuohon kylään, jossa aika on pysähtynyt sinne sadan vuoden päähän, istahtaa kahville tai lounaalle Whangamomonan hotellille, ostaa matkamusiikiksi Whangamomonan kansallishymni ja jättää hotellin tiskille Whangamomonan tasavallan passihakemus tai leimauttaa oma passi tasavallan leimalla, ihan vain muistona visiitistä.

Kuvaa klikkaamalla näet sen suurempana.

Advertisements

2 thoughts on “Unohtunut maailma -The Republic of Whangamomona

  1. Oho! Tuommoinen leima passissa olisi aikamoinen saalis jo :)
    Me ollaan aina yhtä lapsekkaan innoissamme jokaisesta uudesta leimasta ja viisumista passissa enkä tiedä miten kestän sitten kolmen vuoden päästä kun passi pitää uusia ja tämä palauttaa poliisille. Ehkäpä se ”hukkuu” salaperäisesti juuri tuolloin :P

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s