Pyykkipäivä

Kävelen kylpyhuoneeseen, avaan likavaatekorin kannen ja lajittelen samanväriset koneeseen. Mittaan pesupulverin, laitan kannen kiinni, asetan oikean pesuohjelman ja säädän lämpötilan. Muistan vielä lopuksi avata hanan. Reilun tunnin päästä avaan koneen luukun ja asettelen puhtaat pyykit kuivumaan kuivaustelineeseen. Suomessa ollessa toistin tämän toimenpiteen lähes päivittäin ja joinain päivinä useammankin kerran. Yleensä pyykinpesu tuntui pakkopullalta ja kuivat pyykit saattoivat jäädä narulle useammaksikin päiväksi, ihan vain, jotta olisivat varmasti kuivia. Täällä maailmalla tuo kotoinen pyykinpesurumba kuulostaa ihanan helpolta, mutta toisaalta taas ihmettelee omaa turhamaisuuttaan ja tuhlaavaisuuttaan, tuskin suurin osa noista pyykeistä oikeasti yhden käyttökerran jälkeen välittömän pesun tarpeessa olikaan.

Rinkkaani mahtuu 65 litraa tavaraa. Vaelluskengät ovat sulassa sovussa bikinien, shortsien, kirjojen ja erilaisten latureiden kanssa. Toppeja ja t-paitoja minulla on matkassa kuusi erilaista, hameita kaksi, niin myös shortseja. Farkut löytyvät, sekä vaellushousut. Pitkähihaisia paitoja on 4, hieman liikaa näin kuumiin olosuhteisiin, mutta varmasti tarpeeseen myöhemmin. Sukkia on kuudet, joista tosin olen vain paria reissulla tarvinnut. Ja silti, joka päivä minulla on puhtaat vaatteet päällä ja likapyykille riittää korin sijasta pieni pussi.

pyykki

Pääosan pyykistä olemme pesseet käsin. Välillä pyykinpesu on vaatinut jonkin verran jopa luovuutta, kaikkialla kun ei ole tulppaa pitämässä vettä käsienpesualtaassa. Ja taas toisaalta kaikkialla ei ole niitä käsinpesualtaita, tai sitten ne eivät ole siinä kunnossa, että niissä pyykkiänsä haluaisi pestä. Olemme kehitelleet äärettömän kätevän käsipesukoneen, pesukonepussin! Ota tukeva, puhdas muovipussi, laita pieni määrä pyykkiä pussiin, mittaa pesuaine ja valuta pussiin sopiva määrä vettä, niin että pyykit kastuvat. Kiepsauta pussin suu kierteelle tai solmi se. Ja voilà, pesukonepussi on valmis toimintaan! Pyörittele pyykkejä edestakaisin pussissa, höykkyytä pussia oikein kunnolla ja jos oikein villiksi rupeat, niin heiluta vielä ilmassa linkomaisesti. Pahoja tahroja kannattaa hinkata vielä ihan käsinkin, jotta tulee varmasti puhdasta. Ota pyykit pussista ja huuhtele joko uudessa puhtaassa pussissa vettä välillä vaihtaen, tai sitten juoksevan veden alla. Viritä pyykkinaru ulos varjoisaan (auringossa vaatteiden värit tuppaavat haalistumaan) ja tuuliseen (jos mahdollista) paikkaan.

Käsipyykillä peseytyvät kätevästi pikkupyykit, alusvaatteet ja kevyet topit, mutta isommat ja likaisemmat vaativat yleensä ihan oikean pesukonepesun. Thaimaassa lähes jokaisessa kylässä tarjotaan pesulapalveluita, joissa likaisen pyykin saa seuraavaksi päiväksi takaisin pestynä ja silitettynä 30-50bth/kg. Ja jos rahaa tarjoaa hieman lisää, onnistuu likapyykin puhdistus joissain tapauksissa myös samalle päivälle. Jonkin verran olemme kuulleet, että joskus pyykki on tullut värjäytyneenä ja edelleen tahraisena takaisin, mutta meillä ainakin kaikki pyykki on ollut moitteetonta ja siististi hoidettua.

pesula

Saavuimme eilen Chiang Maihin ja illalla seikkailin vielä pimeän aikaan vanhan kaupungin sokkeloisia katuja kauppaa etsiessäni. Bongasin tuolla reissulla kolikkopesulan, jonka palveluita kävin tänään testaamassa. Yhden koneellisen pesu maksoi 40bth ja koneeseen mahtui kerrallaan seitsemän kiloa pyykkiä. Oma kasani näytti mitättömän pieneltä pesukoneen pohjalla, sen verran kokoa tuolla laitoksella oli. Pesukone hyrskäsi tunnin verran, jonka jälkeen siirsin pyykkini kuivausrumpuun, jossa tunnin karusellikierros kustansi 40bth. Hintaa pyykinpesulle tuli siis 80bth ja aikaa tuhraantui kaksi tuntia. Jos pyykkiä olisi ollut hieman enemmän, olisi tämä ehdottomasti noita valmiita pyykkipalveluita halvempi vaihtoehto.

Parasta kuitenkin tässä pesulakäynnissä oli se kahden tunnin odotteluaika. Koska Timo makaa edelleen toipilaana sängyn pohjalla, tutkailin itsekseni pesulan ja meidän majatalon läheisiä pieniä kujia ja hetki hetkeltä ihastuin enemmän ja enemmän kaupunkiin. Vanhaa kaupunkia halkovat muutamat suuret päätiet, joiden välissä kulkee pieniä sokkeloisia kujia, joista suurin osa on niin kapeita, etteivät autot niillä mahdu kulkemaan. Thaimaassa tuntuu hiljaisuus olevan hyvin harvinaista herkkua, mutta keskellä tätä suurta kaupunkia koin hetkellistä rauhaa ja hiljaisuutta rikkoi ainoastaan tuulikellojen kilkatus. Pikkukujilla vastaantulijat hymyilivät ja porttien raoista pääsi kurkistamaan paikallisten koteihin. Huomenna vuokraan polkupyörän ja jatkan tutkailuja vanhan kaupungin toisellekin reunalle, ehkä uskallan myös vanhaa kaupunkia ympäröivien muurien ulkopuolelle.

kylttimai

kukkamai

pyoramai

rukousmai

pyora2mai

linnutmai

Mainokset

11 thoughts on “Pyykkipäivä

  1. Mä oon kuullu kehuja Chiang Maista :) Ihana tuo teidän pyykkäystaktiikka! :) Ja hei, kun ilmoitat paljonko joku on maksanu, niin voisko laittaa välillä et paljon se on euroissa? Joskus jää vaivaamaan, niin pitää käyttää valuuttamuunninta ;) Halauksia!

    • Batheja olen käyttänyt sen takia, että kurssi muuttuu jatkuvasti ja siten valuuttamuuntimella saa oikean arvon. Jos vaikka joku joskus myöhemmin erehtyy juttuja lukemaan ja omaa matkaansa suunnitelemaan… Itse olemme käyttäneet arvoa 1€=40bth. Yritän jatkossa muistaa kääntää hinnat myös noineuroiksi.

  2. Kiitos pyykkäysvinkeistä :) Eipä olisi varmaan oma luovuus ainakaan ihan heti riittänyt. Kirjoitat todella sujuvasti ja sitä on ilo lukea, en siis yhtään turhaan alkutekstejä lukiessa uhannut seurata matkaanne pidemmällekkin. Totaalisen koukussa tähän blogiin :D

    • Olepas hyvä, hädässä kyllä keksii kaikenlaisia juttuja. Vesipulloistakin on moneksi, sekin on tullut testattua… :)

      Mahtavaa, että olet viihtynyt, toivottavasti pysyt menossa mukana loppuun saakka!

  3. Heipä hei!Kiitos Maiju näistä ihanista kirjoituksista.Tulee ihan päivittäin lueskeltua näitä sinun kirjoituksia ja ihan jännityksellä odottelen aina uutta luettavaa :).

  4. On mukava seurata matkaanne, kun on vielä hyvin kirjoitettu! Kaikki olen lukenut ja uutta odotan innolla. Hyvää matkaa edelleen!
    Aurinko paistaa ja lumet sulavat täälläkin.

  5. Heh :) Hauskan näköistä pyykkäämistä, itsekin on tullut reissun päällä kokeiltua monenmoisia taktiikoita. Kyllä sitä täällä Suomessa elääkin ihmeellisessä yltäkylläisyydessä, jota osaa arvostaa vasta esim. reppureissun jälkeen kunnolla. Teillä on upea reissu, nauttikaa siitä! Kyllä tänne suomen kevääseen ja kesään kerkeää ;)

  6. Matka etenee ja siistinä pysytään. Kaverisi kiittelivät kirjoitustyyliäsi.Näinhän minäkin olen toitottanut koko ajan. Tässä jää tosiaankin koukkuun ja päivä on aina pelastettu uuden bloki-seikkailun myötä. Isä

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s