Ensimmäinen kuukausi

Kuukausi sitten teimme viime hetken pakkauksia ja punnittiin rinkkoja vaa’alla. Jännitti, pelotti ja päässä pyöri vain yksi ajatus: ”kannattiko tätä tehdä sittenkäään?”, eikä niinkään odottavat ajatukset tulevista kokemuksista. Bangkok otti väsyneet alkumatkalaiset vastaan polttavan kuumana, meluisena ja hektisenä. Ilmassa oli heti alusta asti seikkailua erehtymisen, mutta myös uusien maisemien johdosta. Bangkokista päräytimme yöbussilla Myanmarin ja Thaimaan rajalle Koh Changin saaren tyynnyttävään syleilyyn. Viimeistään siellä, bungalowissa aaltojen liikettä kuunnellessa, tajusimme oikeasti olevamme elämämme matkalla ja maailman olevan meidän tämän vuoden ajan.

Haikein mielin jatkoimme matkaamme paratiisisaareltamme viidakkoseikkailuun Khao Sokin luonnonpuistoon ja sieltä taas edelleen läpimärkään vesisotaan Krabille. Kuukauden puolivälissä teimme erheliikkeen Railayn turistirannoille. Tulipa käytyä, ei tarvitse ainakaan sitä harmitella. Kolmannen viikon kohdalla sairaistuin mahatautiin. Aika Koh Lantalla meni sairastellessa, ja koko saari jäi minulle ainakin hyvin etäiseksi. Ja juuri kun itse aloin toipua taudista, oli Timon vuoro sairastua. Töpeksimme Bangkokin kyytien kanssa ja lopulta teimme äkkinäisen suunnitelman muutoksen ja lensimme Pohjois-Thaimaaseen Chiang Maihin.

Kuukauden aikana olemme liikkuneet Thaimaassa 2800km bussilla, minibusseilla, pitkähäntäveneillä, lautoilla, takseilla ja lentokoneilla. Olemme käyneet etelässä katsomassa vaaleita hiekkarantoja ja karstikivikallioita, juuri niitä luonnonmuotoilemia nähtävyyksiä, joista Thaimaa on tunnettu. Ja juuri siellä törmänneet myös siihen Thaimaan turistiseen puoleen ja sulautuneet reppureissaajien alati kasvavaan massaan.

auto

Kuukauden aikana emme ole kuulleet sanaakaan suomea, muuta kuin toistemme suusta. Saksaa, amerikanenglantia, australianenglantia ja ruotsia olemme kuulleet senkin edestä. Itsekin olen päässyt puhumaan jopa italiaa, jota jonkun lauseen sain kaikistettua ulos, saksan kanssa kävi vielä heikommin. Thaita olemme oppineet kiitoksen ja hein verran, ehkä tässä olisi asia, johon voisi purkaa energiaansa seuraavan kuukauden aikana. Thaimaalaisten vakiolausetta, ”Same same, but different!”, sen sijaan on kuultu huvittavuudesta kyllästymiseen asti.

Kuukauden aikana olemme olleet nenät kiinni kirjoissa, kantaneet rinkoissa liian monta tarinaa, mutta välillä myös tehneet vaihtokauppaa jo luetuilla kirjoilla. Ensimmäisen kuukauden aikana olemme hidastaneet tahtia ja välillä havahtuneet siihen, ettei kumpikaan tiedä, mikä päivä tänään on.

Pikkuhiljaa ihoni on muuttunut maalarinvalkoisesta luonnonvalkoiseen, Timolla rusketus on jo vaalean paahdon luokkaa. Hiuksiin on ilmestynyt vaaleita raitoja ja jalkapöytiin komeat rajat sandaaleista. Olemme tyhjentäneet majapaikkoihin rinkkoja turhista kamppeista, jotka Suomessa noviiseina reppuihimme pakkasimme. Reittimme ja käyttämämme majapaikat voikin jäljittää jättämiemme tavaroiden perusteella.

puu

Olimme suuntaa-antavasti suunnitelleet tälle kuukaudelle 20€ päiväbudjettia henkilöä kohden. Retkien ja runsaan paikasta toiseen siirtymisen vuoksi budjetti hieman ylittyi. Molempien sairastelu onneksi tasapainotti edes aavistuksen tiliä, ruoka kun ei maistunut eikä aktiviteettipäristely kiinnostanut. Ensi kuussa siis laitetaan hieman vyötä kireämmälle ja raotetaan kukkaroa aavistuksen harvemmin.

Ensimmäinen kuukausi on siis mennyt oikein mukavissa merkeissä. Koti-ikävä ei ole pahemmin päässyt iskemään ja reissuintoa riittää vielä runsaasti! Ensi kuukausi vietetään täällä Pohjois-Thaimaassa ja ehkä jo siirrytään rajojen ulkopuolelle muihin maisemiin.

Kiitos kaikille mukana olleille, sivuja on pelkästään tämän kuukauden aikana käyty katsomassa yli 5000 kertaa! Taitaa siellä ruudun takana siis joku muukin meidän tarinaa seurata kuin isäni. Toivottavasti pysytte kaikki mukana seikkailumme loppuun saakka!

tori

Advertisements

10 thoughts on “Ensimmäinen kuukausi

  1. Vitsi että kuulostaa mahtavalta teidän reissu. Ois niin siistiä päästä tekemään samanmoinen matka! Me juuri oltiin töitä tehden Thaimaassa 6 kk, mutta olisi hienoa päästä yhtä pitkäksi aikaa lomailemaan. Ehkä joskus vielä. Tsemppiä, me lueskellaan täällä :)

    • Tiiäkkö Pauliina, kun en oo nähnyt matkan aikana kun yhden hevosen! Ja senkin jossain tienpientareella, kun ajettiin bussilla ohi. Mutta heti kun teen lähempää tuttavuutta jonkun pollen kanssa, niin lupaan siitä jotain rustata!

  2. Liisalta kuulin tästä teidän matkasta ja seikkailusta, ja facebookin kautta viikko-kaksi sitten löysin bloginkin :) Kuulostaa kyllä ihan mielettömältä kokemukselta, ottakaa kaikki irti :) Ja täytyy sanoa että kyllä sinä edelleen vaan osaat kirjoittaa niin elävästi ja hyvin, ihan saadaan me täällä arjen keskellä paahtavat kaveritkin aina hetken aikaa kuvitella olevamme siellä jossain kaukana kun tätä blogia luemme..

    • joo, ei hirveästi huudeltu etukäteen.. :)
      reissu on ollut jo tähän mennessä upea kokemus, tuskin malttaa odottaa seuraavaa 11 kuukautta!
      Mukavaa, että blogista on ollut iloa! Seurailehan jatkossakin!

  3. Kyllä vain joka päivä kurkkaan, missä olette ja mitä kerrotte matkasta. Kiitos!
    Vappu on ylihuomenna ja sitten munkkeja ja simaa. Hyvää vappua teillekin!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s