Autolla Australiassa: Warrnambool-Blue Mountains

automatkaaustraliassa

 

kartta3Upean the Great Ocean Road:n jälkeen oli aika kääntää auton nokka kohti Sydneyä. Paluumatkan ajoimme sisämaan kautta ja edellisten päivien pitkäpuiset metsät sekä ankaralla kädellä muotoillut rannikon jyrkänteet vaihtuivat silmänkantamattomiksi viljapelloiksi ja tuhatpäisiksi karja- ja lammaslaumoiksi. Kaarroimme auton isoimmilta teiltä hieman pienemmille ja eksyimme reissumme söpöimpiin kyliin, joissa piparkakkutalojen pihat pursusivat värikkäitä kukkia, joiden kylänraiteilla ajan kulku oli pysähtynyt jonnekin 150 vuoden päähän ja joista äitini haaveili ostavansa oman pienen, suloisen, vaaleanpunaisen loppuelämän kodin.

 

automatka34

automatka35

automatka33

Pääsääntöisesti päivän ajot reissussamme menivät varsin kivuttomasti maisemia katsellen ja Australian ihmeellisiä eläimiä kilpaa bongaillen (eri eläimistä varoittavat kyltit-vompatit, koalat, kengurut ja jopa kilpparit-pitivät kuskin ja matkustajat valppaina.) Ensimmäistä kertaa automatkalla meinasi matkustajia (ja varsinkin kuskia) väsyttää autolla ajaminen ja siinä istuminen sisämaanreittimme ensimmäisenä ajopäivänä, jolloin auton mittariin kertyi reilut 700 kilometriä. Tuo ajettu taipale kulki nimittäin täysin peltojen keskellä. Isä tiesikin kertoa, että joskus muinoin näiltä Australian äärettömiltä vilja-aitoilta rahdattiin purjelaivoin leivän- ja puurontekotarpeita Suomeenkin asti.

automatka37

automatka52

automatka31

Ennen Sydeyä pysähdyimme vielä automatkamme viimeisiksi päiviksi Blue Mountains:n luonnonpuiston äärelle Katoomban kylään. Australian itärannikolla on ollut epänormaalin kuuma ja kuiva kevät, jonka seurauksia pääsimme todistamaan sinisillä vuorilla. Korvia vihlovaa ja desibelirajoja rikkovaa mölyä pitävät kaskaat (cicada) olivat nousseet maan alta normaalia aikaisemmin kuumuuden houkuttelemina ja kylässä sai väistellä kadulla kävellessä puista tippuvia kaskaita. Kaskaat viettävät suurimman osan elämästään maan alla (2-13 vuotta lajista riippuen) ja noustessaan päivänvaloon, on niillä elinaikaa jäljellä noin parin viikon ajan. Paikallisen sanomalehden artikkelissa kerrottiin kaskaiden möykän häiritsevän koulussa opetusta ja jopa paikalliset linnut olivat jo kyllästyneitä kaskasaterioihin.

automatka51

Kaskaiden möykkä unohtui, kun taivaan täyttivät paksut, harmaan savupilvet. Kuumuus, kuivuus ja ilmeisesti epäonninen armeijan harjoitus aiheuttivat Australian pahimmat metsäpalot miesmuistiin. Jännityksellä seurasimme uutisia metsäpaloista, liekit olivat levinneet Katoomban naapurikylään ja palojen tieltä evakuoitiin yli 200 kotitaloutta. Osa Sydneyyn menevistä teistä oli suljettu, mutta onneksemme pääsimme palaamaan turvallisesti Sydneyyn ja viimeisinä päivinä Australiassa ilma oli savusta harmaana. Tulipaloista huolimatta lentokoneet nousivat ajallaan taivaalle. Saatoimme väsyneet, mutta ilmeisen tyytyväiset vanhempani koto-Suomeen liitävään koneeseen ja hyppäsimme itse seuraavana päivänä Aucklandin lennolle.

Automatka Etelä-Australiassa oli ehdottomasti yksi reissumme kohokohdista ja hienoin kokemuksemme Australian mantereella. Ei pelkkä The Great Ocean Road ollut huikaisevan hieno, vaan myös tiet ja maisemat niin New South Walesin ja Victorian rannikolla sekä maan sisäsosissa. Jos emme saaneet laskettua, kuinka monta lehmää mahtuu yhdelle laitumelle tai kuinka monta kengurua näimme, niin yhtä huonosti kävi myös autossa kuultujen ihastuneiden huokausten laskemisen kanssa. Niitä nimittäin oli todella monta!

Blue Mountains luonnonpuisto on aivan Sydneyn naapurissa. Puiston kuuluisin nähtävyys on The Tree Sisters. Tuolta kolmen siskon juurelta pääse jättiläisen rappusia pitkin alas laakson vaelluspoluille. Pitihän siellä käydä,

Blue Mountains luonnonpuisto on aivan Sydneyn naapurissa. Puiston kuuluisin nähtävyys on The Tree Sisters. Tuolta kolmen siskon juurelta pääse jättiläisen rappusia pitkin alas laakson vaelluspoluille. Pitihän siellä käydä,

automatka42

vaikka aika hurjat ne portaat olivatkin, varsinkin kun tuuli oli niin navakkaa, että meinasi tukka päästä karata ja jalkaa tutisuttaa.

vaikka aika hurjat ne portaat olivatkin, varsinkin kun tuuli oli niin navakkaa, että meinasi tukka päästä karata ja jalkaa tutisuttaa.

Yksi piskuisen Kattombaqn kylän nähtävyyksistä on the Twelve Tribes -uskonryhmän Yellow Deli -kahvila. Paikka oli  hyvin omintakeinen ja kahvi, se oli kuulkaas hyvää ja edullisinta koko Australian reissullamme.

Yksi piskuisen Kaatoomban kylän nähtävyyksistä on the Twelve Tribes -uskonryhmän Yellow Deli -kahvila. Paikka oli hyvin omintakeinen ja kahvi, se oli kuulkaas hyvää ja edullisinta koko Australian reissullamme.

auto1

Majoitus City Park Motel, Wagga Wagga kahden huoneen huoneisto 152 AUD (107€), Katoomba Town Center Motel, Katoomba, kahden huoneen huoneisto 187 AUD (132€)
Cafe Latte, Yellow Deli 4 AUD (2,8€)

Advertisements

2 thoughts on “Autolla Australiassa: Warrnambool-Blue Mountains

  1. Voi vitsii, me kun päästiin Sydneyyn niin noita metsäpaloja oli sitten taas (?) (9.11.) kun kaverit keiden luona majailtiin kertoivat, että paikka oli laittettu kiinni palojen vuoksi. Emme sitten päässeet ihastelemaan sinisiä vuoria ja se kyllä vähän harmitti. Olisi ollut kuitenkin tuollainen luonnon nähtävyys ja lähellä Sydneytä, eli ilman autoakin olisi päässyt paikalle.
    Joskus toiste sitten, heh!

    • Taisivat jatkua sinne saakka nuo samat palot. Alkoivat silloin meidän ollessa mestoilla ja tuntuivat vain leviävän kuuman kelin vuoksi.
      Harmi, ettette päässeet sinisille vuorille, oli kyllä mahtava paikka. Tosin on hyvä olla niitä tulevaisuuden reissukohteitakin jemmassa… :)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s