Hetki

lombok5

Elämämme rakentuvat pienistä hetkistä -silmänräpäyksistä, viipyilevistä auringonsäteistä, muutamista tahdista radiosta kuultuja säveliä, pienistä sanoista, nenää kutkuttelevista tuoksuista, tuulen henkäyksistä, pilvien liikkeistä, hymynkareista. Valitettavasti nuo hetket valuvat harmittavan usein ohitsemme, ilman että pysähtyisimme hetkeksi, hengittäisimme pari kertaa syvään ja nauttisimme niistä aivan hetkisen.

Olen jo vuosia yrittänyt etsiä elämästä aikaa pysähtyä ja nauttia noista hetkistä. Toisinaan täydellinen, iloa tuova hetki kestää vain sekunnin, toisinaan täydellisyyttä hipovat hetket venyvät tunneiksi, joskus jopa päivien mittaisiksi. Reissumme on ollut tähän mennessä ohikiitävien hetkien tykitystä ja välillä olen ihan ääneen muistuttanut meitä molempia pysähtymään, vetämään keuhkot täyteen ilmaa, ehkä jopa sulkemaan silmätkin ja vain nauttimaan ympärillä olevasta kauneudesta. Suurin pelkoni on, että menemme kotiin ja huomaamme vasta sitten, miten upeita juttuja olemme kokeneet. Haluan ottaa kiinni niistä hetkistä jo nyt ja vaalia niitä jo reissussa ollessamme, sekä varsinkin sen jälkeen.

Haluan muistaa sen tunteen, kun makasimme pilkkopimeässä reissumme ensimmäisessä bungalowmajassa Koh Changin saarella ja kuuntelimme laineiden liikettä ja viidakon öisiä ääniä. Takana oli täydellinen auringonpaisteinen päivä ja mieleen oli alkanut kirkastua ajatus siitä, mitä seuraavan vuoden tekisimme. Olo oli pelonsekainen, mutta onnellinen. Riemu kumpusi hymyksi kasvoille ja saattoipa silmäkulma kostua pelkästä onnesta.

Ja entäpä se hetki, kun heräsimme ennen auringonnousua bongaamaan viidakon heränneitä eläimiä pitkähäntäveneen kyydissä Khao Sokin luonnonpuistossa. Ympärillä oli täysin hiljaista (harvinaista viidakossa) ja vesi liplatti veneen kylkeä vasten. Aamun viileys pyrki iholle ja vilunväristykset kulkivat kehossa. Auringon ensisäteet tunkivat paksun sumuverhon lävitse ja jossain kaukana kuului linnun kimeä kiljaisu. Ja juuri silloin näimme sen, siellä korkealla oksalla vasten auringonsäteitä temppuili gibboni yhden kätensä varassa kuin nauraen meille unisille ja viluisille matkaajille.
Samanlaisia aamun ihmeitä koimme Angkorin temppeleillä, kun unihiekat silmissä odotimme auringon nousevan Angkor Watin takaa. Ja vaikka aurinko katosikin noustessaan paksujen pilvimassojen taakse, oli hetkessä odottamisen taikaa, ympärillä lukuisia muita turisteja vartomassa ihmettä ja vaihtaen lauseita kuiskauksin.

Samanlaista herkkyyttä oli siinä pimenevässä illassa, kun pääsimme seuraamaan pienten kilpikonnien ensimmäistä matkaa meren syleilyyn. Sadat kilpikonnan poikaset kamppailivat elämästään upottavasta rantahiekasta. Meri kohisi turvallisesti vieressä ja aurinko luomat punaiset värit katosivat horisonttiin. Hetki mykisti, vaikka sisäisesti hihkaisin jokainen kerta, kun pieni ja kova kilpi katosi veden pinnan alle.

Yhtä lumoavia hetkiä koimme myös Hong Kongissa yläilmoissa kaupungin valomerta ihaillen. Olimme nousseet illan viimeisellä hissillä Sky 100 –näköalatasanteelle ja saimme nauttia kaupungin tarjoamasta upeasta näkymästä aivan kaksistaan. Kaupunki levittäytyi ympärillämme loppumattomana valomerenä, jota olisi voinut katsella aina auringonnousuun ja valojen sammumiseen saakka.

Japanissa Tokiossa se täydellinen hetki tuli vastaan kaupungin sivukaduilla, joila löytyi uskomatonta hiljaisuutta urbaanissa miljöössä. En olisi uskonut, että maailman suurin metropoli voi tarjota kulkijalle samanlaista rauhallisuutta ja tyyneyttä, mitä löytyi Kamikochin luonnonpuistosta Yake Dake –tulivuoren sumuiselta huipulta. Rankka nousu ja huipun saavuttaminen pistivät pysähtymään hetkeksi ja vain nauttimaan saavutuksesta.

Täydellisyyttä hipovat hetket voivat tulla vastaan myös aivan yllättäen. Pari iltaa sitten ajoimme mopolla ravintolasta takaisin majapaikkaamme. Katu oli tyhjä ja pimeä, eteläisen pallonpuoliskon taivas oli täynnä tuikkivia tähtiä. Nojasin vasten tuttua selkää ja ajattelin: ”Tässä on kaikki. Tässä on onni.”

Pysähtykää, katsokaa ympäröivää maailmaa ja nauttikaa. Carpe Diem, tarttukaa hetkeen.

Advertisements

7 thoughts on “Hetki

  1. Ihanan upeita hetkiä, juuri noiden takia tykkään itse matkustaa ”hitaasti” jos vain on mahdollista, ilman että pitää kiirehtiä heti seuraavaan paikkaan. Muistorikasta matkanjatkoa teille!!!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s