Christchurch -tulevaisuuden kaupunki

Olo on epätodellinen kävellessä Christchurchin keskustassa. Ympäristö on kuin niistä maailmanlopun elokuvista, talot ovat osittain sortuneet, hieman vinksallaan ja täysin tyhjillään maanjäristyksen tuhoista kertovat varoituslaput ovissaan. Täysin sortuneiden talojen jäljiltä keskusta on täynnä sorakenttiä suoja-aitoineen ja osittain sortuneita taloja tukevat erilaiset teräspalkit ja merikontit. Aika on pysähtynyt Christchurchin keskustassa helmikuulle 2011, jolloin 6,3 magnitudin maanjäristys viimeistään sai kaupungin sijoiltaan -edellinen suuri järistys oli ravistelut kaupunkia vain muutama kuukausi aikaisemmin. Helmikuun 2011 järistys oli kuitenkin vielä lähempänä kaupungin keskustaa ja maanpintaa, ja tuon lämpimän kesäisen helmikuisen päivän jälkeen mikään ei ole ollut enää ennallaan. christ12 christ3 christ14 christ10 christ2

 

Välittömästi suurimman järistyksen jälkeen uusiseelantilaiset kokosivat voimansa ja riensivät apuun. Lähiseutujen maatilallisten Farmy Army saapui kaupunkiin lapioineen sekä ruoka-apuineen ja sosiaalisen median kautta värvättiin 10 000 opiskelijan Student Volunteer Army, joka olikin suurin apuvoima siivottaessa ja tyhjennettäessä kaupungin itäisiä asuinalueita, jotka vaurioituivat asuinkelvottomiksi. Vaikka tuosta katastrofista on jo muutama vuosi ja osa kaupunkilaisista on muutanut kaupungista työn perässä tai uutta katastrofia peläten muille seuduille, on Christchurchissa edelleenkin vahva yhteen puhaltamisen meininki, kaupungista halutaan rakentaa entistä ehompi -yhdessä. Vaikka kaupungin keskustan uudelleenrakennustyöt ovat vielä alkutekijöissään, ovat kaupunkilaiset halunneet luoda rakkaaseen kaupunkiinsa jotain kaunista, joka veisi ajatukset pois parin vuoden takaisesta murhenäytelmästä. Keskustan harmailta sora-alueilta ja talojen raunioiden välistä voi löytää useita väliaikaisia, siirtolavoista ja merikonteista rakennettuja tilantäyttäjiä: kahviloita, leikkipaikkoja, jopa minigolfrata. Re-START- konttikauppakeskus taas tarjoaa sitä kaupungin sykettä, jonka maanjäristys meinasi tukahduttaa. Itseasiassa koko kauppakeskus värikkäine kontteineen on toteutettu niin hienosti, että sen toivoisi jäävän paikoilleen pysyvästi kaupungin kasvaessa sen ympärille.

christ1 christ13

Kaupungin uudelleensuunnittelussa on otettu huomioon kaupunkilaisten mielipiteet ja kaupungista on tarkoitus rakentaa seuraavien vuosikymmenien aikana christchurchläisten näköinen kaupunki. Leirintäalueella asuva kotinsa maanjäristyksessä menettänyt nainen harmitteli kuitenkin uusien, jo valmistuneiden rakennusten liian modernia ilmettä. Christchurch onkin ollut aikaisemmin Uuden-Seelannin englantilaisin kaupunki, toivottavasti siis niiden lasilla peiteltyjen laatikoiden sekaan mahtuisi myös sellaisia persoonallisia entistä Christchurchia henkiviä brittiläisellä ulkomuodolla varustettuja rakennuksia.

christ4 christ5 christ6 christ7 christ9 Christchurch on mielenkiintoinen kaupunki, tuhojen hetkellisen kauhistelun jälkeen ajatukset siirtyvät kaikkeen siihen toivoon ja uskoon, mitä tyhjillä kaduilla leijailee. Kaupunkilaiset eivät ole jääneet tuleen makaamaan, vaan ovat välittömästi tarttuneet tuumasta toimeen ja alkaneet tehdä raunoisesta kaupungista parempaa paikkaa elää. Olisikin mielenkiintoista nähdä esimerkiksi kymmenen vuoden päästä millaisen kaupungin positiiviset ajatukset ja vahva yhteishenki ovat synnyttäneet.

christ8 christ15 christ11

Majoitus Delago Motel, kahden hengen keittiöllinen motellihuone 111NZD (66,5€), Christchurchin naapurikylässä Leestonissa on kaksi loistavaa Freedom Camping paikkaa, Coes Ford:ssa 149 The Lake Road:lla ja Chamberland Ford:ssa Old Bridge Road:lla. Vesivessat ja roska-astiat löytyvät.

Mainokset

2 thoughts on “Christchurch -tulevaisuuden kaupunki

  1. Kiitos Maiju hienoista kuvauksistasi ja tunnelmista neljässä viimeisessä blogissasi. Maailma on todella ihmeellinen paikka, voi vain todeta täältä kaukaa. On ihmisillä vastuksenssa mutta sittenkin toivonsa kaikkialla, kuten yllä kuvaat. Kaikkea hyvää t. isä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s