Viides kuukausi

Viidennen kuukauden voi tiivistää kolmeen sanaan: sairastelu, surffaus ja reissuähky. Koimme molemmat pariin otteeseen turistiripulit ja flunssat, nenä vuoti ja maha oli kipeä, majapaikan vessa tuli tutuksi ja valitettavasti myös Lombokin sairatuvat ja klinikat. Mutta terveinä päivinä kampesimme itsemme mopon selkään ja kurvasimme rannoille surffilautojen kanssa. Kolmen viikon pysähdyksen jälkeen siirryimme takaisin länteen päin sille Indonesian suosituimalle saarelle, eli Balille. Ja vaikka siirryimme saarelta toiselle samassa maassa, tuntui kuin olisi saapunut aivan eri maahan, niin paljon saaret poikkesivat toisistaan. Balin kulttuuri ja omaperäinen hindulainen uskonto ovat todella kiehtovia, joka kulmalla on pieni alttari, jonka patsaat on koristeltu kukkasin, alttarin ympärille kieritetty punamustaruudullisia kankaita ja viereen pystytetty koristeellinen päivänvarjo. Lähes päivittäin törmää erilaisiin uskonnollisiin seremonioihin, kulkueisiin tai vähintäänkin kuulee vienon seremonioihin liittyvät musiikin kelloineen ja kongeineen. Olen täysin hullaantunut pieniin uhrilahjoihin, siis sellaisiin banaaninlehdestä taiteltuihin koreihin, joihin on aseteltu kukkasia, hedelmiä, rahaa, karamelleja, suitsukkeita. Paikalliset valmistavat päivittäin ison kasan näitä pieniä koreja, joita asetellaan alttareille, teille, mopojen päälle, sillankaiteille ja vähän jokapuolelle jumalien lepyttelemikseksi.

Balilla pitää varoa, mihin astuu.

Balilla pitää varoa mihin astuu.

Temppeleiden patsaatkin olivat aamuisin saaneet hieman lempeämmän ilmeen kukkasista.

Temppeleiden patsaatkin olivat aamuisin saaneet hieman lempeämmän ilmeen kukkasista.

Balilla on jatkuvasti menossa jokin juhla tai seremonia, joiden vuoksi kadut ovat koristeltu ja liikenne jumissa.

Balilla on jatkuvasti menossa jokin juhla tai seremonia, joiden vuoksi kadut ovat koristeltu ja liikenne jumissa.

Viime aikoina meitä on vaivannut pienoinen reissuväsymys, uudet jutut ja paikat eivät saa aikaiseksi enää alkumatkalla koettuja vaufiiliksiä. Viiden kuukauden aikana Kaakkois-Aasiassa on valitettavasti välillä tullut tunne, että tämä on niin nähty, sen verran samankaltaisia maat ovat. Jopa ne valkoiset hiekkarannat, auringon palvominen ja rento rötköttely ovat alkaneet välillä tökkimään. Kyllä, liika on liikaa myös lekottelussa. Alkumatkasta tuli oltua jatkuvasti nenä kiinni jossain opaskirjassa ja koin ahdistusta siitä, ettei kaikkea mahdollista ehtisi nähdä ja kokea vuoden aikana. Pikkuhiljaa reissun pakkomielterinen suunnittelu ja nähtävyyksissä ravaamistahti on hiipunut, se huono Southeast Asia on a shoestring –Lonely Planet matkaopas on vaihdettu huomattavasti viihdyttävämpään romaaniin ja matkaa on jatkettu siten, että päätös seuraavasta kohteesta on tehty yleensä vasta reissupäivää edellisenä iltana, joskus jopa samaisena aamuna.
Ehkäpä juuri sen matkaväsymyksen takia oleskelumme Lombokissa venyi ja venyi. Ja mitä pidemmän aikaa oleilimme mukavassa majapaikassamme ja ajelimme tutuilla teillä, sitä hankalampaa oli tehdä uusia matkasuunnitelmia ja sitä lopullista päätöstä lähtemisestä uusiin maisemiin. Tuon Lombokilla vietetyn kolmeviikkoisen takia jäi Balin pohjoispuolella oleva Sulawesi kokematta ja samalla myös näkemättä saarella heinä-elokuussa järjestettävät erikoiset hautajaisseremoniat. Tosin tuskin olisin noihin hautajaisseremonioihin liittyvää vesipuhveleiden joukkoteurastusta pystynytkään katsomaan. Aina kun joku suunniteltu asia jää kokematta, täytyy lohduttautua ajatuksella tulevista matkoista, eihän tämä ole elämämme viimeinen reissu, toivottavasti.

Lombokissa rantahiekka oli valkoista ja meri sinistäkin sinisempi. Ja rannat hiljaisia.

Lombokissa rantahiekka oli valkoista ja meri sinistäkin sinisempi. Ja rannat hiljaisia.

Ja surffauskin onnistui! Timon tyylinäyte.

Ja surffauskin onnistui! Timon tyylinäyte.

Reissuväsymyksen lisäksi, tai siitä johtuen, olen koko kuukauden ajan kantanut rinkan lisäksi koti-ikävän aiheuttamaa lisätaakkaa. Matkustusintoa on edelleen jäljellä, varsinkin kun piakkoin vaihdamme aivan uudenlaisiin maisemiin, mutta jotenkin tämän kuukauden aikana ajatukset ovat viipyneet entistä useammin siellä kotosalla. Lähinnä on ollut ikävä niitä läheisiä ihmisiä, mutta myös ihan hassuja asioita, kuten viileyttä ja loppukesän pimeitä iltoja. Niin ja mustikkapiirakkaa. Käväisimme tällä viikolla päiväseltään Balin eteläkärjessä Uluwatussa. Istahdimme syömään meren äärelle jyrkän rantatörmän päälle rakennettuun ravintolaan. Muut asiakkaat, Timo mukaan lukien, nauttivat ruokansa meren tyrskyissä taiteilevia surffareita ihaillen, mutta minä kaivoin laukusta Riikka Pulkkisen Totta-kirjan. Olin edellisenä iltana jo ahminut tuota kauniisti kirjoitettua kirjaa ja lietsonnut itseni suloisten sanojen myötä melkoisen herkkään tilaan. Pääsin nopeasti tuohon samanlaiseen tunnelmaan myös Uluwatun rantatörmällä ja kun kirjan jossain sivulauseessa puhuttiin mustikkapiirakasta, koti-ikävä kourasi syvältä mahanpohjasta ja itkuhanat aukesivat. Ja kaiken tämän sai aikaan ajatus siita omassa uunissa paistetusta maailman parhaasta rahkaisesta mustikkapiirakasta. Siinäpä sitten nikottelin superkuulien surffiduudsoneiden keskellä ja päätin, että julkisilla paikoilla luetaan vastedes vain vähemmän tunteita herättäviä tarinoita tai vain keskitytään ympäröivään elämään.

Viidennen kuukauden aikana olemme aloittaneet aamumme niillä kuuluisilla banaanipannukakuilla, joiden mukaan on nimetty vanhempiemme ikäpolven taallaaman Kaakkkois-Aasian reppureissausreitin, eli hippie trailin jälkeläinen, Banana Pancake trail. Vaikka mekin olemme tallaanneet aika montaa jo muiden reppureissajien tallaamaa polkua Kaakkois-Aasiassa, olemme jotenkin välttyneet tähän asti noilta banaanipannukakkuaamiaisilta. Reissussa on muutenkin tullut pitäydyttyä lähes täysin paikallisessa ruuassa, mutta viime aikoina ravintolassa on tullut välillä tilattua ihan jotain muutakin kuin riisiä ja nuudelia. Indonesiassa olemme majoittuneet pääsääntöisesti Homestay-majoituksissa, eli paikallisen perheen pihapiiriin rakennetuissa huoneissa, ja poikkeuksetta kaikissa kuukauden majapaikoissa majoitukseen on kuulunut aamupala, kahvi/tee ja tietenkin se pannukakku.

Lombokin majapaikan Lamancha homestay:n aamupala.

Lombokin majapaikan Lamancha homestay:n aamupala.

Koska viidennen kuukauden aikana pysyimme pitkään paikoillamme, elinkustannukset pysyivät maltillisina, alle 20€/päivä/hlö. Kustannukset kuitenkin nousivat korkeammiksi epäonnisen Rinjanin vaellusreissun vuoksi. Koska reissu keskeytyi Timon sairauden vuoksi, jouduimme yöpymään yhden ylimääräisen (kalliin, mutta hyvän) yön Martaramissa suunnitelmasta poiketen. Onneksi tällä kertaa lääkärikulut olivat Lombokin klinikan maksuja maltillisemmat (11,2€) ja toivon mukaan saamme edes pikkuisen vaellukseen tuhrautuneita rahoja takaisin vakuutuksesta.

Viidennen kuukauden aikana löysin lukemisharrastuksessani aivan uuden ulottuvuuden, nimittäin e-kirjat. Pädillemme (tuttavallisesti bädyli tai bädis) löytyi muutakin käyttöä kuin netin selaaminen ja facebookissa lorviminen, kun löysin muutamat netissä toimivat e-kirjakaupat ja latasin tuohon littanaan kapistukseen useampia kirjoja sekä kaksituhattasivuisen Australian Lonely Planet matkaoppaan. Sekä lukuhimoni, että selkäni kiittävät e-kirjoista, rinkka keveni kummasti ja nyt kirjojen (joita ei voi vain jättää kesken) lukeminen on mahdollista myös yöllä peiton alla ilman hankalia otsalamppuviritelmiä. Ja mikä parasta, voin valita juuri sellaisia kirjoja, kuin haluan, eikä minun tarvitse tyytyä ainoastaan niihin pariin nukkavieruun yksilöön, jotka on hylätty divarin perimmäiseen, pölyiseen nurkkahyllyyn.

Lukutuokio Lombokin Selong beachilla.

Lukutuokio Lombokin Selong beachilla.

Reissuväsymyksen ja kaakkoisaasiaähkyn vuoksi ajatukset ovakint vähän väliä karanneet jo Australian mantereelle. Balilla ollessa on pitänyt pinnistellä, että ajatukset pysyisivät hetkessä eivätkä jatkuvasti majailisi parin viikon päässä tulevaisuudessa. Onneksi Bali on ollut taas jotain uutta ja ihmeellistä ja olemme täällä yhteen paikkaan jumittumisen sijaan siirtyneet paikasta toiseen varsin vauhdikkaasti, joten Australialle on lahjoitettu ajatuksia antaumuksella ainoastaan iltaisin Australian matkaopasta lukiessa. Tänään on viimeinen päivä hankkia Australian Grayhoundin pitkänmatkan bussilippuja edullisemmalla talvihinnalla, joten tänä iltana reissusuunnitelmat Australian suhteen alkavat pakostakin hahmoittua. Muutaman päivän päästä vilkutamme hyvästit Aasialle lentokoneen ikkunasta ja jatkamme matkaa aivan uudella mantereella. Onneksi täällä Balilla on tullut tutustuttua ja kuultua noita australialaisia jo jonkin verran, joten How ya doin`? ja Cheers mate! pitäisivät tulla suusta ulos melko luonnostaan. Tarvitseeko sitä muuta osatakaan?

Ja taas mennään!

Ja taas mennään!

Advertisements

6 thoughts on “Viides kuukausi

    • Viisi kuukautta on mennyt nopeasti, mutta toisaalta taas tuntunut niin pitkältä! Ikävä on täälläkin, onneksi pääsen kurkkaamaan elämäänne blogisi kautta! J-P:lle ja Ainolle terkkuja!!!

  1. Hahaa, kuulostaa niin tutulta tuo matkavasymys/suomikaipuu, joka meillakin oli sattumoisin juuri Australiaan tultaessa. Siihen auttoi seuraavat asiat: Ikean lihapullat, omatekoinen kesakeitto, riisipuuro ja sen ymmartaminen, etta maailma on niin taynna kaikkia ihmeita, etta aika ei riita kaiken nakemiseen. Ja ehka myos suomen-sukulaisten tapaaminen oli avuksi:) Lahdimme juuri Australian satamasta taynna uutta matkustusintoa, joka teillekin tulee varmasti kohta takaisin. I promise! Ainiin, ausseja varten kannattaa opetella viela sanomaan: No worries. :)

    • Mukava kuulla, etten ole ainoa näiden matkaväsymysteni ja suomi-ikävieni kanssa! Ja ne kyllä unohtuivat välittömästi, kun laskeuduimme Australian mantereelle, täällähän on ihan niinkui kotonakin! Ja ruokakaupat täynnä kaikkea ruokaa, aah jogurttia! Joten no worries! :)

  2. Iskä täällä pitkästä aikaan. Olen toki lukenut blogiasi kesän kuluessa, mutta nyt syksyn tullen elämäni rauhoittuu tutuille yksinkertaisille urille ja voin keskittyä näihin kommenteihin. Tyylisi jatkuu edelleen laadukkaana ja huoliteltuna. Tuossa lukiessani oivalsin mahdollisen syynkin: sinähän luet koko ajan kirjallisuutta.
    Ikäväntunne kotimaahan on mielestäni positiivinen asia: suomalaisuus se vain sinussa pyrkii päivänvaloon pimeine syksyiltoineen ja mustikkapiirakan makumuistoineen. Ja itkuhan siinä tulee.

    No täällä on jo matkakuume nousussa. Viisumit on haettu ja maksettu, mutta Australian suurlähetystöstä ei vielä viestiä ole tullut meidän hyväksymisestä sille mantereelle. Liput ovat kansiossa ja matkavakuutus kunnossa. Vaatetusta en vielä ole sunnitellut, mutta kunhan te pääsette Australiaan, osannette sitten opastaa meitä vaatetuskysymyksissä.
    Isä

    • Hyvä, että se kesä on ohi, niin voit palata tärkeiden asioden äärelle, nimittäin blogin pariin! :)

      Kirjoja on tosiaan tullut reissun aikana luettua kiitettävästi, toivottavasti kotosalla olisi yhtä lailla aikaa syventyä tarinoihin. Mukavaa, että tekstin parissa viihtyy, vaikka joka julkaisun jälkeen löydän vielä rutkasti korjattavaa.

      Mitähän te olette oikein maksaneet niistä viisumeista, kun niiden piti olla täysin ilmaiset! Otetaanpas joku ilta skypepalaveri, niin jutellaan asiasta tarkemmin!

      Reissunodotusta!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s