Rahalla saa ja hevosella…no pääsee, jos pääsee -dollarit tiskiin Queenstownissa

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita! Hyppää benjihyppy ja saat toisen loikan puoleen hintaan! Eikö riippuliito saanut jalkojasi tutisemaan, kokeile jetboat-hurjastelua kanjonin kallioseinämiä hipoen! Entäs oletko jo kokeillut alamäkiajoa tai miltä kuulostaisi koskenlasku?
Queenstown pistää sydämen pamppailemaan ja hengityksen kiihtymään, adrenaliiniryöpsähdys on taattu, jos vain uskaltaa kokeilla jotain kaupungin tarjoamista extreme-elämyksistä.

Queenstown on ehdottomasti se Uuden-Seelannin suosituin matkailukohde, naapurimaa Australian asukkaat saapuvat viikoksi vuorien keskelle kokemaan kaiken, mitä Queenstownilla on tarjottavana ja suurin osa maata kiertävistä rinkkalaisistakin pysähtyy jossain vaiheessa Queenstownin aktiviteettikimaran äärelle. Kun valtaosa Uuden-Seelannin kaupungeista ja kylistä on sellaisia hyvin vaatimattomia ja ehkä hieman uinuviakin, Queenstown on äänekäs ja hengästyttävän energinen ja näin sesonginkin ulkopuolella täynnä turisteja.

Ja vaikka Queenstown elää matkalaisten tarinoissa lähinnä sellaisena rohkeutta mittaavana ja omien rajojen rikkomisen mahdollistavana nuorten aikuisten aktiviteettipuistona, on eri aktiviteettipäristelyjen lisäksi kaupungilla antaa jotain ihan muutakin, nimittäin upea luonto Queenstownin ympärillä! Kaupunki on kirjaimellisesti suurten vuorten kainalossa ja kirkasvetisen vuoristojärven syleilyssä, epäuskottavan kauniissa kulisseissa. Queenstownista voi siis nauttia ilman dollareiden tuhlaustakin, kävelemällä tai pyöräilemällä järven rannalla tai patikoimalla ympäröivien vuorien lukemattomilla tramppauspoluilla.

queenstown14

queenstown15

Kuten monet muutkin, mekin tulimme Queenstowniin hengästymään ja hakemaan niitä ylimääräisiä sydämen pamppailuja, niin ja tuhlaamaan aimo tupon dollareita. Timolla oli mielessä ainakin alamäkiajon kokeilu, itse halusin hepan selkään ja vielä yhdessä maastopyöräretkelle. Ainakin tuo maastopyöräily onnistuu hyvin Queenstownissa, pyöräpolkuja ja alamäkiajoa gondolin kyydittämänä on tarjolla ja pyörävuokraamon voi valita sen mukaan, minkä merkkisellä pyörällä haluaa ajella.
Yhteisen maastopyöräretken teimme 7 mile bike park:ssa. Paikan päälle pystyy pyöräilemään Queenstownin keskustasta rantaa myötäilevä polkua pitkin, mutta me laiskistelimme ja survoimme vuokrapyörät pakun loungeen. Aika helposti ne sinne sujahtivat, mutta poissaanti olikin sitten ihan toinen juttu. Trailit parkissa ovat mainioita, juurakoita ja kiviä on kuin kotipoluilla, mutta aika pienellä ylämäen polkemisella pääsee laskemaan mahtavia mäkiä. Polkuja kulkee metsässä runsaasti ja parin tunnin aikana ehdimme ajamaan vain osan niistä, tosin hauskimpia traileja tuli kaahailtua alas useampaan kertaan.

Olin Australiaan saapumisen jälkeen haaveillut hepan selkään pääsemisestä. Mielessäni oli mahtava kokemus karjanajon parissa tai sellainen ratsastan lännenhevosella auringonlaskuun tyyppinen unelma. Jostain syystä nuo haaveet australialaisesta hevoselämästä olivat jääneet toteuttamatta, joten suuntasin ajatukset Uudessa-Seelannissa tapahtuvaan hevosvaellukseen. Takana on sen verran ratsastamista ja hevoshommia, etten halunnut eksyä minnekään ratsastetaan turpa kiinni toisen hännässä – hommaan ja tein muka tarkkaa taustatutkimusta asian suhteen. Vielä vaellusta varatessanikin kysyin puhelimessa homman nimeä ja minulle vakuutettiin, että porukassa on vain kokeneita ratsastajia, hepat ovat mahtavia ja luonto vaelluksella upeaa, onhan osa niistä kuuluisista Peter Jacksonin elokuvien kohtauksista kuvattu juuri meidän mailla, ja tiesitkö vielä sitä, että osa meidän hevosistakin oli mukana noissa produktioissa. Ja kattia kanssa! Painaessa kypärää päähäni kaarsi tallin pihalle tila-autollinen aasialaisia, jotka halusivat minun lailla kokea Uuden-Seelannin upeaa luontoa hevosen selästä käsin, he tosin olivat hepan selässä ensimmäistä kertaa. Ja sitten sitä mentiin, ponin turpa toisen hännässä kiinni, kaikki samassa ryhmässä ja minulla kypärä puristi, kun otsaan alkoi kasvaa jotain ylimääräistä. Kiukutti ja harmitti, en minä tällaisesta halunnut maksaa, tätä voin tehdä kotona ihan ilmaiseksikin. Koko homma meni ihan läskiksi, kun eihän ne ponit pysyneet aasialaisten hanskoissa ja seilasivat missä saattuu (ponit eivät olleet onneksi niin turtuneita hommaan, että olisivat vain köpötelleen masentuneina peräkanaa polkua pitkin). Vetäjälläkin meni hermot jossain vaiheessa ja hänen yrittäessä selvitä hevosten kylkiä pitkin valuvien, kiljuvien ja panikoivien asiakkaidensa ja omiin suuntiin säntäilevien hevosten kanssa, minä ja ratsastustaitoinen australialaistyttö lähdimme suivaantuneina tekemään omaa vaellustamme. Ne upeat maisematkin latistuivat täysin, koska mielessä pyöri vain mitä kaikkea olisin niillä köpöttelyvaellukseen tuhlatuilla rahoilla voinut tehdä. Onneksi Timolla oli ollut mukavempi päivä alamäkiajohommissa, palattuani katastrofivaellukselta gondolihissin ala-asemalle kurvasi iloistakin iloisempi pyöräilijä.

queenstown2

queenstown1

queenstown8

queenstown10

queenstown9

queenstown11

queenstown17

Myös syöminen Queenstownissa voi olla aika extremeä, siis jos astelee siihen ravintolaan, jonka edustalla on aina jono kellonajasta riippumatta. Herbtravelsien Herbin suosituksella vaihdoimme pakussa kokkailun hampparinsyöntiin ja mukaan otimme samalle leirintäalueelle sattuneen, useaan kertaan samoilla vaelluspoluilla tapaamamme tsekkiläipariskunnan matkaamme. Ja ei ne lukuisat ihmiset aivan turhaan Fergburgerin edustalla pyörineet. Aivan JÄRJETTÖMÄN hyvää! Ja aivan JÄRJETTÖMÄN kokoisia hampurilaisia! Meinasi porukan miehillekin tehdä tiukkaa sämpylän syönti ja illaksi varaamamme viinin kanssa syötäväksi tarkoitetut suolakeksit ja hedelmät jäivät napostelematta istuessamme iltaa Barboran ja Martinin kanssa Uuden-Seelannin tähtitaivaan alla.

queenstown12

queenstown3

Me leiriydyimme DOC:n 12 Mile Delta -leirintäalueelle noin 7 kilometrin päähän kaupungista. Yöpyminen maksoi 6 dollaria yöltä/pää. Queenstownissa freedom camping on kielletty kaupungin alueella. Jos matkustat Queenstownista Wanakaan, matkan varrella on upea freedom camping -alue Lake Dunstanin rannalla valtatien varressa. Paikalla on kunnon vessat ja paljon picnicpöytiä, ja tietenkin mainiot maisemat! Freedom camping on myös sallittua Uuden-Seelannin tunnetuimman benjihyppypaikan, Kawarau Bridgen, parkkipaikalla hyppypaikan sulkeuduttua klo 17.00->

Täysjousitettu maastopyörä, Giant Trance, vuokra 4h, Vertigo Bikes 59NZD (35,3€)
DH-pyörä, Giant Glory, vuokra 4h, RR Sport 79NZD (47,2€), Gondolihissilippu 4h 60NZD (35,9€)
2 h ratsastusvaellus High Country Horses, kyyditys Queenstownista 185NZD (110€, kääk!)
Fergburger Tropical Swine-burger 13,9NZD (8,3€)

.

Advertisements

6 thoughts on “Rahalla saa ja hevosella…no pääsee, jos pääsee -dollarit tiskiin Queenstownissa

  1. Voi ei tota heppajuttua! Ymmärrän niin hyvin ärsytyksen kun maksoikin vielä maltaita ja kun itse tajusit vielä kysyä asiaa! Toivottavasti siitä ”ratsastetaan auringon laskuun”-fiiliksestä pääsi nauttimaan edes vähän kun karkasit omille teille.

    Oletteko nyt Kanadassa? Mä oon jo innolla ootellut koska talviset joulukuvat pärähtää ruutuun niin pääsen tukehtumaan omaan räkään ja kyyneliin kun katselen kauniita talvimaisemia :P

    • Ketuttaa edelleenkin tuo heppahomma niin vietävästi, että teki pahaa katsoa tuolta ekselistä, että paljonko se tuli maksamaan. Ei päässyt mihinkään fiiliksiin koko reissun aikana, jatketaan suosiolla heppahommia kotosalla… :)
      Täällähän me ollaan Kanadassa. Luntakin on! Jutut vielä saavat hieman odottaa itseään, kun noita Uuden-Seelannin jurinoitakin on vielä liuta odottelemassa, mutta jos jouluaatoksi saisi jotain jouluistakin julkaistua.. :) Olen yrittänyt metsästää kuvattavaksi sellaista överijouluvalotaloa, ei ole vielä tärpännyt…

      • Tuttu tilanne tuo, että sapettaa ja sitten itketään netissä :P Mutta monesti kun homma on jo pilalla niin eipä se muutaman kympin tappelemalla saatu alennus enää mieltä lämmitä, parempi vain kadota paikalta ja puida nyrkkiä piilossa :D

        Aasiassa on vielä nää ihanat kielimuurit, niin niiden kanssa ei ole mitään voimia lähteä taistelemaan, tilanne saattaa vielä pahentua jos kehtaa muuta kuin hymyillä kaikille.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s