Mielenkiintoinen Ubud

bali1

Lombokin ja Balin saaria erottaa Lombokinsalmi, jonka syvyyksissä Aasian ja Australian mannerjalustat kohtaavat. Jääkaudella merenpinta oli nykyistä huomattavasti matalampi ja Indonesian saaret aina Balin itäisimpään kulmaan saakka olivat osana Aasian mannerta, kun taas Lombok ja siitä seuraavilla saarilla oli ainakin osittainen yhteys Australian mantereeseen. Lombokin salmen myötä Balin ja Lombokin saarten eliöstö poikkeaa valtavasti toisistaan. Balilla ja muilla Aasian puoleisilla saarilla tiheissä metsissä elää samoja eläimiä, kuin Aasian mantereella. Lombokista ja sen itäpuolisilta saarilta eläimet ja kasvit ovat enemmän Australian eläimistön ja kasviston kaltaisia, Uuden-Guinean maaperällä pomppii jopa erilaisia kengurulajien edustajia.

Salmen toisella puolella moni muukin asia poikkeaa Lombokista. Siinä missä Lombokin eteläosaa leimasivat kuivat kukkulat ja pohjoista tulivuori ja sen rinteillä kasvavat metsät, on Balin luonto ylitsepursuavaa, villiä ja monimuotoista. On hankalaa erottaa metsää puilta, sillä puut ovat aasialaisen metsän tapaan kääritty yltäkylläisin köynnöskasvein. Maaperä on hedelmällistä ja riisipellot suovat usean sadon vuodenkierrossa, toisin kuin Lombokin kuivilla, vedenpuutteesta kärsivillä mailla.

bali13

bali2

Bali on naapuriaan huomattavasti rikkaampi ja kehittyneempi. Suurin raha tulee turismista, joka on ollut vilkasta Balilla jo lähes sadan vuoden ajan. Lombokissa raha on tiukassa, jokainen turistien jättämä kolikko on tervetullut ja lisätienestiä tehdään pimeästikin, esimerkiksi laittomilla kultakaivoksilla, joiden myötä Sekotongin kylän maaperä ja läheinen merenranta ovat kuorrutettu niin elohopealla kuin syanidillakin.
Siinä missä Lombokissa Kuta rannan pääkadulla turistirihkamaa myytiin bambukojuissa ja saaren eteläisillä rannoilla sai käyskennellä kuumimman sesongin aikaan aivan yksin vesipuhveleiden seurassa, on Balin Kuta ranta kuin Kanariansaarten turistirantojen kopio, jopa hurjempi ja valkoiset rantahiekat täynnä turisteja, varsinkin niitä australialaisia.

Salmen toisella puolella muuttuu myös uskomukset, tavat ja tottumukset. Hindulaisuus oli koko Indonesian pääuskonto ennen 1500-lukua, kunnes muslimikauppiaiden myötä ihmiset kääntyivät asteittaisesti islaminuskoisiksi. Balilla kuitenkin hindulaisuus säilyi ja kehittyi aivan omanlaisekseen, jossa vanhat uskomukset sekottuivat Intiasta lähtöisin olevaan hindulaisuuteen. Lombokin lukemattomat moskeijat vaihtuivat Balilla hidulaisiksi temppeliksi, päivittäin askarrelluiksi pieniksi jumallahjoiksi ja seremonioiksi.

Suuntasimme Padang Baista balilaisesta kulttuurista, taiteista, käsitöistä ja riisipelloista kuuluisaan Ubudin kaupunkiin. Turistintäyteisten katujen, lukemattomien kauppojen, kahviloiden sekä turistikrääsäkojujen aiheuttamasta ensijärkytyksestä toivuttuamme tuntui Ubud ihan mukavalta paikalta, jopa niin mukavalta, että vietimme siellä muutaman lisäyön alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen. Kiertelimme käsitöitä myyvissä kaupoissa (saattoipa sieltä mukaan lähteä myös pari hyvää toteutettavaa ideaa), istuimme kahviloissa ja söimme hyvää ruokaa. Kävelimme kaduilla kuikistellen ihmisten pihoihin massiivisista koristelluista porteista ja pääsimme myös ihmettelemään seremoniaa, jossa juhlistettiin ja kiitettiin metallia ja kaikkia teräviä esineitä. Autot, skootterit, polkupyörät, veitset ja työkalut olivat peitetty koristein ja jokainen niistä sai osakseen kiitoksen ja siunauksen.

bali4

bali8

bali9

bali10

Vuokrasimme mopon, jolla hurauttelimme kylän ulkopuolelle uskomattoman vihreitä riisipeltoja ihailemaan. Eksyimme myös sinne Tegallalangin riisipeltoterasseille, jonne suurin osa turisteista eksyy ihmettelemään riisipeltoja. Tien varret olivat täynnä kahviloita ja ravintoloita, joista pääsi ihmettelemään riisiterasseja juomien ja ruokien ääreltä. Itse kiipesimme riisipelloille joltain ihmeelliseltä sivupolulta ja könysimme aitojen alitse turisteille tarkoitetuille poluille. Olihan ne riisipenkereet ihmeelliset, mutta hieman hohtoa vei kaikki ne rahaa haluavat yrittäjät. Yksi oli vailla 20 000 rupiaa, jotta saisimme nousta riisipellolla ylemmäs, toinen juoksujalkaa juoksi pellon keskeltä, jotta olisimme ottaneet hänestä kuvan ja tietenkin maksaneet kuvan ottamisesta. Mukavempia ja rauhallisempia riisipeltoja löytyi muilta suunnilta, siis sellaisia peltoja, joiden tarkoituksena oli ruuan kasvatus, eikä turistien rahastus.

bali5

Pysähdyimme Tegallalangin kylän lähellä maistamaan myös kissankakkakahvia eli Kopi Luwakia Bali Pulina -tilalla. Ilmaisen kierroksen aikana tutustuimme niin sivettikissoihin, niiden osaansa Kopi Luwakin eli kissankakkakahvin valmistuksessa, erilaisiin kahvilaatuihin, kahvin valmistukseen sekä saimme maistella montaa erilaista kahvia ja teetä, sekä tietenkin sitä yhtä maailman kalleinta kahvia eli kopi luwakia. Kopi luwak valmistetaan kahvipavuista, jotka ovat kulkeneet sivettikissan ruuansulatuksen läpi. Pavut eivät sula ruuansulatuksessa vaan ruuansulatuksen entsyymit ja vatsahapot antavat pavuille oman aromin, joka tekee kahvista niin kuuluisan. Maistoimme yhden kupin kahvia puoliksi ja olihan se kyllä ihan hyvää, hieman makean suklaista. Saimme maistettavaksi useita muitakin kahveja, joiden jälkeen kahvihammasta ei aivan hetkeen kolotellut.

bali6

bali7

Ubud on paikka, jonne useat reissaajat ovat saapuneet etsimään itseään joogan, kasvisruuan, erilaisten retriittien ja kauniiden maisemien ääreltä. Me emme nyt ehtineet paneutua muutamassa päivässä niin syvästi itseemme, että suurempaa muutosten vyöryä aika Ubudissa olisi saanut aikaiseksi. Joogaankaan en ehtinyt, mutta kampaajalle kyllä. Timon koko tukka sai kyytiä jo Mataramissa ja Ubudin jälkeen myös minulla oli uusi luukki. Merivesi, kylmät suihkut ja aurinko olivat muuttaneet hiukseni yhdeksi isoksi rastaksi, jonka selvittämiseen suihkun jälkeen meni aina tunti ja muutama poskelle tirahtanut kyynel, joten olin enemmän kuin iloinen, kun tukkaa tippui valtavina kasoina kampaajan lattialle. Lopputulos on ehkä jotain muuta, kuin omissa visioissani ennen kampaajakäyntiä, mutta selvittely sujuu nyt ilman ongelmia, muutamalla harjanvedolla.

Haaveilemani joogatunti jäi siis vielä kokematta, kun Timolla alkoi olla jo kiire takaisin surffiaaltojen ääreen. Edessä on vielä kymmenisen päivää Balilla ennen lentoa uudelle mantereelle, ja kun suurempia suunnitelmia tai intohimoja ei ole, voisimme vielä hetkeksi palata takaisin Ubudiin ihan sen joogan, mutta myös mukavan ilmapiirin vuoksi. Ja jos jollakin jo Balilla reissanneella on hyviä matkavinkkejä takataskussa, niin olemme enemmän kuin kiitollisia, jos jätät vinkkisi kommenttiboksiin!

Ubudissa taidetta oli joka paikassa.

Ubudissa taidetta oli joka paikassa.

Ravintolat ja kahvilat mukavia.

Ravintolat ja kahvilat mukavia.

Ja kaupat täynnä kaikkea kaunista ja ihanaa.

Ja kaupat täynnä kaikkea kaunista ja ihanaa.

Shuttlebussi Padang Bai-Ubud 70 000 IDR (4,8€)
Majoitus Ubud Tugu House, ei aamupalaa 175 000 IDR/yö (15,9€), Teba house aamupalalla standard 180 000IDR, deluxe 300 000 IDR (20,4€)
Mopon vuokra 50 000IDR (3,4€)
Bensalitra 7000IDR (0,5€)
Hiusten leikkaus, pesu ja kuivaus 145 000IDR (9,9€)

Mainokset

Viisuminhakureissulla Mataramissa

20130825-144604.jpg

Ennen reissua runsaasti mietintää aiheuttivat viisumit. Kaikkiin Kaakkois-Aasian maihin saa viisumin raja-asemilta, hinnat ja pituudet vain vaihtelevat. Toiset tarjoavat hövelisti kolmen kuukauden oleskelua ilman kuluja, toisien maiden maaperällä tallatakseen joutuu taas lyömään tiskiin jonkin verran dollareita. Etukäteen opiskeltuna viisumisysteemit tuntuivat sen verran sekavilta, että lätkin yhtenä vapaapäivänä dataa exceliin ja olin tyytyväinen, kun sain jotain selkyyttä asiaan. No tuohon exceliin en ole koskenut koko reissun aikana, joten ei se viisumijuttu sitten niin sekava ollutkaan…

Ennen reissun alkua hankimme etukäteen ainoastaan Thaimaaseen pidennetyn kahden kuukauden turistiviisumin. Koska asumme hyvin kaukana Thaimaan Suomen suurlähetystöstä, pistimme postikuoreen passit, rahat ja hakemukset, ja pyysimme passimme kulkemaan kirjattuna kirjeenä Helsinkiin. Passit ja tyhjiä sivuja koristavat viisumit tulivat ajallaan takaisin ja seikkailu oli valmis alkamaan. Sen jälkeen emme olekaan pahemmin ajatuksia viisumeille uhranneet, ainoastaan Laoksessa tutkimme viisumin saamista Kiinaan matkasuunnitelmia muutellessamme, mutta totesimme homman olevan niin hankalaa, että suuntasimme Kiinan sijasta Hong Kongiin ja Japaniin.

Muut viisumit olemme hankkineet siis aina raja-asemilta ja olemme oleskelleet maassa viisumin sallivan ajan verran. Indonesiaan rajalta saa vain kuukauden visa on arrivalin, ja koska halusimme vielä jatkaa Indonesian tutkailua, vierailimme Lombokin ”pääkaupungin” maahanmuuttovirastossa ennen Rinjanin epäonnista vuorenvalloitusreissua. Majapaikkamme Kuta-rannalla sijaitsi 56 kilometrin päässä maahanmuuttovirastosta ja koska nuukia olemme, emme suostuneet maksamaan bussikyydistä 100000IDR /pää/suunta vaan heräsimme kukonlaulun aikaan, puimme päällemme lämmintä vaatteita (Timolla oli jopa hanskat kädessä!) ja starttasimme mopon käyntiin. Ajoimme läpi sumuisten viljelysmaiden ja juuri heränneiden kylien ohi. Tiet olivat lähes tyhjät, koirat nukkuivat tienpientareilla ja saarelaiset kokkasivat aamiaistaan pihamaiden tulipaikoilla. Kaupunkia lähestyessä tiet täyttyivät, ihmiset kiirehtivät töihinsä, kuka mopolla, kuka autolla ja kuka ponikyydillä. Parin eksymisen ja turhan ympyrän ajamisen jälkeen löysimme oikean viraston, kuorimme paksuimmat vaatteet pois ja seisahduimme viisumiluukun edustalla olevan jonon jatkoksi.

viisumi1

Ramadan oli päättynyt edellisellä viikolla ja maahanmuuttovirasto oli ollut kiinni pyhien ajan, joten siirsimme viisuminhakureissun viraston ensimmäiseltä aukiolopäivältä tiistaille, ihan vain välttyäksemme pahimmilta ruuhkilta. Virasto olikin aamulla yhdeksän aikoihin melko tyhjä, kiireisimmät olivat olleet luultavasti paikalla jo viraston aukeamisen aikaan kello kahdeksalta. Luin ennen viisumin hakuamme netistä joitain kauhujuttuja viisumin pidentämisen hankaluudesta, korruptoituneista virkamiehistä, kalleista sponsorikirjeistä, viraston edessä olevista ”i do it for you” -viisuminhakuapuperskärpäsistä, mutta kaikki nämä loistivat poissaolollaan. Ilmeisesti nämä kauhutarinat koskivat ainoastaan tilannetta, jossa matkaaja halusi jatkaa kahden kuukauden viisumia vielä pidemmäksi, se taitaa olla jo hankalampi homma. Saimme luukulta nipun täytettäviä papereita sekä ohjeen käydä ottamassa useita kopioita passin eri sivuista viraston takakujalla. Paukkasimmekin ensin takakujalle, josta löytyi useita kopiokoneyrittäjiä. Punainen viisumikansiomme kasvoi viidellä kopiolla ja 1000 rupiaa vaihtoi omistajaa (0,07€). Täyttelimme viisuminhakulaput ja kyselimme paikallisilta käännöksiä indonesiankielisiin kysymyksiin. Palautimme punaisen kansion täytettyjen paperien, passikopioiden ja Australian lentolippujen kopioiden kera takaisin virkailijalle, laitoimme kansion väliin 400 000 rupiaa (27,2€) ja saimme käskyn tulla hakemaan pidennetyt viisumit neljältä iltapäivällä.

Kopiokujalla oli myös useita virvoitusjuoma/tupakkakioskeja. Tältä ihanalta sedältä löytyi myös mustekyniä pikkurahalla. Note to yourself:  muista aina ottaa oma kynä mukaan, kun asioit virastossa.

Kopiokujalla oli myös useita virvoitusjuoma/tupakkakioskeja. Tältä ihanalta sedältä löytyi myös mustekyniä pikkurahalla. Note to yourself: muista aina ottaa oma kynä mukaan, kun asioit virastossa.

Kello ei ollut tässä vaiheessa vielä kymmentäkään, joten meillä oli koko päivä edessä Mataramissa. Olin yrittänyt katsella jo etukäteen jotain tekemistä tässä kaupungissa, mutta jokainen tietolähde kertoi samaa, ei mitään nähtävää, ei mitään tekemistä. Ajelimme mopolla ympäriinsä ja päädyimme Mataramin ainoaan kauppakeskukseen. Kierismme aikaa tappaaksemme kaikki kaupat ja mukaan lähti viisi kuukautta haaveilemamme matkakokoinen vedenkeitin. Teetä ja kahvia aina kun itse haluaa, omassa huoneessa, parvekkeella, terassilla, missä vain!
Pysähdyimme kauppakeskuksen mäkkäriin kahville sekä jätskille ja samalla tutkimaan lisää, mitä kaupungissa kannattaakaan tehdä. Kauhean kauan emme ehtineet eri nähtävyyksistä hakea tietoa, kun saimme seuraa paikallisista koululaisista, jotka halusivat parantaa englanninkielen taitojaan kanssamme. Nuoret olivat lukion viimeisen vuoden opiskelijoita, joilla jokaisella oli omat haaveensa lukion jälkeisestä elämästä. Yksi poika kertoi haluavansa isona bisnesmieheksi, joka asuisi ympäri maailmaa, ajaisi hienoilla autoilla ja tietenkin tulisi välillä katsomaan äitiä myös Mataramiin. Haaveen edestä pitäisi nyt käydä ahkerasti koulua ja pärjätä loppukokeissa, jotta pääsisi haluamaansa yliopistoon. Poika olikin dumpannut tyttökaverinsa ja lopettanut harrastuksensa, jotta voisi keskittyä täysin lukion viimeiseen vuoteen ja tulevaisuuden haasteisiinsa. Toinen keskustelukaverimme oli 17-vuotias tyttö, joka oli niin ujo, että pidimme itse enemmän keskustelua yllä ja silloin tällöin tyttö sai kysyttyä meiltäkin kysymyksen, tosin ainoastaan tutorinsa painostuksen alaisena. Tyttö toiveammatti oli arabian kielen opettaja ja toiveena tytöllä oli päästä opiskelemaan Kairon yliopistoon arabiaa. Tosin englantiakin hän halusi oppia vielä enemmän, koska toiveena oli joskus asua Yhdysvalloissa.

Yhtäkkiä olikin kulunut useampi tunti englantia puhuen, emmekä olleet tulleet yhtään viisaammiksi Mataramin nähtävyyksien suhteen. Ja kun uudet indonesialaiset kaverimmekaan eivät osanneet kertoa mitä kaupungissa kannattaisi nähdä, päätimme jättää Mataramin tutkimatta ja ruuan jälkeen suuntasimme takaisin maahanmuuttovirastoon odottelemaan viisumeitamme.
Paikalla olikin käynnissä jo nimenhuuto, viisumeilla varustettuja passeja tarjottiin takaisin omistajilleen huutamalla passissa lukevaa nimeä ympäri virastoa. Jonotusperiaate ei täällä toiminut, vaan passit palautuivat takaisin omistajilleen satunnaisessa järjestyksessä, joten se aamulla ensimmäisenä ovenkahvassa ollut reissaaja sai katsella sivusta, kun muut myöhemmin tulleet hakivat passinsa takaisin virkailijalta. Meidänkin nimet kaikuivat viraston aulassa ja passit saatuamme puimme taas paksummat vaatteet päällemme ja aloitimme paluumatkan Kutalle. Päivä oli kääntynyt jo illaksi, kun kurvasimme punaisella mopollamme majapaikan pihaan. Passia koristi jälleen uusi leima ja Indonesian tutkailu sai jatkoa vielä kuukaudella.

Indonesian viisumia voi hakea etukäteen Indonesian suurlähetystöstä Helsingistä. Etukäteen hankittu viisumi on voimassa 60 päivää. Suomen ulkoministeriön ohjeistuksen mukaan maahan saavuttaessa tulee olla esittää matkalippu maasta poistumiseen. Meillä ei ollut sellaista maahan tullessa, mutta viisumia uusiessa sujautimme papereiden sekaan kopion Australian lentolipusta,
sitä tosin ei kukaan kysynyt. Jos maassa haluaa viettää aikaa enemmän kuin kaksi kuukautta, tarvitsee jatkokuukausia hakiessa sponsorikirjeen, eli jonkun paikallisen tutun, joka puoltaa maassa oleskelua. Ja tällöinkään viisumin jatkon saaminen ei ole varmaa. Joskus helpoin tapa on vain poistua maasta hetkeksi ja palata takaisin uusi visa on arrival leima passissa.

Mörköjä, onko niitä?

Asuiko teidänkin lapsuudessa sängyn alla mörkö? Minun mörköni vaanien odotti koko päivän hiljaa ja kun kattolamppu sammui viimeisen kerran päivän aikana, aloitti mörkö saalistuksen. Hirviön herkkua oli peiton alta pilkahtavat jalat, varpaita se rakasti. Ja jotta mörkö ei haukkaisi palasta jaloistani tai edes pääsisi lipaisemaan varpaan kärkeä, peitto oli aina kääräistävä tiukasti vartalon ympäri ja varmistettava, että jalat olivat varmasti piilossa. En edes muista, mistä tällainen pelko on saanut alkunsa, mutta edelleenki se sängyn alla lymyävä mörkö pakottaa minut nukkumaan aina peitto vähintäänkin jalkojeni suojana, olipa sitten miten kuuma tahansa.

Reissussa tuon varpaisiin erikoistuneen mörön lisäksi yöuniani ovat häirinneet epämääräiset yöllä meuhkaavat öttiäiset. Olen hieman herkkähipiäinen ötököiden suhteen, saan sätkyt hiuksissa hyörivästä herhiläisestä ja hämähäkin juoksu selkää pitkin saa varmasti aikaan kiljuntaa ja rivakoita tanssisarjoja laajoine käsiliikkeineen. Olemme kantaneet reissun ajan rinkassa moskiittoverkkoa ja se on viritetty kattoon aina, jos verkkoa ei majoituksen puolesta ole, ihan niiden moskiittojen ja malariapotentiaalin vuoksi, mutta myös kaikkien muiden hiirtä pienempien öttiäisten takia.

Lombokista Lembarin satamasta pääsee neljässä tunnissa Balille Padang Baihin. Pysähdyimme tuossa kylässä muutaman yön ajan (älkää kysykö miksi) ja mieleen sieltä jäi ainoastaan viimeinen yö Zen Inn -majatalossa. Ensimmäisen yön nukuin korvatulpat korvissa ja siten totuus jäi yöllä kuulematta, mutta toisena yönä jostain syystä jätin korvani blokkaamatta ja mitä ne kuulivatkaan! Valojen sammuttua ehdin jo hetkeksi torkahtaa, mutta hetken päästä heräsin epämääräiseen rapinaan ja ääneen. Käänsin kylkeä ja yritin saada unen päästä kiinni, mutta rapina ja ääntely vain voimistui. Majapaikan vessan vieressä oli iso hyllykkö, jonka pohja oli romahtanut. Olin jo päivällä kummeksinut reikää, mutta kun öttiäisiä ei päivänvalossa näkynyt tai kuulunut, en jäänyt ajattelemaan asiaa sen enempää. Yöllä rapistelun jatkuessa alkoi tietenkin mielikuvituksenikin laukkamaan järkeä nopeammin ja niinpä olinkin pian aivan varma, että huoneen nurkkia syö verenhimoinen, kahdeksansilmäinen jättirotta, joka kirjahyllyn tuhottuaan siirtyy seuraavaan uhrin kimppuun, eli minun!

Timo tuhisi vieressä ja minä panikoin peiton alla. Uskaltauduin nousemaan sen verran sängystä, että sain suunnattua taskulampun valokeilan sinne tuhotun kirjahyllyn pohjalle. Mitään öttiäsiä ei vilistellyt lattioita pitkin, mutta äänekäs maiskuttelu loppui samoin tein, kun taskulamppu valaisi kirjahyllyn pohjan. Heilumiseni ja pimeää huonetta valaiseva taskulamppu herättivät Timonkin, joka ei vakuuttelustani huolimatta uskonut tarinoihini jättirotista, sillä juuri sillä hetkellä kirjahyllyä nakertavat minimöröt olivat hiljaa. Ja kun ääniä ei kuulunut, sain kuulla olevani vainoharhainen ja käskyn painua takaisin nukkumaan. Sammutin valot ja painoin silmät kiinni. Pääsin unen rajamaille, kunnes taas alkoi kuulua armoton rouskutus ja maiskutus. Nyt Timokin oli sen verran hereillä, että kuuli kirjahyllyn asukkaiden äänet. Suuntasimme nyt yhdessä taskulampun valon kohti kirjahyllyä ja rouskutus loppui välittömästi. Timo oli meistä se rohkeampi ja uskaltautui jalkautua ja käydä katsomassa syyllistä lähemmin. Eihän siellä mitään näkynyt, mutta tuskin yöllinen rouskuttelija kuitenkaan hiirtä suurempi elukka oli, mutta silmien lukumäärästä ei voinut olla varma. Luultavasti asialla olivat termiitit, joiden projektina oli ruman kirjahyllyn hävitys ja huoneen laitto uuteen uskoon (sitä se huone olisi oikeasti tarvinnutkin). Loppuyö meni torkahdellen ja ötökät vilisivät niin unissa peittoni alla, kuin oikeasti myös huoneen nurkissa.

Pikkuisista, harmittomista ötököistä tuli niitä lapsuuden mörköihin verrattavia kauheuksia. Järki katosi päästä ja mielikuvitus teki tepposensa. Lapsuuden mörköihin verrattuna, nämä ötökät sai hävitettyä mielestä vaihtamalla kaupunkia ja majapaikkaa…

Vaikka Aasiassa on näkynyt vaikka minkälaisia öttiäisiä, niin ehkä hauskin on tämä Lombokissa terassillamme majaillut kämmenen kokoinen sirkka. Eihän tällaista hymynaamaa voi pelätä!

hymy

Lautta Lombok Lembar-Bali Padang Bai 40 000IDR (2,76€)
Majoitus Padang Bai Zen Inn aamupala ja lämmin vesi 320000 IDR (22€)

Venhot

Biitsillä surffausaaltoja odotellessa tai surffauksen jälkeen itseään kootessa silmät harhailivat jatkuvasti värikkäiden kalastusveneiden pariin. Adrian taisi olla tämän kalastusyhteisön suosikkinimi, sen verran usean paatin kylkeä se koristi. Joukosta löytyi myös niin Marlboroa kuin Laoraakin. Venhojen seisoessa hiekassa ne toimivat varjopaikkoina niin rannan koirille kuin auringonottajille sekä leikkipaikkoina rantapojille. Voisiko Suomessakin tervan sijasta sipaista veneen kylkeen niitä rautakaupan kirkkaimpia maaleja?

venhot

venhot2

venhot4

venhot7

venhot5

venhot3

venhot8

venhot6

venhot9

Mt. Rinjani -hieman epäonninen seikkailu

rinjani2

Lombokin saaren pohjoisosassa kohoaa lähes 4000 metrin korkeuteen Indonesian toiseksi suurin tulivuori Mt. Rinjani. Saaren ylpeys on aktiivinen ja viimeisin purkaus tapahtui vuonna 2010. Valitsimme Lombokin saaren matkakohteeksi surffiaaltojen, mutta myös vuorenvalloitushaaveiden vuoksi. Saarella viettämämme kolmen viikon aikana olimme molemmat vähän väliä kipeänä, niin mahataudissa kuin flunssassakin, joten vatvoimme päätöstä lähteä valloittamaan Rinjania moneen kertaan. Päätös kallistui lähtemisen kannalle ja niinpä varasimme kolmen päivän ja kahden yön vaelluksen Galangijo-nimisen retkijärjestäjän kautta. Näitä erilaisia retkijärjestäjiä toimii Lombokilla pilvin pimein ja netin keskustelupalstojen mukaan osa niistä on hyviä ja osa huonoja. Galangijo oli saanut paljon positiivista palautetta ja kun saimme toimistolta kohtalaisen tarjouksen, teimme kaupat.

Herätyskello pärähti soimaan aamuneljän jälkeen, pakkasimme pikkureppuun lämmintä vaatetta ja ensiapulaukun. Auto odotti majapaikkamme edessä ja tiellä harhaili pari ranskalaista reissaajaa, joiden autokyyti lentokentälle ei ollutkaan saapunut sovittuun aikaan. Nappasimme ranskalaiset kyytiin mukaan ja ajoimme lentokentän kautta Sembalun Lawang-kylään. Tuhdit aamupalat syötyämme tapasimme oppaamme sekä matkaseuramme Richardin ja Julien Englannista. Kantajat pakkasivat kapsäkkeihin evästä, juomaa, teltat ja tykötarpeet. Otimme suunnan vuorta kohden ja lähdimme tamppaamaan heinikossa kiemurtelevaa polkua. Toisin kuin retkijärjestäjän vaellusohjlmassa luki, oppaamme ei kertonut paikallisten viljelijöiden elämästä, tulivuoren eläimistä, turvakäytännöistä tai siitä, millainen reitti vuoren huipulle tulisi olemaan. Ohitimme heinikon hiljaisuuden vallitessa, kunnes metsikössä uskalsimme puhutella meitä hieman vanhempaa englantilaispariskuntaa. Poluilla oli yllättävän paljon porukkaa, niin meidän kaltaisia pakettivaeltajia kuin indonesialaisia seikkailijoita isoine rinkkoineen. Ja ihmisten lisäksi poluilla ja pysähdyspaikoilla oli valitettavasti aasialiseen tapaan myös aivan valtavasti roskaa.

rinjani1

Kokkaustauko

Kokkaustauko

Alkumatkasta maasto oli melko tasaista, ainoastaan lievää nousua ja vaellustahti oli varsin vauhdikas. Pysähdyimme useasti ja parin tunnin kävelyn jälkeen pidimme jo lounastauon. Kantajat laskivat kantamuksensa (bambukeppi, jonka molempiin päihin oli sidottu tavarat naruilla kiinni) ja aloittivat kokkaamisen. Me saimme allemme retkituolit ja hieman huonoa omaa tuntoa potien istuimme alas höyryävät teet käsissämme. Timolla alkoi tässä vaiheessa tuntua mahassa kummia ja samalla myös ruokahalu katosi teille tietämättömille. Lounastauko venyi lähes parituntiseksi, tapasimme ruokaa odotellessa myös surffiopettajani. Dojo ei tallannut polkuja yksin, vaan hän oli kuin olikin saanut napattua haaviinsa squidin eli länsimaalaisen tytön, jollaisesta hän minulle kertoi haaveilevansa.

Lounaan jälkeen oppaamme avasi suunsa ja kertoi seuraavan tauon olevan leiripaikassamme 2639 metrissä päivällisen parissa. Välittömästi lounaspaikan jälkeen polku alkoi jyrkentyä ja Timon olo huonontua. Nousimme rinnettä 50 asteen kulmassa ja emme olleet ainoita, jotka puuskuttelivat ja pysähtyivät välillä ”katselemaan maisemia”. Timon mahassa jylläsi ja voimat olivat poissa, matka eteni sisulla pienin askelin ja ripulia pidättäen. Ei kuulemma ollut koskaan tuntunut vuorelle kapuaminen niin rankalta, mutta mieleen ei kuitenkaan tullut kääntyä takaisin ja jättää leikkiä sikseen.
Loppumatkasta rinne peittyi pilviin ja helpotusta kiipeämiseen toi huomattavasti viilentynyt ilma. Omatkin voimat olivat aika finaalissa saavuttaessani leiripaikkamme, ihaillen katselin kantajiamme, jotka kantoivat kevyesti harteillaan 40 kilon taakkaa, osa paljain jaloin ja osa flipflopit jalassaan. 7 tunnin kiipeämisen jälkeen Timokin saapui leiriin kraaterin reunalle lopenuupuneena bambutikkuun nojaten.

Loppunousu oli melkoistas könyämistä. Onneksi pilvenhattaran sisään kadonnut huippu oli huomattavasti viileämpi kuin alkumatkan tasaiset heinikot.

Loppunousu oli melkoistas könyämistä. Onneksi pilvenhattaran sisään kadonnut huippu oli huomattavasti viileämpi kuin alkumatkan tasaiset heinikot.

Kaikkensa antanut kiipelijä.

Kaikkensa antanut kiipelijä.

Kraaterin reuna oli kuin pieni telttakylä, jokaisen trekkausfirman kantajat pystyttivät asiakkailleen telttoja ja sytyttivät tulia päivällistä varten. Meidän teltta nousi hieman kauemman muista ja teltan oviaukolta pystyi ihailemaan kraaterijärveä ja auringon viimeisten säteiden katoamista kraaterin reunojen taakse. Pimeän tultua lämpötila laski lähelle nollaa, onneksi olimme raahanneet koko päivän matkassa lämpimiä vaatteita, sillä niille oli nyt tarvetta. Timon mahatauti alkoi jylläämään tosissaan ja hän taisi viettää yön aikana enemmän aikaa wc-teltassa kuin omassamme. Päätimmekin ennen nukkumaan menoa, ettei herätyskelloa laiteta soimaan puoli kahdelta Rinjanin huiputusta varten, vaan nukkuisimme auringonnousuun ja lähtisimme aamulla laskeutumaan takaisin kylään ja kohti mielyttävämpiä sairastupia.

Muut seikkailijat olivat lähtenet huippua kohden kesken meidän unien, joten auringon noustessa kraaterin reunalla olivat ainoastaan me ja kylmässä aamussa värjöttelevät kantajat. Joimme aamuteet ja pakkasimme kamamme ja purimme telttamme. Saimme saattajaksemme kaksi kantajaa, joiden kanssa aloitimme hitaan laskeutumisen edellisestä päivästä tuttua polkua pitkin. Jos ylöspäin meno oli tuntunut raskaalta, ei alaspäinkään meno mitään kevyttä herkkua ollut. Timon olo oli onneksi edellistä päivää parempi ja neljän tunnin laskeutumisen jälkeen olimme saapuneet tuttuihin ruohikkoisiin maisemiin ja tasaisille poluille. Retkijärjestäjä noukki pettyneet vaeltajat kyytiinsä ja kuljetti meidät saaren pääkaupunkiin Mataramiin tapaamaan lääkäriä ja parantelemaan oloa hieman telttamajoitusta mukavampiin oloihin. Päällimmäisenä oli mielessä suunnaton harmitus siitä ettemme päässeet huipulle. Soimasimme myös itseämme siitä, että päätimme lähteä näinkin raskaalle vaellukselle, vaikka olimme vielä pari päivää sitten olleet kipeinä. Tyhmästä päästä kärsii niin ruumis kuin kukkaro. Sen verran jäi hampaankoloon reissusta, että jos joskus Indonesiaan palataan, niin varmasti meidät tulee näkemään Rinjanin rinnettä kapuamassa.

Luetut kirjat: Pekka Hiltunen Vilpittömästi sinun, Syspimeä, Kate Jacobs Lankakaupan talvi
3d2n -Rinjanitrekking sis. kyydit majapaikasta vuoren juurelle ja takaisin haluamaan paikkaan saarella, ruuat, juomat, majoitus, kantajat, opas, luonnonpuiston sisäänpääsymaksu, järjestäjä Galang ijo 2200000IDR/hlö (158,4€)
Majoitus Mataram Lombok Plaza Hotel 500000IDR (36€)

Kantajat olivat kyllä uskomattoman vahvoja!

Kantajat olivat kyllä uskomattoman vahvoja!

Kraaterin reunalta oli upeat näkymät.

Kraaterin reunalta oli upeat näkymät.

rinjani7

Meidän teltta nousi tähän. Ei hullummat maisemat!

Meidän teltta nousi tähän. Ei hullummat maisemat!

Timolle tuli tutuksi telttawc. Muuten hyvä paikka, mutta teltan vetoketju oli rikki, joten siinäpä sitten pitelit toisella kädellä ovea kiinni, toisella housuja ylhäällä ja vielä jollakin piti pyyhkiäkin. Housuja nostaessa tietenkin meidän ainut vessapaperirulla tipahti taskusta sinne kakkakuoppaan. Kiroilutti.

Timolle tuli tutuksi telttawc. Muuten hyvä paikka, mutta teltan vetoketju oli rikki, joten siinäpä sitten pitelit toisella kädellä ovea kiinni, toisella housuja ylhäällä ja vielä jollakin piti pyyhkiäkin. Housuja nostaessa tietenkin meidän ainut vessapaperirulla tipahti taskusta sinne kakkakuoppaan. Kiroilutti.

Aamulla aurinko värjäsi telttakylän punaiseksi.

Aamulla aurinko värjäsi telttakylän punaiseksi.

rinjani11

Kaikesta huolimatta meitä hieman hymyilytti auringon nousua ihaillessa. Mahtava!

Kaikesta huolimatta meitä hieman hymyilytti auringon nousua ihaillessa. Mahtava!