Viikonlopun viettoa Phnom Penhissä

Olemme olleet Kambodzan pääkaupungissa Phnom Penhissä nyt viikon verran. Ensimmäisinä päivinä kaupunki tuntui suorastaan vastenmieliseltä ja päässä pyöri vain yksi ajatus: ”Täällä 2 viikkoa, voi ei!” Pikkuhiljaa, päivä kerrallaan kaupunki on tullut tutummaksi, lika ja törky eivät enää häiritse silmää, olemme parantaneet tinkaamistaitojamme tuktuk-kuskien kanssa, syöneet hyvää ruokaa ja löytäneet oman paikkamme täällä Aasian helmeksi kutsutussa kaupungissa. Meistä on siis tullut ihan hyvät kaverit Phnom Penhin kanssa.

Tällä viikolla herätyskello on pirissyt jo heti kuuden jälkeen. Olen säädyllisesti kammannut tukkani, katsonut hieman peiliinkin, napannut työmatkalla kahvit lähikahvilasta ja kahdeksan aikaan aloittanut työnteon. Perjantaina työpäivän jälkeen olo oli kuin kotona konsanaan: aah viikonloppu! Ja kuten normaalistikin työelämän pyörteissä, lauantai meni itseään kasatessa ja levätessä (ehkä puntissa painoi torstai-illan puolilleöin venynyt päivällinen), mutta sunnuntaina aktivoiduimme ja lähdimme katsomaan mitä Phnom Penhin ulkopuolelta löytyy. Varasimme pyöräilyretken Grasshopper Adventures-matkanjärjestäjältä, jota kovasti Tripadvisorissa kehuttiin. Reissu olikin oikein lupsakka; maastopyörillä edettiin rauhaisaan tahtiin, pyöräreitit olivat helppokulkuisia, pysähdyksiä oli tiuhaan, opas osasi asiansa ja osallistujat olivat hyvällä tuulella. 20 kilometrin pyöräilyreitti kulki kaupungin ulkopuolella Mekongin keskellä olevilla saarilla ja retken hintaan kuuluivat niin pyörä kuin kypärä, ruuat, vedet ja lauttakyydit. Ympäröivä maisema oli mielenkiintoista ja saatiinpas järkättyä illallistreffit retkellä olleen afrikkalaisen pariskunnan kanssa. Onnistunut vapaapäivä siis.

Tuktuk-kyyti haki meidät aamulla hotelliltamme ja kuskasi Grasshoppersien toimistolle valitsemaan polkupyörää.

Tuktuk-kyyti haki meidät aamulla hotelliltamme ja kuskasi Grasshoppersien toimistolle valitsemaan pyöriä.

Iloiset pyöräilijät.

Iloiset pyöräilijät.

Mekongin virran varrella oli useita kelluvien talojen kyliä. Osa perheistä asui myös veneissä. Kelluvien kylien asukkaat ovat alunperin Vietnamista lähtöisin.

Mekongin virran varrella oli useita kelluvien talojen kyliä. Osa perheistä asui myös veneissä. Kelluvien kylien asukkaat ovat alunperin Vietnamista lähtöisin.

Tämä veneen pikkupoika oli tehnyt itselleen joessa virtaavista roskista leijan. Löydätkö kuvasta?

Tämä veneen pikkupoika oli tehnyt itselleen joessa virtaavista roskista leijan. Löydätkö kuvasta?

Kambodzalainen traktori. Mekongin virran saarilla suurin osa maasta on viljelyksille pyhitettyä. Kyntöpuuhat oli vauhdissa useammallakin pellolla. Traktoreita ei näkynyt, vaan työn tekivät lehmät ja hevoset.

Tauon paikka.

Tauon paikka.

Niin myös pyöräilijöillä.

Niin myös pyöräilijöillä.

Pyöräilypolkujen varrella pääsin rapsuttelemaan paikkallisia heppoja.

Pyöräilypolkujen varrella pääsin rapsuttelemaan paikkallisia heppoja.

Tässä tienvarsikampaamossa olisi kaikki ryhmämme tytöt saaneet hiuksensa leikatuksi ilmaiseksi.

Tässä kampaamossa olisi kaikki ryhmämme tytöt saaneet hiuksensa leikatuksi ilmaiseksi.

Teiden varrella lapset vilkuttelivat ja ilahduttivat meitä hymyillään.

Teiden varret olivat täynnä iloisesti vilkuttelevia lapsia.

Välillä pysähdyimme nauttimaan saaren antimista.

Välillä pysähdyttiin nauttimaan saaren antimista.

Ja tutustuimme paikallisiin käsityöläisiin sekä silkin valmistukseen.

Ja tutustuttiin paikallisiin käsityöläisiin sekä silkin valmistukseen.

Pääsimme kokeilemaan itsekin silkin kehräystä.

Pääsimme kokeilemaan itsekin silkin kehräystä.

ppp

Lauttaa odotellessa seurasimme eläinten pesutuokiota. Paikalliset veivät arvokkaat eläimensä pari kertaa päivässä pesulle Mekong-jokeen. Kylpy ja sen jälkeinen pyörähdys hiekkamaassa pitää inhottavimmat öttiäiset poissa eläinten iholta.

Heppa pesulla.

Lautoilla matkusti pyöräilijöiden ja paikallisten lisäksi myös erilaiset kotieläimet. Nämä possut matkasivat korissa mopon tarakalla.

Lautoilla matkusti pyöräilijöiden ja paikallisten lisäksi myös erilaiset kotieläimet. Nämä possut matkasivat korissa mopon tarakalla.

Pysähdyimme matkalla kahdessa temppelissä. Tässä ratsastavia patsaita buddhalaistemppelistä.

Pysähdyimme matkalla kahdessa temppelissä. Tässä ratsastavia patsaita buddhalaistemppelistä.

Ihana oppaamme Amom esitteli temppeliä.

Ihana oppaamme Amom esitteli temppeliä.

Temppelissä paikalliset naiset valmistivat ruokaa itselleen, mutta myös munkeille. Munkit   saavat syödä kahdesti päivässä: aamuisin ja iltaisin. Munkit syövät sen, mitä heille lahjoitetaan. Tarjoamalla ruokaa ihmiset ajattelevat parantavan asemiaan jälleensyntymisen kiertokulussa.

Pydähdyimme myös kiinalaisessa temppelissä.

Pydähdyimme myös kiinalaisessa temppelissä

Jonka portteja vartioivat lohikäärmeet.

Jonka portteja vartioivat lohikäärmeet.

Päätimme retken ihmetellen taivaalla näkyvää valoilmiötä.

Päätimme retken ihmetellen taivaalla näkyvää valoilmiötä.

Grasshopper Adventures Mekong Island -pyöräretki 4h 33USD (25,7€)

Advertisements

6 thoughts on “Viikonlopun viettoa Phnom Penhissä

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s