Arthur´s Pass -toinen kerta toden sanoo

Uuden-Seelannin eteläsaaren poikki rannikolta toiselle pääsee kolmen tien kautta. Upein niistä lienee Arthur´s Pass, joka kulkee Eteläisten Alppien halki Greymouthista Christchurchiin. Maorit kulkivat tuota samaa reittiä jo ennen eurooppalaisten saapumista Uuteen-Seelantiin, mutta vasta suuri kultaryntäys länsirannikolla 1800-luvun puolivälissä teki upeasta tiestä kuuluisan. Vuonna 1923 vuorien lomassa alkoi liikennöimään myös juna, tranzalpine train, ja junareittiä on kehuttu yhdeksi maailman kauneimmista. Eikä autoilukaan varmasti kalpene tuolle junamatkalle sään ollessa suosiollinen.

Pingviinimatkalaisten innoittamina mekin halusimme kokea tuon upean matkan. Olimme ajelleet sateisen kelin siivittämänä Nelsonista asti ja edelleenkin saarta halkoessamme pisarat tippuivat taivaalta ja keli oli kovin harmaa. Yli kahteen kilometriin yltävät vuorenhuiput olivat pilvien peitossa ja näky useilta näköalapaikoilta hyvinkin masentava. Iloa harmauteen toivat kea-papukaijat, joihin törmäsimme ensimmäistä kertaa juurikin tuolla Arthur´s Passilla. Välittömästi pysähdyttyämme näköalapaikoille hyppäsivät vihreät autojen muovisia osia rakastavat linnut automme kimppuun. Onneksi mikään osa ei ollut niin irti, että keat olisivat saaneet revittyä osan Teijo-Maarittia matkaansa.

arthur1

Sateisesta kelistä huolimatta jäimme yöksi Arthur´s Passin kylän lähistölle DOC:n ilmaiselle leirintäalueelle (Klondyke Corner), jos vaikka seuraavana päivänä säätiedotuksen lupaama pilvinen keli muuttuisikin aurikoiseksi. Olimme nimittäin haaveilleet upean Arthur´s Passin tien lisäksi kiipeävämme Arthur´s Passin kylän viereiselle Avalanche Peakille. Aamulla jouduimme kuitenkin hylkäämään suunnitelmamme, vettä alkoi jälleen tihuuttaa ja vuorelle kiipeämisessä ei olisi ollut mitään järkeä. Päätimme kokeilla onneamme uudemman kerran palatessamme takaisin länsirannikolta Christchurchiin etelässä tehdyn lenkin jälkeen.

Parin viikon jälkeen käännyimme Kamara Junctionista tutulle tielle ja jälleen sään herra pisti meille kampoihin, sää oli aivan samanlainen kuin ensimmäiselläkin yrityksellä. Saavuimme jälleen yhtä apeissa tunnelmissa Arthur´s Passin kylään ja leiriydyimme tutulle leirintäpaikalle. Luotimme säätiedotukseen sen verran, että nukkumaan menimme mielissämme seuraavan päivän vuoren valloitus.

Ja vihdoin ja viimein Arthur´s Pass näytti parastaan. Aurinko paistoi ja sidoimme aamulla velluskengät jalkaamme. Varmistimme vielä DOC:n visitor centrestä turvallisimman reitin, sillä vielä kaksi viikkoa sitten oli huippua peittänyt lumivaippa. Ja sitten alkoi kapuaminen. Aikaisemmat vaellukset Uudessa-Seelannissa olivat olleet varsin leppoisia, koska suurimmalla osalla reiteistä olimme kavunneet vuorelle rappusia tai tasoiteltuja sorapolkuja pitkin. Avalanche Peakille sai oikeasti könytä ja kiivetä, tarrata tiukoissa paikoissa oksiin ja katsella huippua lähestyessä tarkasti mihin astuu. Mutta ehkäpä juuri siksi vaellus Avalanche Peakille on meidän molempien mielestä ollut mukavin tramppaus Uudessa-Seelannissa, varsinkin kun tuulisella huipulla maisemat olivat sanoinkuvaamattomat! Muiden vaeltajien lisäksi saimme seuraa kymmenen kean parvesta, jotka kärkkyivät tilaisuutta napata matkaansa kuivamassa olleita vaatteita ja nakertaa vaellussauvojen korkkisia kädensijoja.

Nousimme ylos aavistuksen helpompaa Scott’s trackia pitkin. Alaspäin tullessa suuntasimme jykemmälle ja rankemmalle Avalanche Peak trackille pienten lumilämpäreiden kautta. Ja jösses minkälaista mökelikköä polku alas olikaan, onneksi olimme valinneet sen helpomman tien ylös, vaikkei sekään mikään tasainen tallaus ollut. Mietin vain mielessäni oksissa ja kivenlohkareissa roikkuessani, että miten joku voi juosta polun ylös huipulle, mökelikköpolulla juostaan vuosittain Avalanche Peak Challenge.

arthur4

arthur3

arthur6

arthur5

arthur7

arthur8

arthur18

arthur10

arthurs11

arthurs12

arthur17

arthur14

arthur15

 

Vaellusreitti oli upea sekä haastava ja jätimme tyytyväisenä taaksemme Arthur´s Passin ja Eteläiset Alpit auton takapeilistä näkyessä tällaiset maisemat.

arthur16

Mainokset

4 thoughts on “Arthur´s Pass -toinen kerta toden sanoo

  1. Miten hienoa, että olemme onnistuneet olemaan inspiraationlähde :) Mietinnässä on ollut, että olisiko sittenkin pitänyt jäädä yöksi sinne puolimatkaan, mutta toisaalta Kaikourakin oli niin upea kokemus, että ei haittaa. Säästä mainitessasi muistin vasta minäkin, että taisi osua meidänkin kohdalle auringon paistetta, lumisadetta, vesisadetta ja taas auringon paistetta kyseisellä tienpätkällä :D Arvaamatonta on tuo vuoristosää. Mutta ah mitä maisemia olette nähneet ja kokeneet!!!

    • Viime talvena ja vielä täällä reissunkin päällä on teidän blogia luettu kyllä hyvinkin tarkasti. Kiitos siis, että olette jaksaneet nähdä niin paljon vaivaa sen eteen! :)
      Arthur´s Pass kyllä antoi parastaan viimeisenä päivänä, upea paikka!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s