Puikkomestarit

maijusyo

Nyt seuraa nolo tunnustus. Suomessa emme osanneet syödä puikoilla, vaikka se nykypäivänä kuuluukin jokaisen hiemankin sivistyneen kaupunkilaisen selviytymistaitoihin. Kiinalaisessa ravintolassa syödessä vaihdoimme sujuvasti tikut haarukkaan ja veitseen, sushipaikoista emme edes haaveilleet. Thaimaassa ja Laoksessakin selvisimme ruokahetkistä ilman puikkoja, lusikat ja haarukat kun ovat yleisemmin käytössä. Mutta sitten se koitti se totuuden hetki, kun puikkomestarit eroteltiin tumpeloista täysjunteista, nimittäin pysähdyksellä Vang Viengistä Vientianeen. Bussilipun hintaan kuului lounas paikallisella huoltamolla ja sielläpä ei annettukaan valkonaamalle ruuan syömistä varten turvallista lusikkaa, vaan kouraan iskettiin puikot ja nuudelikeitto. Hetken pyörittelimme tikkuja oikeassa kädessämme, etsimme oikeaa asentoa ja tikkutuntumaa. Ensimmäiset nuudelit lipsuivat puikkojemme mitäänsanomattomasta pihtiotteesta ja lientä lensi ympäri pöytiä, mutta kun tarpeeksi räpisteli eväänsä edessä niin kyllä nälkäinen keinot keksi. Ja aivan kuin reilu parikymmentä vuotta sitten, kun oivalsin epämääräisten kirjainjoukkojen muodostavan sanoja, sanojen taas lauseita ja lauseiden taas tarinoita, koin jälleen tuon saman valaistumisen tunteen ja aivan yhtäkkiä tuntui siltä, kuin tikut olisivat olleet aina sormieni välissä, oikeaa kämmentäni vasten (ehkä tunne oli sama myös silloin, kun ensimmäisen kerran osasin itse tarttua lusikkaan ja sohaista sosetta kohti naamaani). Enkä minä ollut ainoa, joka koki tämän saman välähdyksenomaisen oivalluksen, vaan nostaessamme nuudeleiden roiskimat kasvomme lautasesta kohti toisiamme, iski toinen puikkomestari silmää pöydän vastakkaisella puollella.

Japanissa ei puikoilla syömistä voinut enää pakoilla. Haarukkaa, lusikkaa tai veistä kun ei kerta kaikkiaan vain ruokapöydästä löytynyt. Loppuajasta puikoilla syöminen tuntuikin täysin luontevalta, joitain ruokia syödessä jopa länsimaisten ruokatyökalujen käyttöä helpommalta. Opimme, että jokaisella puikolla on aivan oma luonteensa ja jokaisella ruokailukerralla menee aina hetki, ennen kuin hoksaa, kuinka kyseisen paikan puikoilla syödään. Puikkotuntuma kertoo myös jotain ravintolasta; pikaruokaloissa puikot olivat liukkaan muovisia, lähes mahdottomia jopa puikkomestareille, ja mitä kalliimpaan paikkaan meni syömään, sen paremmat puikotkin olivat, eli ruuat pysyivät helposti otteessa. Parhaimmat puikot ovat ehdottomasti puiset ja jokaisella Japanissa on kotonaan omat henkilökohtaiset puikkonsa. Ja kiitos Mikin, nyt meilläkin on omat ja täytyy sanoa, että puikkotuntuma niissä on erinomainen.

puikkomaisteri

Japanilainen ruokakulttuuri on täysin omanlaisensa, vaikka vaikutteita onkin otettu vuosisatojen saatossa naapurimaiden keittiöistä. Japanilainen ruoka ei ole kovin tulista, joten se sopii oikein mainiosti suomalaisille makunystyröille. Pääraaka-aineena annoksissa on riisi ja nuudeli, lisukkeena liha tai kala vihannesten ja juuresten kera. Ja annokset, ne ovat jättimäisiä. Olemme seuranneet japanilaisten ruokakäyttäytymistä ravintoloissa ja edelleen olemme ymmällämme, kuinka japanilaiset voivat olla niin hoikkia, vaikka syövät niin valtavasti.

Kadulla ja metrossa japanilaiset käyttäytyvät hyvin hillitysti ja hiljaisesti. Mutta astuessa sisään japanilaiseen nuudeliravintolaan, kokee jättimäisen yllätyksen, kokit ja tarjoilivat huutavat tervehdyksensä kovaan ääneen ja yksinäisten ja eristettyjen pöytien sijaan kaikki istuvatkin yhden pöydän ääressä vierasta ruokailijaa vastapäätä. Joissain ravintoloissa pöytä kiertää baaritiskin lailla kokkien keittiön ympärillä ja sushiravintoloissa taas sushit liukuvat liukuhihnalla syöjien välissä. Kokkien huudahdukset eivät pääty pelkästään tervehdyksiin, vaan kovaääninen vuoropuhelu henkilökunnan kesken jatkuu koko illan. Välillä myös asiakkaat otetaan mukaan ruokahuuteluun, eräässä sushibaarissa kokki nostatti tunnelmaa iskulauseilla, joihin asiakaskunta vastasi vastahuudoin ja taputuksin. Ruokailu halvimmissa nuudeliravintoloissa on siis mahtava kokemus hyvän ruuan, mutta myös iloisen ja erikoisen tunnelman vuoksi.

Japanissa on hampurilaisketjujen ja pizzapaikkojen lisäksi myös japanilaista pikaruokaa, jossa nuudelit/riisit saa nokan eteen ennen kuin kerkeää kissaa sanoa. Näissä ravintoloissa syö mahansa täyteen muutamalla eurolla ja lounasajan tarjouksissa saa pikkurahalla (3-5€) useamman ruokalajin annoksen. Ja mikä parasta, japanilaisissa ravintoloissa vesi tai tee on aina ilmaista. Japanissa ruuan tilaaminen on tehty helpoksi, vaikkei japania osaisi tai menua ei englanniksi löytyisi, koska yleensä ravintoloiden edessä kadulla on vitriinissä muovista tehdyt lookalike-annokset. Pari kertaa jouduimmekin juoksemaan tarjoilijan kanssa ravintolan ulkopuolelle ja tilaamaan annokset niitä sormella osoittaen. Muovisten ruoka-annosten valmistaminen on suosittua Japanissa ja onpa vuonna 1980 London’s Victoria and Albert Museum pidetty japanilaisen muoviruuan taidenäyttelykin. Koska Japani on tekniikan ihmemaa, joissain pikaruokaloissa ruuan tilaaminen ja asiakkaan rahastus on siirretty tarjoilijalta automaatille. Jotta ruokaa saa eteensä, tulee ensin ruoka-annoslipuke automaatista ja tämän jälkeen antaa lipuke keittiölle. Automaatin yläpuolella tai lähellä on usein lista ruoka-annokista kuvineen ja hommassa hankalinta on ainoastaan löytää automaatin painikkeista oikeaan ruokalajiin sopivat kirjainmerkit.

ruuatvitriinissa

Yokohamassa Miki tutustutti meitä japanilaiseen ruokaan viemällä meitä erilaisiin ravintoloihin, mutta myös tarjoamalla japanilaisia herkkuja kotonaan. Pääsimme tökkäämään tikkumme sushin ympärille ja ryystämään reissun parhaat ramennuudelit possun kera (hyvän nuudeliravintolan Japanissa erottaa siitä, mistä kuuluu kovin slurpsutus ja ryystön äänet). Mikin kotona maistoimme japanilaista pannukakkua, joka valmistetaan kaalista, jauhosta, possusta ja kananmunasta, ja jonka päälle laitoimme kuivattuja kalalastuja (korjaa Miki, jos nyt käytän termejä aivan väärin), majoneesia ja japanilaista kastiketta. Mikin luona joimme myös lukemattomia kupillisia vihreää teetä muumimukeista, tuli yhdellä kertaa koettua siis kaksi japanilaista intohimoa, muumit ja tee.

Kuten Suomessakin, myös Japanissa eri puolilla Japania on hieman erilaisia perinneruokia. Miki kehotti meitä maistamaan Hiroshimassa alueen erikoisuutta, hiroshimalaista nuudelipannukakkua eli Okonomiyakia. Tottakai tartuimme neuvoon ja etsimme Hiroshiman keskustasta Okonomi-muran, talon, jonka kolmessa kerroksessa 25 eri ravintolaa tarjoaa ainoastaan okonomiyakeja. Päivällä paikka oli aika hiljainen ja osa puljuista kiinni, mutta varmasti illalla talo on täynnä vilskettä ja ruuan käryä. Jokaisessa ravintolassa asiakkaat istuivat paistolevyn ympärillä. Osassa paikoista pannukakun sai valmistaa itse, mutta me annoimme kokin tehdä työnsä. Olikin mielenkiintoista seurata paistoprosessia, jossa kasa nuudelia, vielä isompi kasa kaalisuikaleita ja kaikki mahdolliset täytteet litistyivät jättiläismäisestä keosta noin neljän senttimetrin paksuiseksi kakuksi. Ruoka syötiin suoraan paistolevyltä ja samalla katseltiin kokin kanssa japanilaista samuraileffaa ravintolan nurkassa olevasta pikkutelkkarista.

Kaikin puolin japanilainen ruoka oli meidän mieleemme. Kokeilimme rohkeasti erilaisia annoksia, vaikkemme aina tilatessa tienneetkään, mitä tuleman piti. Mielenkiintoisimpia olivat hotellien aamupalat, joissa perinteisten murojen ja kroisanttien sijaan tarjoiltiin japanilaisia herkkuja; paljon raakaa kalaa, riisiä, erilaisia vihanneksia, raakaa kananmunaa riisin sekaan ja tottakai misokeittoa. Rakastuimme alkumatkasta gyozoihin, kasvistäytteisiin taikinanyytteihin, joita tuli syötyä ehkä turhan monta matkan aikana, loppumatkasta kun ei enää tehnyt mieli nähdä niitä edes menussa. Japanin matkamme aikana tutustuimme myös kaupopojen ruokahyllyihin, niissä kun oli valtava valikoima erilaisia tuoreita valmisannoksia ja pieniä suolaisia herkkuja.

Japanin reissun innoittamana aiomme varmasti jatkaa puikkoharjoituksia myös kotona uusilla puikoillamme, niin ja käydä Suomessakin sushiravintolassa ja syödä puikkomestareiden ylpeydellä siellä kiinalaisessakin tikuilla.

Liukuhihnasushit

Liukuhihnasushit

Vielä herkulliset gyozat

Vielä herkulliset gyozat

Advertisements

2 thoughts on “Puikkomestarit

  1. Japanin ruoka on kyllä todella maittavaa ja ehkä myös yksi suuri syy miksi maassa viihtyi niin hyvin. Ei tarvinnut koskaan ressailla sopivan ruokapaikan etsintää sillä jo pelkästään 7elevenin valikoima sai veden herahtamaan kielelle.

    Mä kekkasin käyttää hyödykseni valokuvausta Japanin ravintoloissa. Monissa paikoissa muoviruuat ulkona ja menun kuvat sisällä eivät olleet samanlaisia ja koska välillä tuntui melkein mahdottomalta paikallistaa se herkkulautanen menuun sivuilta, otin kuvan ravintolan ulkopuolella haluamastani lautasesta ja esitin sen tarjoilijalle. Aina sai oikean sapuskan (vaikka se vääräkin olisi varmasti ollut yhtä herkullinen) :)

    • Japanilainen ruoka, nam! Parasta tällä reissulla!
      Juuri lueskelin sun jutun japanilaisesta ruuasta ja tutulta kuulosti sekin. 7elevenistä löytyi osa meidänkin ruuista! Suurimpia suosikkejani olivat ne levään käärästyt riisikolmiot, joiden sisällä oli kaikenlaisia herkkuja. Harmi, etten enää muista nimeä.

      Pitääpä seuraavalla kerralla Japaniin matkustaessa (koska sellainen tulee varmasti!) muistaa tuo kuvaushomma, voi hieman helpottaa asioita, varsinkin, jos en siihen mennessä ole oppinut yhtään lisää japania… ;)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s