Missä oot matkakuume?

Lähtöön on kaksi viikkoa ja jostain syystä en vain kykene ymmärtämään asiaa. Piti ihan kalenterista tarkistaa miten pitkän ajan päästä lähtöpäivä oikeasti olikaan. Mieli on edelleen pelottavankin seesteinen, aivan kuin emme olisikaan mitään järisyttävää tekemässä. Ehkä ymmärrys asiasta tulee vasta tien päällä ja toivottavasti tuolloin reaktio on ainoastaan positiivinen.

Muuton jälkeen elämä on sujunut lomaillen Kainuun vaaramaisemissa. Timo on sovittanut suksia jalkaansa ja minä olen kulutellut lenkkitossujen pohjia. Hevosen selkäänkin olen päässyt ensimmäisen kerran leikkauksen jälkeen. Olemme siis viettäneet hiihtolomaa viimeisen kymmenen vuoden pitämättömien hiihtolomien edestä. Ja mikä tärkeintä, olemme päässeet lomafiiliksiin!

Itse heitin jäähyväiskiertueen Pohjanmaalle kavereita hyvästelemään. Vierailin ystäväni talotyömaalla ja toimin makutuomarina kaakelikaupassa. Toisen ystäväni kanssa palasin opinahjolleni ja koin pienen nostalgiatripin klinikan käytäviä kävellessä ja kahvia kiltahuoneella kaataessa. Onneksi opiskeluajat ovat jo takanapäin, ja toisaalta, kaakelin valinnat omalla kohdallani edessä vasta tulevaisuudessa.

Viimeisinä päivinä Kuopiossa saimme vakuutuksetkin vihdoin hankittua. Kyselin tarjouksia lähes jokaisesta vakuutusyhtiöstä, ja kyllähän niiden välillä huimia eroja oli! Halvimman ja kalleimman tarjouksen väliin mahtui 600 euroa, samoin korvauskäytännöissä oli eroja eri vakuutusyhtiöiden kesken. Päädyimme lopulta Fennian tarjoamaan perheen matkavakuutukseen urheilulaajennuksilla sekä normaalia matka- ja matkatavaravakuutusta suuremmilla korvaussummilla. Vakuutuksen hinta kahdelle ihmiselle huiteli tuolla 1000 euron tietämillä, joka kuitenkin oli melkoisen huokea verrattuna esimerkiksi Tapiolan vastaavaan. Ja vaikka kuinka tyhmältä tuntui kysellä ”korvaako vakutus, jos…?” -kysymyksiä vakuutusvirkailijoilta, niin kyllä se kannatti, kaikkea kun ei vakuutusehdoista käy ilmi. Helsingin Sanomat on selvittänyt neljän suurimman matkavakuutusta tarjoavan vakuutusyhtiön korvauskäytäntöjä joissain erikoisissa tilanteissa. Itse en muistanut kysyä eläinten aiheuttamista vahingoista, muttei kyllä villisikareissukaan mieleen tullut…

Huomenna menen hakemaan pankista reissurahaa; vaihdoin euroja pieneen määrään dollareita sekä Thaimaan batheja. Jos niillä alkuun pääsisi. Lisäksi kävin ostamassa pätkän vetoketjua Timolle tehtävään rahavyöhön. Pitisikö vielä rinkkaankin ommella jonkinlaisia salataskuja käteisvaroille…? Jospa se matkakuumekin kohta jo polttelisi, tai ainakin ne ulkomaan valuutat siellä rahavyön kätköissä.

Advertisements

5 thoughts on “Missä oot matkakuume?

  1. Kyllä se matkakuume tulee, viimeistään edellisenä iltana ennen lentoa. Harmi ku ei enää ehditty näkemään (toisaalta hyvä, niin jäi itkeskelyt väliin ;)). Onpas tosiaan aika isoja eroja noissa vakuutusyhtiöiden tarjouksissa :O.. Mukavaa loppulomaa suomessa <3

  2. Jaa Thaimaahan ekaks siis? Mihis päin? Jos meette meiän saarelle eli Koh Phanganille ni käykää ihmeessä Haad Yaossa syömässä burgerit (tai salaatit) Crave-ravintolassa ja sanokaa työntekijöille ja omistajille Liljeltä ja Samulilta terkkuja :)

    • Bangkokiin lennetään ja siellä ollaan parisen päivään, sen jälkeen suuntana Etelä-Thaimaa, jossain vaiheessa toivottavasti myös Koh Phangan, joten yritetään myös terveiset viedä perille! Kaikki vinkit muuten otetaan vastaan kokeneilta Thaimaan kävijöiltä! :)

  3. Hehe mulla on aina edellisyönä sellanen olo etten mä oikeesti minnekään haluais edes lähteä, varsinkin jos on yöllä herätys aikaiseen lentoon..Se on niin koomista.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s